Aina on pitänyt touhuta jotakin - 2/07
01.02.2007
Parkinson-postia 2/07
Peräänajokolarin jälkeen alkaneet dystoniaoireet katkaisivat toimeliaan Pirjo Pakarisen työuran. Sinnikäs itsehoito ja hyvän olon vaaliminen jatkuvat synnyinseudun rauhassa Kiteellä
Avioitumisen myötä vuodesta 1993 Kiteen Korkeakankaalla yhdessä Tenhonsa kanssa asuneen Pirjo Pakarisen, 63, tavoittaa harva se päivä kotipihaan ruopatulta tuhannen neliön lammikolta.
”Uppopumppu pitää auki avannon, jonne talvisin pulahdan, ja kesäisin jumppaan lammessa vesivoimistelukasettia kuunnellen. On hauskaa katsella kun keväisin omaksi iloksi ottamamme parikymmentä kirjolohen poikasta hyppivät aavistamatta, että pistelemme ne talvella suihimme. Osansa saa myös lemmikkimme, Pirpana-kissa”, Pirjo kertoo.
Pirjo viihtyy myös kaksi kertaa viikossa ohjatussa vesivoimistelussa sekä sydän- ja Parkinson-jumpassa. Tiukan tuntuista liikuntaohjelmaansa Pirjo perustelee: ”Kivut ovat jokapäiväisiä, ja olisin paljon huonommassa kunnossa, jos en tappelisi sisukkaasti vastaan. Selän alueelle levinneen servikaalisen dystonian lisäksi minulla on ikälisiä roppakaupalla: osa kivuista on osteoporoosin, lonkkaluun kuluman jne. aiheuttamia, vaikka dystoniahan se yleensä saa syyt niskoilleen, kipuilee sitten pää tai varvas.”
Kohtalokas autokolari
Vuonna 1984 kun Pirjo meni helsinkiläisen pankin työpaikkalääkärille 40-vuotistarkastukseen, lääkäri hämmästyi: tutkittavan pää vääntyi, toinen olkapää oli koholla ja selkä kierossa. Pirjo oli ollut parisen vuotta aikaisemmin peräänajokolarissa, josta alkoivat työperäisinä pidetyt niskakivut, Päätä oli vääntänyt siitä asti, ja fysikaaliset hoidot, joita Pirjo sai, helpottivat hieman.
Tarkastuksen jälkeen Pirjo pääsi nopeasti Invalidisäätiölle, jossa sairaus sai nimen ”torticollis”. Helmikuussa 1985 Pirjolle tehtiin hermojuuren puristuksesta vapauttava leikkaus ja jäykistettiin viidennen ja kuudennen nikaman väli.
Hän pääsi Siuntioon kuntoutukseen ja hankki sieltä kuntoutus-, allasjumppa- ja rentoutuskasetteja, joita hankin monesta muustakin paikasta. Kaikkien entisten liikuntojen lisäksi tuli kuvioihin mukaan avantouinti.
”Minä taistelin sairautta vastaan ja kuvittelin voittavani ottelun, mutta niinhän siinä innoissani annoin leikata yksityissairaalassa hermon poikki ja katkaista molemmat päännyökkääjälihakset. Taisin mennä liian pitkälle…turhia leikkauksia, mutta kaikkeen sitä antautuu, kun haluaa terveyden takaisin”, Pirjo toteaa.
Mieleinen työ itsehoidon innoittajana
Työpaikan kautta Pirjo innostui jo 25-vuotiaana itsehoidosta ja hyvän olon vaalimisesta: ”Olin mennyt pankkiin töihin heti saatuani lapset päivähoitoon. Sattui niin mukavasti, että eräs pankin asiakas omisti yksityisen kuntokoulun, toinen kauneushoitolan, siitä se alkoi. Kävin säännöllisesti kuntosalilla, kasvo-, käsi- ja jalkahoidoissa, lenkkeilin, pyöräilin ja talvella hiihdin, 70-luvulla Helsingissäkin oli kunnon talvet. Kävin uimahallissa, voimistelin ja taitoin työmatkat kävellen, harvoin menin raitsikalla. Kaikki tämä siksi, että halusin pitää fyysisen kunnon korkealla ja pysyä hoikkana. Asiakastyössä halusin olla huolitellun näköinen. Mieli oli iloinen ja työpaikalla huumori hersyi. Kaiken kukkuraksi työni oli aivan ihanaa. Parasta työssäni olivat asiakkaat.”
Avioeron jälkeen Pirjo kävi tanssikoulua, ”tytöstä tyylikäs”-kurssia, opiskeli kieliä ja teki sivutöitä. Hän osti paljon vesijumppa-, niska-, selkä- ja rentoutuskasetteja ja sai osan työkavereitakin jumppaamaan niiden tahdissa. Pirjon pojat olivat mukana uimahallissa ja pyöräilemässä. Iltatyöt Pirjo jätti jo ennen dystoniaoireiden alkamista, koska pankkityö vei varsinkin vt. johtajana ollessa enemmän aikaa. Työstään Pirjo piti äärettömän paljon eikä luonteeltaan touhukkaana ja paljon aikaan saavana kokenut kiireen tuntua.
Työkyky oli mennyttä
Osaeläkkeellä ollessaan Pirjo kävi joka arkipäivä Invalidisäätiöllä kuntoutuksessa, jumppasi omien kasettien tahdissa altaassa ja kotona niska-selkäkasettien tahtiin. Hän kävi kaikki mahdolliset kuntokurssit, mitä Helsingin Sanomista löysi ja tuttavien kautta sai tietää. Vuonna 1989 Pirjo jäi kokonaan työkyvyttömyyseläkkeelle ja muutti Kiteelle. Ratkaisu oli vaikea. ”Kuvittelin, että pankki kaatuu, jos lähden. Niin rakas se työ oli minulle. Pankki kaatuikin, mutta muista syistä. Olin käväissyt Helsingissä asumassa 26 vuotta ja palasin kotipaikkakunnalle takaisin. Muistan sen päivän, jona tein lääkärillä käydessäni ratkaisun eläkkeelle jäämisestä 45vuotiaana. Kävelin pitkin Mannerheimintietä kotiin Töölöön ja itkin koko matkan, tunsin itseni roskaksi.”
Ensi alkuun Pirjo asui Kiteellä aivan uimahallin vieressä. Aamuvirkkuna hän oli jo kuudelta lenkillä, sen jälkeen kuntosalilla. Uima-altaassa Pirjo jumppasi kasettiensa tahdissa avulla harva se päivä. Vieressä olivat pururadat ja talvella hiihtoladut, joista Pirjo erityisesti nautti. 90-luvulla hänellä oli monenlaista harrastusta, Kiteelle hän perusti avantouintikerhonkin.
Vireää elämää lähellä luontoa
Nykyiseen elämäänsä Kiteen Korkeakankaalla Pirjo on tyytyväinen: ”Asumme pienen lammen rannalla pienessä mökissä pienellä niemellä ja elämä on ihanaa.”
Kipujen takia Pirjon on pitänyt vähentää harrastuksiaan. Dystonia vaivaa hänen selkäänsä ihan tosissaan: botuliinitoksiinipistoksia hän tarvitsee kolmen kuukauden välein ja puolison huomion mukaan särkylääkkeitä menee ”kourakaupalla.” Äskettäin terveyskeskuksen fysioterapeutti teki Pirjolle oman kuntosaliohjelman, jota Pirjo alkaa vointinsa mukaan noudattaa.
”Tekivät minulle kotiohjelmankin, jota en pariin päivään ole tehnyt kipujen takia. Edes saunaan en eilen niiden takia pystynyt menemään. Lampeen en yrittänytkään, koska sieltä pitää päästä poiskin. Olisikohan ATK-tunneilla rasittunut? No, kyllä se siitä!”
ATK-asioista Pirjo on todella innostunut: ”Meninpä vanhoilla päivilläni ATK-kurssille, ja muisti se kun heittää, niin on siinä miettimistä, kun saa tietokoneella ahaa-elämyksen ja seuraavana hetkenä ei muista, mitä luuli äsken oppineensa. Mielenkiintoista! Tämä nettikin on mahtava juttu. Nyt minulla on moneen entiseen työkaveriinkin tiivis yhteys. On ihana väsätä powerpointia lastenlapsille ja ystäville sekä ATK-opiskeluystäville, vaikka en vielä hirveästi osaakaan. Mutta sanon itselleni: ootas, kunhan opin.”
Pirjolla on laaja ystäväpiiri ja yhteyttä poikiensa perheisiin Pirjo pitää tiiviisti puhelimitse ja sähköpostilla. Lapset perheineen käyvät joka kesä.
Maanpäälliseksi paratiisiksi monet kävijät ovat Pakaristen paikkaa sanoneet: ”Itse en ole tajunnut, että kyllä elämä täällä syrjässä on sitä. Toinen toistamme tukien elelemme mieheni kanssa. Omat sairautensa on hänelläkin, mutta kun hän pääsee keväällä puutarhaa ja kasvimaata hoivaamaan, on se terapiaa. Minä hoivaan perenna-alueita. Eri lajeja on kertynyt toista sataa. Väriloistoa saa ihastella varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn ja ihmetellä Luojan käden työtä. Jos tästä ei jo tule hyvä olo, niin mistä sitten…”
Edelleenkin Pirjo arvostaa asiakaspalvelutyössä olevien ulkonäöstään huolehtimista: ”Vaikka minulla on kaihi molemmissa silmissä, niin kyllä minä sen verran näen, että on mukavampi asioida henkilön kanssa, joka on siististi meikattu tai muuten tiptop ja raikkaan oloinen ilman meikkiä.”
Omaa kauneudenhoitoakaan Pirjo ei ole unohtanut: ”Mies joutuu kestovärjäämään ripseni, kun haluan välillä väriä, jos elämä tuntuu harmaalta. Ukkokulta lupaa tervata ripset, että väri kestää kauemmin, mutta vielä ei ole se päivä koittanut.”
ELMA PYYKKÖ
Liitetiedosto:
