Järjen ja tunteen liitosta syntyy hyvää viestintää - 01

PARKINSON-POSTIA 01 

Tämä Parkinsonin tautia sairastavan Anni Myllylän runo kertoo paljon viestinnästä ihmisten välillä. Jokainen meistä tarvitsee lämpimiä sanoja. Viimeaikaiset tutkimustulokset kertovat, että jos vastasyntynyt vauva ja kasvava lapsi jäävät ilman lämpimiä sanoja, hän ei kehity sellaiseksi aikuiseksi, kuin hänen kykynsä muuten antaisivat mahdollisuuden.

”Puhe on ainoa silta ihmisestä toiseen,” sanoi kerran Mika Waltari. Jokainen meistä tietää, kuinka horjuva tämä silta on. Me ymmärrämme väärin ja tulemme väärin ymmärretyiksi. Me puhumme toistemme ohi, ja vaikenemme, kun pitäisi puhua tai olemme äänessä, kun lähimmäisemme tarvitsisi kuulijaa. Me loukkaamme, vaikka meidän pitäisi osata lohduttaa. Siitä huolimatta puhe on ainoa silta ihmisestä toiseen, niin kuin ihminen on ihmisen ainoa veli tässä maailmassa.

Vuorovaikutustaidoista alkuperäisempää on sanaton viestintä; kehon kieli. Kauan ennen kun sanoille kehittyi symbolisia merkityksiä, esi-isämme selviytyivät viestimällä elein, asennoin ja vähä vähältä myös ilmein. Sanallinen ja sanaton ilmaisu kietoutuvat niin tiukasti yhteen, ettei niitä käytännössä pysty erottamaan toisistaan.

Viestejä voi tulkita monella tavalla

Vanhimmat säilyneet kirjoitusmerkit ovat vain 3500 vuoden takaa, kun taas ihminen on ollut puhekykyinen ainakin 40 000 vuotta. Suurten joukkojen viestintämuoto kirjoituksesta tuli vasta kirjapainotaidon yleistyttyä eli Gutenbergin ajoista lähtien. Puheelle ja kirjoitukselle yhteisiä ovat ymmärtämiseen liittyvät vaikeudet, joskin ne ovat erilaisia. Me olemme jokainen joskus ihmetelleet, miten omituisesti joku on saattanut ymmärtää meidän ”aivan selvän” ilmauksemme.

On hyvä huomata, että jokaisella ihmisellä on ikään kuin oikeus ymmärtää saamansa viestit omalla tavallaan. Nämä sanomiemme väärin tulkinnat johtuvat siitä, että sanomat eivät koskaan ole yksiselitteisesti siirrettävissä sellaisinaan aivoistamme toisen ihmisen aivoihin.

Ymmärrämme sekä kuulemaamme että lukemaamme aikaisempien kokemustemme ja tietojemme pohjalta. Meidän on rakennettava vanhasta aineistostamme ja nyt saamastamme viestistä uusi kokonaisuus, ja vasta tämän uuden kokonaisuuden voimme ”ymmärtää” ja painaa muistiimme.

Jos asiaan liittyvät vanhat kokemukset ovat ikäviä tai uusi viesti loukkaa meitä, emme ehkä ota viestiä vastaan lainkaan tai muunnamme sen, ikään kuin näkisimme tekstin vääristävien linssien läpi. Näin syntynyt merkitys on yhtä ”oikea” kuin se, mikä oli viestin lähettäjällä.

Jos lähettäjä haluaa varmistua siitä, millaisen merkityksen vastaanottoja rakentaa hänen viestilleen, hänellä on siihen ns. palautteen antamat mahdollisuudet. Ne ovat puheessa ja kirjoituksessa varsin erilaiset, ja molempia voi oppia.

Kirjoittaminen on maailman järjestämistyötä

Tärkeä puheen ja kirjoituksen välinen ero on siinä, että puhe on prosessi, teksti prosessin tulos. Tekstiä voi hioa ja parannella ja jopa antaa ammattilaisen tarkistettavaksi. Jos lukija ei saa selkoa tekstistä, hän voi lukea sen uudelleen. Puhe taas syntyy sitä mukaa kuin vuorovaikutusprosessi etenee, ja sen muotoutuminen on pitkälle riippuvainen kahdesta tekijästä: 1) miten taitava puhuja on tulkitsemaan puhekumppaninsa antamaa palautetta ja korjaamaan suoritustaan sen perusteella ja 2) kuinka hyvin kuulija osaa keskittyä puhujan viestiin ja irrottautua vaistomaisesta tavastaan prosessoida kuulemaansa.

Kirjoittaminen on tärkeätä ja hyödyllistä, erityisesti sairaalle ihmiselle. On todettu, että päiväkirjaa pitävät henkilöt ovat tasapainoisempia kuin muut. Tämä johtuu siitä, että kirjoittaminen on maailman järjestämistyötä. Kirjoittaessamme me prosessoimme asioita, jotka ovat meille tapahtuneet, ja siten saamme niihin otteen, ymmärrämme niitä.

Kerro ja kirjoita itsellesi parempi elämä

Muistakaa tulkinta ja tulkinnan mahdollisuudet. Ei ole olemassa mitään faktaa, että juuri näin se oli, on vain tulkintoja. Näitä tulkintoja me voimme muuttaa ja kertoa itsellemme miellyttävämmän menneisyyden.

Vanhat ihmiset tekevät sitä jatkuvasti - vaistomaisesti. Se toimii yhtä hyvin, kun käytämme tätä menetelmää tietoisesti. Se toimii sekä suullisen kertomisen että kirjoittamisen kautta.

Meillä on mahdollisuus joko kertoa tai kirjoittaa itsellemme toiveidemme mukainen tulevaisuus. Kun oikea määrä realismia yhtyy fantasiaan, päiväkirjan lehdille tai julkaistavaksi tarkoitettuun kirjoitukseen, syntyy ohjelma, joka alkaa toteuttaa itseään: tunnemme hallitsevamme elämäämme.

Kyseessä on todellakin käytännössä kokeiltu ja toimiva, erittäin tehokas terapeuttinen menetelmä, jota voi yhtä hyvin toteuttaa suullisesti ja kirjallisesti. Mikä olisikaan Parkinson-yhdistyksissä ja kerhoissa parempi toimintatapa kuin se, että kukin vuorollaan kertoo omaa tarinaansa. Siihen pitäisi olla oikeus jokaisella meistä, sillä jokainen meistä on tulossa jostain, matkalla jonnekin ja me kannamme mukanamme jotain. Jokaisen tarinassa on jotain, josta voimme oppia.

Hitaus ja hiljaisuus suomalaisen viestinnän ominaispiirteitä

Yleisesti suomalaiset pitävät itseään hitaina ja jähmeinä puhujina, jotka lisäksi pelkäävät julkista puhetilannetta erityisen paljon. Jossain määrin tässä on perääkin. Esi-isämme ovat asuneet viimeiset 10 000 vuotta hajallaan havumetsissä, ja se on väistämättä lyönyt meihin leimansa. Siinä on kuitenkin paljon hyvää.

Vaikka nyt EU-aikana on paljon korostettu suomalaisen viestintätyylin erilaisuutta, sen ei tarvitse merkitä sitä, että meidän olisi kritiikittömästi muututtavat samanlaisiksi höpöttäjiksi kuin esim. eteläeurooppalaiset ovat.

Me ymmärrämme hiljaisuuden arvon, osaamme nauttia siitä ja me jopa osaamme viestiä hiljaisuudella.

Kahden suomalaisen vuorovaikutuksessa ongelmia ei synny, mutta kylläkin ulkomaalaisten kanssa. He eivät kestä hiljaisuutta. Jos joukossa joku on hiljaa, tämä tulkitaan ongelmaksi, ja tätä ongelmaa ryhdytään joukolla ja kovaäänisesti ratkaisemaan.

Jos osa meistä tuntee puhuvansa hitaasti, niin olihan Mooseksellakin hidas puhe ja kankea kieli, niin kuin Paavo Lipposen viestintäkonsultit hoksasivat näppärästi pääministerin esittäytymispuheeseen kirjoittaa.

Suomen kielen sanat ovat pitkiä, ja sen takia joskus voi tulla sellainen käsitys, että sitä puhutaan hitaasti. Se ei kuitenkaan ole koko totuus.

Esiintymisjännitys yleismaailmallinen ongelma

Julkisen puhumisen pelko on tietysti olemassa, jos joku sanoo sellaista tuntevansa. Voi kuitenkin olla hyvä tietää, että puolet amerikkalaisista college-opiskelijoista sanoo suurimmaksi esiintymisongelmakseen esiintymisjännityksen. Yksityisesti ja tutussa seurassa suomalaiset ovat mitä vilkkaimpia puhujia. Lisäksi tuntuu siltä, että nuori polvi on jo valmis käyttämään puheenvuoroja millä tahansa areenoilla.

Puhumisen tärkeä ennuste on siinä, millaisina puhujina me itseämme pidämme. Alalla käytetään sanaa puheviestijäkuva. Jos se on realistinen, asiat ovat hallinnassa. Ihminen tietää vahvat puolensa ja osaa kohdistaa tarmonsa heikkojen puolien vahvistamiseen.

Olen yliopistossa pyytänyt opiskelijoita luonnehtimaan omaa puheviestijäkuvaansa ja minun on ollut pakko myöntää se, että liian moni pitää itseään jotenkin huonona puhujana. Heikkoudet ovat tiedossa - ehkä meidän tähänastisen koulutusjärjestelmämme takia mutta vahvuudet käyvät uutisista. Tämä johtaa helposti vetäytymiseen ja viestintätilanteiden karttamiseen. Moni pyrkii jopa hakeutumaan sellaiseen ammattiin, jossa saisi olla omissa oloissaan.

Hitauden ja kankeuden ja niistä aiheutuvaa huonommuuden tunteen aiheuttamasta vetäytymisestä kärsii Parkinsonin tautia sairastavien lisäksi moni ns. terve suomalainen.

Puheen tuottamisen tekniikkaa parantavista harjoituksista hyötyy jokainen, ei vain Parkinsonin tautia sairastava. Puheen kuuluvuutta, selvyyttä ja miellyttävyyttä voi parantaa tekemällä päivittäin tiettyjä harjoituksia. Ohjeet harjoituksiin antaa tässä lehdessä puheterapeutti Soile Ristinen. Lisäohjeeksi voi halutessaan lukea vaikkapa Aallon - Parviaisen kirjaa Auta ääntäsi.

Anna palautetta

Minimipalautteen vähäisyys tai puuttuminen aiheuttaa ongelmia Parkinsonin tautia sairastavien ja heidän läheistensä viestinnässä. Se tarkoittaa myös vähäisiä ilmeitä, eleitä ja liikkeitä, joita ihminen tekee toista kuunnellessaan. Myös se on vahva viesti, ettei toinen anna mitään palautetta. Vähäilmeisyys ja -eleisyys voidaan tulkita välinpitämättömyydeksi, eikä lääkäri tai hoitaja aina tiedä, onko heidän viestinsä tullut ymmärretyksi.

Suosittelenkin Parkinsonin tautia sairastavilla samaa kuin opiskelijoille yliopistossa: Kun keskustelette jonkun kanssa, koettakaa muistaa hymyillä enemmän. Hymy lisää aina vaseliinia vuorovaikutuksen rattaisiin.

Toinen hyvä tapa on nyökytellä toista kuunnellessaan. Sehän ei tarkoita, että olisin kanssasi samaa mieltä, vaan sitä, että olen kuullut ja ymmärtänyt mitä sanot. Lisäksi kenties voisi lisätä sanallista minimipalautetta, vaikka se tulisi hitaastikin: kyllä-kyllä, eikö totta! niin.

Sinänsä Parkinsonin tautia sairastavien ilmeettömyydelle viestintätilanteissa tuskin on paljon tehtävissä.

Asiaa auttaa se, että mahdollisimman moni tietää tämän asian olemassaolosta. Siksi jokaisen on tässä mielessä ryhdyttävä tiedottajiksi.

Ajan puute ongelmana hoitosuhteen viestinnässä Jos lääkärit eivät aina osaa kohdata potilaitaan ihmisinä vaan käsittelevät heitä tapauksina, eivät potilaat puolestaan osaa tuoda aina asiaansa ja tuntojansa riittävän hyvin ilmi. Ongelmia on, sillä Parkinsonin taudin diagnoosi perustuu ihmisen tekemään havainnointiin. 45 % yleislääkärien diagnooseista on todettu virheellisiksi. Erityisen herkkä ja vaikea on se hetki, jolloin ihminen kuulee sairastavansa Parkinsonin tautia.

Yleensä asian kuuleminen on monelle niin suuri järkytys, ettei tietoa vielä ensivaiheessa pystytä ottamaan riittävän hyvin vastaan.

Tässä tilanteessa viestintä toimii seuraavan säännön mukaan: 1)ihminen kuulee, 2) ymmärtää, 3) hyväksyy, 4) toimii. Ensimmäiseltä portaalta neljännelle on pitkä matka, ja lääkärin voi olla vaikea antaa niin paljon aikaansa yhdelle potilaalle. Niinpä muun hoitohenkilöstön ja potilasyhdistysten viestinnällinen arvo kasvaa mittaamattomaksi.

Huijaa itseäsi hymyilemällä

Kaikissa sairauksissa mutta erityisen paljon Parkinsonin taudissa merkitsee se, että sairastuneen mieliala säilyy mahdollisimman hyvänä. Masennus ja ahdistus ovat luonnollisia seuralaisia silloin, kun suorituskyky heikkenee ja elämänlaatu huononee.

Jokainen tietää, että tunteet tuottavat tietynlaisia ilmeitä ja eleitä: onnellinen ihminen hymyilee, ylitsepursuavan iloinen hyppii ja tanssii.

Hymy on kaiken kaikkiaan erinomainen puheharjoitus, joka aktivoi monia lihaksia ja rentouttaa vielä useampia. Hymy kuuluu äänestä! Oletteko muuten tulleet ajatelleeksi, että hermoradat toimivat myös toisin päin? Helpoin tapa tulla hyvälle tuulelle on vetää suu hymyyn ja pitää se siinä asennossa. Keskushermosto luulee, että teidän on hyvä olla!

Hoida itseäsi sisäisellä puheella

Hoitosuhteeseen kuuluu myös potilaan suhde itseensä. Uskon nimittäin, että jokaisen ihmisen - niin terveen ja sairaan - tulisi oppia huomaamaan joidenkin itsensä hallintaan liittyvien ilmiöiden olemassaolo. Yksi niistä on ns. sisäinen puhe. Mihin tahansa olemmekin valmistautumassa, meillä on oma tapamme puhua itsellemme siitä, mikä on odottamassa: ”En varmaankaan onnistu! Entä jos unohdan, mitä minun piti sanoa? Ei se taaskaan jaksa kuunnella!”

On huomattu, että meidän suomalaisten sisäinen puhe on uskomattoman kielteisesti virittynyttä. Se on loitsu, joka johtaa tiettyyn tulokseen, mutta sen loitsun voi myös muuttaa tyyliin: ”Pahemmastakin on selvitty!”

Ihminen voi myös itse päättää, haluaako hän olla huonolla tuulella. Yleensä yksi tärkeimpiä selviytymisen taitoja on lohduttautumisen taito. Sitäkin voi kehittää, jos kohta lienee sanottava, että naisen ovat siinä paljon pidemmällä kuin miehet.

Tunteet mukaan

Meidän aikamme on sen harhan vallassa, että kaikki voidaan ja tulee ratkaista järjellä. Minkähän takia vain on niin, että minä itse aina ratkaisen asiat tosiasioiden nojalla, mutta toista mieltä olevien päätöksiin vaikuttavat tunteet? Me olemme hyviä selittämään vaikuttimiamme, jälkeen päin. Tosiasia on, että tunteet ovat aina mukana kaikessa päätöksenteossa ja kaikessa viestinnässä. Ilman niitä ei päätöksiä edes pystyttäisi tekemään, sen ovat todistaneet muutamat neurologiset potilaat, joilta on katkaistu yhteys tunteita työstäviin aivojen osiin.

Meidän on tunnustettava, että tunteet ovat yhtä olennainen osa ajattelussa kuin ns. äly, se jota mitataan älykkyysosamäärällä. Meidän on myös opittava tunnistamaan tunteet itsessämme ja muissa ja totuttava käsittelemään niitä. Tunnetaitoiset ihmiset osaavat tunnistaa omat tunteensa, hallita niitä. He myös ymmärtävät toisten tunteita, mikä tekee heistä myös parempia viestien lähettäjiä ja tulkitsijoita.

ESKO VIERIKKO

Puheviestinnän lehtori

Turun yliopiston viestinnän laitos

Liitetiedosto: 

Jarjen ja tunteen liitosta syntyy hyvaa viestintaa.pdf