Kohtaamisen kuviot - 00

Pitääkö meidän opiskella näitä itsestään selviä asioita, jos toimimme yhdistyksen edustajina tai kontaktihenkilöinä uusien parkinsonpotilaiden kanssa? Tiedämme, että vain osa sairastuneista tulee mukaan yhdistysten toimintaan ja monet käyvät tilaisuuksissa vain muutaman kerran ja jäävät sitten omiin oloihinsa.

Osaammeko kohdata toisen ihmisen niin, että syntyy myönteinen kontakti ja tulokas kokee saaneensa helpotusta vaikeuksiinsa ja kiinnostavaa tietoa yhdistyksen toiminnasta? Erityisesti tämä kysymys korostuu päivystys- ja kriisitehtävissä, kun uusi tulokas kohdataan ensimmäisen kerran.

Parantamisen varaa kohtaamisen kuvioissa aina on, se myönnettäneen. Toisilla on luontaista kykyä kohdata toinen ihminen luontevasti ja lämpimästi, toisille se on vaikeaa. Väitän, että nuo taidot ovat opittavissa, kunhan niihin paneudutaan ja järjestetään sopivaa koulutusta.

Kohtaamisen taidot ovat keskeisintä toiminnassamme, sillä ilman myönteistä henkistä yhteenkuuluvuutta toiminta näivettyy ja kuolee. Kysymys on yhdistys- ja harrastustoimintojen tärkeimmästä alueesta.

Yhdistyksessä toimivan maallikon ei toki tarvitse hankkia terapiataitoja tai opiskella psykologisia menetelmiä sitä vartenhan ovat varsinaiset asiantuntijat ja ammattilaiset. Toisaalta on niinkin, että potilastoveri ymmärtää omien kokemustensa perusteella herkemmin, miltä vastasairastuneesta tuntuu, mitä apua hän etsii. Asiantuntija ei ole aina paras ihmisen tuntija. Monet sanovatkin saaneensa potilastovereiltaan enemmän tukea ja tietoa kuin hoitohenkilökunnalta.

Ihmisen kohtaamisessa on tiettyjä perusasioita, jotka täytyy tuntea ja soveltaa omaan persoonalliseen työskentelytapaansa. Seuraavassa muutamia kokemusperäisiä peri-aatteita.

1. Älä aloita keskustelua vaan odota toisen aloitetta mahdollisimman kauan. Jos aloitat itse, määräät keskustelun kulun, eikä kohtaamista ja yhteisymmärrystä synny. Jos kuitenkin joudut avaamaan keskustelun, tee se neutraalisti. Hyvä aloitus on esimerkiksi aloittaa kysymällä, miltä on tuntunut ottaa yhteyttä yhdistykseen.

2. Kuuntele, älä utele. Anna uuden toverin puhua vapaasti, älä kysele liikaa. Kuvittele itsesi keskustelukumppanisi asemaan ja muistele mielessäsi omia tuntemuksiasi kun otit ensi kerran yhteyttä. Parempi näytellä vaikka hieman hidasälyistä, kuin olla utelias tai tyrkyttää neuvoja.

3. Siis neuvottele, älä neuvo. Mieti näiden sanojen merkitystä.

4. Älä luule tietäväsi, mitä toinen ajattelee ja tuntee. Sama resepti ei sovi kaikille. On kovin helppoa toistaa samoja kaavamaisia käsityksiään. Pidä välillä itsesi kanssa kunnon itsekritiikki. Jos olet sortunut olemaan kaikkitietävä ja kaikenkokenut, ota opiksesi. Oikea kardinaalivirhe on kehua omia oireitaan.

5. Älä tyrkytä informaatiota, vaan pyri vastaamaan kysymyksiin. Esimerkiksi yhdistyksen virallisen toiminnan selostaminen saa jäädä myöhemmille kerroille. Ihmisen muistiin tarttuu vain se, mikä häntä kiinnostaa.

6. Ensikontakti on ratkaisevan tärkeä. Sen perusteella uusi jäsen joko hyväksyy tai hylkää yhdistyksen toimintaan tulemisensa. Siinä mielessä päivystystoiminta on vastuullista puuhaa. Se vetää naaman totiseksi.

7. Älä silti unohda huumoria. Sen avulla kontakti syntyy parhaiten.

Tässä siis joitakin neuvoja, vaikka en erityisesti neuvoista pidä. Tärkeintä lopulta on, että olemalla oma luonteva itsesi, autat toistakin parhaiten. Hyväksi kontaktihenkilöksi kehitytään tiedon, kokemuksen ja terveen itsekritiikin avulla.

EERO VANHATALO

Liitetiedosto: 

Kohtaamisen_kuviot.pdf