Lääkkeeksi liikettä Parkinson, judo ja minä - 5/2008
01.05.2008
Olen Parkinsonin tautia sairastava judon harrastaja eli judoka. Judon peruskurssin käymisestä on jo 33 vuotta ja mustan vyön kokeen läpäisin 2002. Parkinson-diagnoosin sain 50-vuotislahjaksi 7 vuotta sitten. Parkinson-liiton järjestämässä liikuntavastaavien koulutustilaisuudessa Kajaanissa minulta kysyttiin, mitä judo on minulle antanut ja miten laji sopii Parkinsonin tautia sairastavalle. Nyt vastaan kysymyksiin näin julkisesti.
Hyvin pelkistetysti sanottuna judo (=pehmeä tie tai taito) on monipuolinen urheilulaji, joka perustuu vanhoihin japanilaisiin taistelulajeihin. Judosta on poistettu vastustajaa vahingoittavat tekniikat, kuten lyönnit ja potkut ja sellaiset lukot, jotka tehdään muualle kuin kyynärniveleen. Perustekniikat jakaantuvat seuraaviin ryhmiin: heitot, sidonnat, kuristukset ja lukot. Mielestäni judon tärkein periaate on periksiantaminen ja vastustajan voiman hyväksikäyttäminen eli vastustajaa ei vastusteta voimalla, vaan annetaan sopivasti periksi ja käytetään hyväksi vastustajan liike.
Judo-harjoitukset alkavat ja päättyvät keskittymisellä, joka korostaa henkisen valmiuden tärkeyttä niin tatamilla kuin sen ulkopuolellakin. Monipuolinen venyttely ja jumppa, jossa käydään läpi kaikki lihasryhmät ja suurimmat nivelet, lämmittävät kropan varsinaiseen lajiharjoitteluun. Heitoissa ja liikkumisessa on tärkeää hyvä koordinaatio sekä oman painopisteen hallinta eli käytännössä tasapainon säilyttäminen kaikissa tilanteissa. Vastustajan tasapaino puolestaan pyritään murtamaan. Heittojen harjoittelussa on luonnollisesti hallittava turvallinen alastulo. Kaatumista eli ukemia harjoitellaankin vyöarvosta riippumatta lähes jokaisessa harjoituksessa.
Itseluottamus on lisääntynyt
Judo on antanut minulle hyvän fyysisen kunnon. Tämän huomasin erityisesti terveenä ollessani, kun harjoittelin enemmän ja säännöllisesti. Sairastuttuani laji on varmasti parantanut ja ylläpitänyt tasapainoani ja koordinaatiotani. Kaatumisen harjoittelu puolestaan on opettanut kaatumaan turvallisesti tatamilla ja tarvittaessa sen ulkopuolellakin. Judo on myös itsepuolustuslaji, joka antaa hyvät valmiudet torjua päälle käyvän henkilön ilkeät aikeet silloin kun puhe ei enää auta. Tatamin ulkopuolella en ole itse judo-tekniikoita tarvinnut. Yhtä tärkeänä fyysisten ominaisuuksien kehittymisen ohella pidän judo-harjoittelun henkisiä vaikutuksia, jotka näkyvät mm. itseluottamuksen, -hillinnän ja keskittymiskyvyn paranemisena.
Tatamilla terveenä
Nykyisin käyn harjoituksissa voinnin mukaan 1–2 kertaa viikossa. Judoni on tietysti erilaista kuin ennen, koska Parkinson on jo niin pitkään ollut jatkuva harjoitusvastustajani. Harjoittelu painottuu jumppaan ja venyttelyyn, mikä on meille parkkislaisille hyvin tärkeää. Kamppailumuotoista mattojudoa eli mattorandoria harjoituksiini sisältyy jonkin verran, mutta ”täysillä” en enää kamppaile. Heittoja harjoittelen ja tutkin edelleen, jolloin perehdytään mm. siihen, mikä on heiton oikea suunta, ajoitus ja horjutus. Pulssia kohotan liikkumalla vastustajan kanssa siten, että molemmat pyrkivät aidosti heittämään vastustajansa viemättä heittoa loppuun saakka. Kaatumisharjoitteista olen jättänyt osan pois olkapäävammastani johtuen.
Osallistun alempivöisten ohjaukseen ja opettamiseen ja lisäksi olen yksi seuran vyökokeiden vastaanottajista. Kolme vuotta sitten vedin Oulussa ”Parkkis-judoa”, joka käsitti jumppaa ja venyttelyä sekä tasapaino- että kaatumisharjoituksia. Nämä harjoitukset loppuivat, kun jouduin olkapääleikkaukseen. Mielialan kannalta koen hyvin tärkeäksi ja kannustavaksi kaveripiirin tuen, joka on pitänyt minut mukana harjoituksissa ja muissakin judo-tapahtumissa. Tatami on paikka, jossa ajoittain tunnen itseni terveeksi – se on hieno tunne. Toivotan kaikille liikunnan riemua! Säännöllinen liikuntahan on meille yhtä tärkeää kuin varsinainen lääkityskin.
Jussi Paavola osallistuu edelleen alempivöisten ohjaukseen ja opettamiseen. Kaatumisharjoittelun hän on jättänyt pois olkapäävamman takia.
Teksti Jussi Paavola
Liitetiedosto:
