Aromaterapialla laatua elämään - 4/97

01.04.1997

Parkinson-postia 4/97

Aromaterapia on kokonaisvaltainen hoitomuoto, jossa tuoksuvat öljyt ja kevyt lihaksia venyttävä hieronta muokkaavat ihmistä lempeästi kuntoon. Öljyt ovat eteerisiä kasveista tislattuja aromaattisia aineita, jotka vaikuttavat ihmisen mieleen ja kehoon tasapainottavasti.

Aromaterapialla voidaan hoitaa erilaisia lihassärkyjä, päänsärkyä, tulehduksia, naistenvaivoja ja ihotauteja sekä stressivaivoja kuten levottomuutta, unettomuutta ja väsymystä. Tasapainottavana hoitona se toimii hyvin myös sairauksia ennalta ehkäisevänä hoitona.

Ihmiset ovat osanneet eristää kasveista tuoksuvia, haihtuvia öljyjä jo vuosituhansien ajan. Öljyjä on käytetty lääkkeenä, kosmeettisina voiteina, tunnelman luojana sekä balsamointiaineena.

Egyptiläiset kävivät “tuoksuilla” kuten me kahvilla. Kleopatra jopa parfymoi laivansa purjeet matkustaessaan tapaamaan Marcus Aureliusta. Roomalaiset kehittivät kokonaisen kylpyläkulttuurin eteerisistä öljyistä ja hieronnasta. 1600-luvulla ranskalaisten lääkärien kävelykeppien nupeissa oli pieni yrttisäiliö, jota he nuuhkivat tarttuvaa tautia sairastavan potilaan luona. Myös ruttoa vastaan hyökättiin yrteillä, joita levitettiin lämpimiin paikkoihin, jolloin eteeriset öljyt vapautuivat.

Varsinainen aromaterapia kehitettiin kuitenkin vasta tällä vuosisadalla Euroopassa, kun eteeristen öljyjen lääkinnällinen hoitokäyttö aloitettiin.

Ulla-Maija Grace on opettanut Suomessa aromaterapiaa 8 vuotta. Hän on Turussa toimivan Suomen Aromaterapiaopiston perustaja ja johtava kouluttaja. Ulla-Maijalla on takanaan neljä vuotta kansainvälisiä opintoja sekä Englannista että Ranskasta. Hänen vetämänsä koulutus täyttää ainoana Suomessa sekä kansainväliset että vaihtoehtoisen terveydenhoidon neuvottelukunnan vaatimukset. Opistosta on valmistunut noin 70 diplomiterapeuttia. Koulutus kestää vuodesta kahteen ja sisältää myös peruslääketieteen opinnot.

Kuinka hoito tapahtuu

Hoidon aluksi terapeutti tekee aina asiakkaasta potilaskertomuksen. Asiakkaana Ulla-Maija Gracella on tällä kertaa Parkinsonin tautia sairastava Sirkka Welling. Kyselyn avulla selviävät Sirkalle aikaisemmin tehdyt leikkaukset, vakavammat sairaudet sekä hänen nykyinen elämäntilanteensa ja ongelmat, joihin hän haluaa hoitoa.

Pari vuotta sitten puhjenneesta taudista huolimatta Sirkka luonnehtii itseään onnelliseksi ihmiseksi.

Syykin paljastuu: hyvä ja kannustava parisuhde. Sirkka syö kuitenkin vahvoja särkylääkkeitä, tulehduksen estolääkkeitä sekä on paraikaa antibioottikuurilla. Sirkkaa vaivaavat erityisesti jäykät ja särkevät lihakset.

Jokin vuosi sitten hänelle puhkesi astma, mutta oireet ovat nykyään varsin vähäiset.

Meneillään oleva antibioottikuuri on hoidon kannalta harmillinen juttu, sillä akuutin tulehduksen aikana ei saa antaa aromaterapiaa. Hieronta voi nimittäin levittää paikallisen tulehduksen koko kehoon.

Aivan turhaan Sirkka ei kuitenkaan vastaanotolle tullut, sillä Ulla-Maija tekee hänelle kevyen kasvo- ja hartiahoidon miedolla öljyllä. Näin Sirkka saa jonkinlaisen kuvan aromaterapiasta. Lisäksi Ulla-Maija lupaa, että Sirkan tervehdyttyä hän voisi tulla uudelleen. Hoito pitäisi tehdä useamman kerran, ennen kuin näkee auttaako se Sirkan jäykkyyteen ja särkyihin. Pysyvä tulos vaatii yleensä 6-8 hoitokertaa. Hoito kestää tunnin ja se tehdään viikon välein.

Ulla-Maija antaa Sirkan haistella useita eri tuoksuja, joista hän valitsee jasmiinin. Taustalla soi rauhoittava musiikki, tuoksulampusta leviää rentouttava mandariinin tuoksu. Ulla-Maija koskettaa Sirkan olkapäitä tottunein ja tietävin sormin, onhan hänellä takana yli 10 000 aromaterapiahoitoa. Hurjasta kokemuksesta huolimatta käsissä on elävä tunto tallella.

“Uskomattoman pehmeät, hämmästelee Sirkka hoitajansa käsiä. Hänestä hoito on hellävaraisempaa ja miellyttävämpää kuin fysikaalinen hoito.

Innostus ja ihmettely elämän edessä sekä sen tajuaminen, että opettajanakin on yhä uudelleen monien asioiden edessä oppilaana, pitävät rutiinin Ulla-Maijasta kaukana.

Normaalisti tehdyn aromaterapian aikana Ulla-Maijan sormet kulkevat tiettyjä meridiaaneja (joissa sijaitsevat akupisteet) ja hermoratoja pitkin. Välillä hän poikkeaa intuitiivisesti johonkin kipeään erityishoitoa tarvitsevaan kohtaan. Yleensä aromaterapiaan liitetään kevyt hieronta. Ulla-Maija on kehittänyt voimakkaamman ja kokonaisvaltaisemman tavan hieroa asiakastaan. Siksi Suomessa puhutaankin Ulla- Maija Grace aromaterapiakoulutuksesta.

Hieronnassa eteeriset öljyt imeytyvät elimistöön ihon ja hengitystiehyeiden avulla. Öljyt ovat kemialliselta rakenteeltaan erilaisia ja voivat olla virkistäviä, rentouttavia, lämmittäviä, verenkiertoa elvyttäviä, nestettä poistavia, ihoa parantavia tai tulehduksia ehkäiseviä.

Kosketus on puolet aromaterapiahoidosta, sillä oikea hieronta laukaisee jännitystä ja laittaa elimistön kuonat liikkeelle. Jos kotona haluaa hoitaa itseään aromaattisilla öljyillä, niin hyvälle ystävälle voi antaa sopivan määrän öljyä käteen ja sulkea silmänsä ja nauttia läheisyydestä.

Ole tarkkana laadussa

Öljyjä käytetään monella tavalla. Perusöljyyn sekoitettuna sitä hierotaan ihmisen keholle. Niiden avulla voi rentoutua kylvyssä tai antaa tuoksun levitä tuoksulampusta huoneeseen mieltä rauhoittamaan tai kohottamaan. Kuumavesihauteeseen lisättynä öljy lievittää särkyjä ja äkillisiä vammoja, höyryhengityksessä se auttaa tukkoisuuteen ja kurkkukipuun. Öljyä voi hieroa hiuksiin sekä käyttää kasvo- tai suuvetenä. Lisäksi kodin puhdistukseen öljyt sopivat mainiosti.

Asiantuntevan hoidon ja oikean öljyn valinnan lisäksi öljyn laadulla on suuri merkitys. Ulla-Maija kehottaakin olemaan öljyä ostaessa tarkkana, sillä markkinoilla liikkuu monenlaisia öljyjä.

“Oikea öljy tehdään puhtaasti kasvatetusta kasveista. Jos ne ovat kasvaneet epäpuhtaissa oloissa ja niihin on käytetty vahvoja lannoitteita, niin myrkyt kulkeutuvat hoidon aikana elimistöön. Epäpuhtaasta öljystä aivan samoin kuin epäpuhtaasta ruoasta, voi saada allergisia reaktioita. Öljy voi olla myös laimennettua tai synteettistä. Tällöin sillä ei ole terapeuttista käyttöarvoa. Kasvin elinvoima on kadonnut.

Ulla-Maija selvittää aina hyvin tarkkaan mistä hänen öljynsä tulevat. Epäselvissä tilanteissa hän lähettää koe-erän Helsingin Yliopistoon, joka selvittää niiden koostumuksen.

“ Asiantunteva hoitaja osaa määrittää hoidon ja öljyn tarpeen ja voi suositella sen jälkeen kotiin ostettavia öljyjä. Öljyt ovat myös yksilöllisiä, yhden hyvä voi olla toisen huono. Esimerkiksi jotkut öljyt eivät sovi korkeasta verenpaineesta kärsiville, ihoallergisille, astmaatikoille tai munuaissairaille.

Aromaattiset öljyt ovat hyvin vahvoja. Jo muutama tippa riittää. Luonnosta tulevaa öljyä pitää Ulla- Maijan mukaan kunnioittaa, ja parhaissa öljyissä pätee sääntö: mitä parempi öljyisen pienempi annostus.

Aromaterapia helpottanut reumapotilaita

Ulla-Maija on kehittänyt reumasairauksiin kuuluvan fibromyalgian hoitoon oman aromaterapeuttisen öljyn.

Sairauteen kuuluu lihasten kiinnitysalueiden ja nivelten jatkuva kolotus ja särky.

Turun Reumayhdistys otti viime vuonna yhteyttä Ulla-Maijaan, joka kehitti kivunlievitykseen öljyn, joka ei myöskään häiritse muuta yleisimmin saatua lääkitystä.

Öljyn tehoa testattiin pienellä ryhmällä, joka kolmen viikon ajan seurasi päivittäistä olotilaansa. Tulokset olivat hyvin positiivisia. Testiryhmässä yhtä lukuunottamatta kaikki kokivat kipujensa vähentyneen. Osa koki kivun hellitettyä myös unen laadun parantuneen ja mielentilan kohonneen. Joiltakin osin myös särkylääkkeitä oli pystytty vähentämään.

EEVA TURPEINEN

Liitetiedosto: