Helpotusta nielemishäiriöihin suun liiketoimintojen harjoituksista - 1/98

01.01.1998

Parkinson-postia 1/98

Ihminen nielaisee keskimäärin 580 kertaa vuorokaudessa. Nieleminen koostuu monista yhteen liittyvistä vaiheista. Vaiheita on vaikea erottaa toisistaan, sillä ne tapahtuvat nopeasti ja osittain yhtäaikaisestikin. Parkinsonpotilaille tyypillisiä, tutkimuksissa esiin tulleita oireita sairastuneiden itsensä kuvaamina ovat olleet mm. ruoan juuttuminen kurkkuun ja runsas nieleskely ruoan alas saamiseksi. Myös tukahtumistaipumusta ja syljen valumista ilmenee. Oireet voivat vaihdella joko saman päivän aikana tai päivästä toiseen. Jokaisen ongelmat ovat myös yksilöllisiä ja voivat vaihdella suurestikin, vaikka perussairaus onkin sama.

Puheterapiassa voidaan harjoitella mm. tiettyjä suun liiketoimintoja, joiden avulla voidaan lievittää nielemisvaikeuksia. Harjoituksillakaan ei Parkinsonin tautiin liittyviä nielemisvaikeuksia pystytä kokonaan poistamaan, mutta usein niiden avulla helpotetaan arkipäivän syömistilanteita.

Kiinnitä huomiota seuraaviin asioihin ruokailun onnistumiseksi

Tarkkaile istuma-asentoasi; mahdollisimman symmetrinen asento on hyvä, mieluummin eteen- kuin taaksepäin nojaten. Jos pää on takakenossa, leuan ja huulten sulku on hankalaa, samoin kielen ja kurkunpään liikkeet vaikeutuvat ja sitä kautta myös nieleminen vaikeutuu. Toisaalta kielen liikkeiden heikkoutta voi joutua korvaamaan nostamalla leukaa ylös, jolloin päätä voi joutua keikuttamaan ylhäältä alas.

Huolehdi siitä, että tekohampaasi istuvat hyvin.

Ole yhteistyössä toimintaterapeutin kanssa sopivien ruokailuvälineiden hankkimiseksi.

Syö useita pieniä aterioita päivässä: jaksat keskittyä ruoan pureskeluun ja liikuttamiseen suun sisällä.

Ota pieni annos ruokaa/juomaa suuhun kerrallaan (helpompi käsitellä suussa, ja jos menee väärään kurkkuun, ei tuki kurkkua).

Aseta ruoka mahdollisimman taakse kielelle. Se on silloin jo lähempänä nielua kuin ollessaan aivan hampaiden takana..

Syö suu tyhjäksi ruoasta ennen juoman ottoa. On vaikeampaa niellä, jos suussa on sekä ohutta että paksua nieltävää

Ruoan koostumus voi useimmiten olla normaali, vasta taudin loppuvaiheessa pehmeitä ruokia.

Pidätä hengitystä nielemisen hetkellä.

Rykäise nielemisen jälkeen, jolloin nielu puhdistuu.

Ota lääkkeet ‘paksun’ nesteen kera, esim. kiisseli tai piimä ovat hyviä.

Puhdista suu syömisen jälkeen (ettei poskiin jäänyt ruoka pääse valumaan nieluun omia aikojaan).

Varaa tarpeeksi aikaa ruokailuun! Kiire pois.

Ruokailun jälkeen pitäisi pysytellä pystyasennossa n. 30 minuuttia, jotta nieluun jääneet ruoanjäännökset valuisivat alas. Jos menee makuulle, ruoanjäänteet voivat lähteä liikkeelle ja tukahduttaa.

Syö silloin, kun lääkkeiden vaikutus on parhaimmillaan. Tutkimusten mukaan myös esim. puremis- liikkeet voivat olla huomattavasti nopeampia tällöin.

Suun liiketoimintojen harjoitukset vahvistavat nielemiselimistöä

Suun liiketoimintojen harjoitukset ovat epäsuora harjoitustapa nielemistapahtuman kohentamiseksi ja nielemiselimistön vahvistamiseksi. Harjoitusten tarkoituksena on vahvistaa ja parantaa huulten, kielen, kasvojen ja alaleuan lihaksistoa ja liikeratoja.

Suun liiketoimintojen harjoitukset voivat kehittää myös puheen selvyyttä potilailla, joilla on dysartrista vaikeutta eli ääntöelinten halvauksesta tai muusta toimintakyvyttömyydestä johtuvaa puheen epäselvyyttä.

Puheterapeutti suunnittelee harjoitukset yksilöllisesti, mutta seuraavassa joitain yleisohjeita. Osaan harjoituksista on myös kuvalliset ohjeet.

Harjoitukset tehoavat parhaiten, jos niitä tehdään säännöllisesti, vaikka vähän kerrallaan, mutta päivittäin.

Harjoitukset kannattaa tehdä peilin edessä, jolloin pystyy itsekin tarkkailemaan suoritustaan.

HUULTEN LIIKE:

1)Hymyile leveästi.

2)Jakele pusuja ympäriinsä.

3) Molemmat vuorotellen.

HUULTEN SULKU JA POSKET:

1) Purista huulet tiukasti yhteen n. 5 sekunniksi. Rentouta.

2) Purista huulet jäätelötikun ympärille n. 5 sekunniksi. Rentouta.

3) Puhalla posket täyteen ilmaa ja siirrä ilmaa poskesta toiseen. Älä päästä ilmaa karkaamaan huulten välistä tai nenän kautta. Rentouta ja toista 10 kertaa.

4) Linnunnokka = vedä posket sisäänpäin lommolle.

LEUKA:

1)Kuvittele pureskelevasi jotain hyvää syötävää. Liioittele leuan liikkeitä (varovasti, mikäli sinulla on löysät leukanivelet!).

KIELI:

1)Työnnä kieli suorana ulos ja vedä takaisin. Toista.

2)Kalkata kielellä suupielestä toiseen (kuten lehmänkello).

3)Työnnä kielellä pallukka poskeen. Vaihda puolta.

4)Puhdista hampaat kielellä, ylä- ja alahampaat sekä sisä- että ulkopuolelta.

5) Pidä suuta auki ja nosta kielenkärkeä ylähampaiden taakse. Pidä kieli paikoillaan hetkinen ja laske alas. Toista.

6) Pidä kieli ylähampaiden takana kuin liimattuna ja avaa ja sulje suuta.

Vaikeammissa nielemishäiriöissä puheterapeutti voi tehdä esim. kylmäharjoituksia ja muita tuntoaistimuksia harjaannuttavia ja nielemistoimintoja herätteleviä tehtäviä sekä pureskelu- ja nielemisharjoituksia. Näitä tarvitsevien kannattaa ottaa yhteyttä omaan hoitavaan lääkäriin ja kertoa ongelmistaan.

SOILE RISTINEN

Puheterapeutti

LÄHTEET:

Logemann, . 1983. Evaluation and Treatment of Swallowing Disorders.

Scott, S. 1991. Speech Therapy teoksessa Caird, F.I. (toim.) Rehabilitation in Parkinson’s Disease.

Hardy, E & Robinson, NM.1993: Swallowing Disorders Treatment Manual.

Söderholm, S. (toim.) 1994. Nielemishäiriöt aikuisneurologisissa sairauksissa: tutkimus ja kuntoutus.