Hypnoterapia ja shiatsu rauhoittivat kipuilevaa niskaa - 3/02
Lahtelainen Marjatta Komulainen nosteli työssään 30 vuotta vanerilevyjä ja joutui samalla kääntelemään toistuvasti päätään toispuolisesti. ”Pään nykimistä pidettiin minun kohdallani psyyken alueen ongelmana, kun näytin niin reippaalta ja riskiltä ihmiseltä ja pystyin nostelemaan käsiänikin”, muistelee Marjatta. Marjatan servikaalinen dystonia diagnosoitiin 80-luvulla. Tutkimukset paljastivat kaareutuneen selkärangan ja kaularangan kulumat. Botulinum-pistoksia Marjatta sai heti, ja hoito auttoi päätä pysymään suorassa.
Marjatan työnkuvaa ei hänen toivomuksistaan huolimatta pystytty muuttamaan ja vuonna -98 hän jäi työkyvyttömyyseläkkeelle.
”Kotitöitä en pysty halustani huolimatta enää tekemään paljonkaan, en myöskään kantamaan tai istumaan paikoillani kovin pitkiä aikoja ilman nojaa”, Marjatta kuvailee tämänhetkistä toimintakykyään.
Niska- ja hartiakipujensa vuoksi hän osallistunut Kelan kuntoutukseen ja käynyt omalla kustannuksellaan fysioterapiassa ja hierojalla. Marjatan säännölliseen kivunhoitoon kuuluvat myös särkylääkkeet ja Rivatril.
”Vesijumpassa käyn omassa terveyskeskuksessani, ja niskaa ja hartioitani hoidetaan fysioterapiassa. Olen aina pitänyt liikkumisesta ja pelannut innokkaasti niin lento- kuin pesäpalloakin. Uusin löytämäni laji on sauvakävely. Mieheni on vähemmän liikkuvaa lajia. Onneksi minulla on paljon ystävättäriä, jotka ovat innokkaita lähtemään seuraksi niin liikuntaharrastuksiin kuin matkoillekin”, toteaa pirteä ja seurallinen Marjatta.
Marjatta kokeili tänä syksynä dystoniaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssilla Suvituulessa monen muun kurssitoverinsa tavoin hypnoterapia vaikutuksia kipuilevaan niskaan. Rentouttava kokemus hypnoterapeutti Renate Horten käsittelyssä (Horte on yksi Hypnoterapian monet mahdollisuudet -kirjan kirjoittajista.) lopettikin hetkeksi Marjatan pään nykimisen ja rauhoitti kipuilevan niskan.
“Tänä syksynä olen lisännyt kuntoutusohjelmaan shiatsun ja vyöhyketrapian. Hoidoista innostuin luettuani kesäkuun Parkinson-postista shiatsun myönteisistä vaikutuksista”, kertoo Marjatta.
“Kun hoitoja antava Pirkko Nykänen vielä sattuu asumaan kotikaupungissani, ei edes matka ole este. Oloni on ollut selkeästi parempi ja rentoutuneempi hoitojen jälkeen. Myös pääni nykiminen on nyt vähäisempää. Vahinko, ettei Kela korvaa näitä hoitoja.”
Teksti ARJA PASILA

