KOKEMUKSIA JA FAKTOJA Parkinsonin kanssa matkailemisesta - 2/2008

01.02.2008

OMATOIMIMATKAILU on paras vaihtoehto, koska opastetut turistimatkat on aikataulutettu kiinteiksi eikä silloin voida odottaa, että sairastajalla on hyvä vaihe esim. museossa kiertelyyn. Automatkoilla pitää tietysti olla toinenkin kuski. Näin matka joutuu, eikä tule vaaratilanteita.

LÄÄKKEITÄ (optimaalisia, totuttuja, eri paikkoihin pakattuja) pitää olla riittävästi, ja ne on muistettava ottaa ajallaan. Reseptit ja eurooppalainen sairausvakuutuskortti on oltava myös mukana. Uusia lääkkeitä voi ostaa ainakin Euroopassa, jos ne pääsevät loppumaan tai katoavat. Kauan sairastaneilla on hyvä olla ns. pikalääkkeitä äkkinäistä off-vaihetta varten. Muutoinkin kannattaa ottaa tilanne ja rasitus huomioon lääkkeiden annostelussa. Pitää tarkkailla itseään ja luottaa omiin tuntemuksiinsa. Kun on oma herransa, voi sovittaa ruokailut oikeaan aikaan. Samoin kannattaa valita paras hetki näköalapaikalle vaeltamiseen tai taidenäyttelystä nauttimiseen. Kevyt, kannettava retkijakkara on joskus oiva apu.

VAATETUKSEEN kannattaa kiinnittää huomiota. Paidat pitää saada päälle ja kengät jalkaan helposti. Joustovyötäröiset housut ovat kätevimmät ja mukavat pitkään istuessa. Leirintäalueilla on usein hyvin ahtaat suihkukopit, joissa ei välttämättä ole edes penkkiä pukeutumista varten. Otamme aina kylpytakit ja –tossut mukaan, jotta voimme riisuutua ja pukeutua autossa tai mökissä. Sadevaatteet ovat myös tarpeen, sillä käsissä on usein kävelysauvat, ja sateensuoja on hankala.

PARKINSONIN TAUTI tiedetään yleensä hyvin, mutta ei silti tunneta tarpeeksi. Jos joku alkaa tuijottaa tai ääneen ihmetellä, kannattaa ohimennen mainita, että kyseessä on Parkinson eikä esim. päihteet. Ihmisten on usein vaikea ymmärtää, että huono hetki ei mene ohi lepäämällä, vaan on odotettava kunnollista lääkevastetta. Kaikki kanssamatkailijat pitää informoida, ettei vapina tai blokki ole mitenkään vaarallista. Jotkut pyrkivät aina hätääntymään suotta.

LIIKKUA pitää joka aamu samoin kuin arkielämässä. Päivällä on hyvä ottaa pikkutirsat. Tähän kuten myös WC-käynteihin matkailuauto on tietysti kätevin kulkuneuvo pitkillä matkoilla. Sellaisia saa kyllä vuokratuksi.

PARKINSON-YHDISTYKSET järjestävät pieniä matkoja ja vaelluksia lähiseuduille. Kun rohkeus tai kunto ei salli enää isoja reissuja, kannattaa osallistua niihin. Vertaisryhmä antaa matkailuun oman ilonsa.

Jouko ja Maija Eräranta