Läheisyydestä ja koskettamisesta terveyttä mielelle ja ruumiille - 2/01

01.02.2001

PARKINSON-POSTIA 2/2001 

Suomalaiset ovat ”leniniläis-luterilaisen” kasvatusperinteen vaikutuksessa oppineet arvostamaan työtä ja vähättelemään nautintoja. Yksilöinä olemme kuitenkin myös seksuaalisia olentoja. Seksuaalinen identiteetti tarkoittaa sitä, miltä tuntuu olla nainen tai mies. Seksuaalisuus merkitsee aistillisuutta, nautintoa ja hyvää oloa, ja siihen liittyy odotuksia, haaveita ja toiveita. Sairaus sinänsä ei vähennä ihmisen mieheyttä tai naiseutta. Osan sukupuoli-identiteetistämme saatamme sen sijaan kadottaa vallalla olevien käsitysten vaikutuksesta.

Läheisyyttä ja koskettamista voi opetella myös aikuisena Seksuaalisuuden merkitys elämässä vaihtelee ja muuttuu, eikä se aina ole välttämätön pakko tai ainoa onnellisen elämän edellytys. Parisuhteessa seksuaalisuudella voi olla hyvinkin tärkeä merkitys, mutta joskus suhde perustuu enemmän toveruuden ja ystävyyden pohjalle kuin seksuaalisuudelle. Tärkeintä on, että molempien tarpeet huomioidaan parisuhteessa tasavertaisesti.

Kun eräässä tutkimuksessa kysyttiin hyvän rakastajan ominaisuuksia, vastauksista ilmeni, että hyvänä rakastajana pidettiin ihmistä, joka itse haluaa ja nauttii. Kyse on siis ihmisen rohkeudesta hakea sitä, mitä itse haluaa. Rohkeus lähellä olemiseen ja itsensä hyvänä pitämiseen kehittyy varhaisessa lapsuudessa. Vauvana riittävän paljon sylissä pidetylle halaaminen on luontevaa. Ne, joille läheisyys on aikuisena vaikeaa, eivät siis ole itse siitä vastuussa. Ihminen voi kuitenkin myös aikuisena oppia vaikeitakin asioita, kuten itsensä tuntemista. Tarvitaan paljon rakkautta ja anteeksi antamista, jotta kyky ja uskallus fyysiseen ja psyykkiseen läheisyyteen kehittyisi. Itsestä nauttimaan oppimisen perusharjoituksena voi pitää peiliin katsomista: etsitään omasta kehon kaikki kauniit ja hyvät kohdat. Tässäkin asiassa on kyse valinnoista: voimme tuijottaa joko hyviä tai huonoja ominaisuuksiamme.

Hyvä seksielämä ehkäisee masennusta

Parantumattomien sairauksien kanssa elämiseen voi liittyä masennusta. Tilapäinen masennus on luonnollista, mutta vakava masennustila vaatii hoitoa. Masennuksen eräs oire on kyvyttömyys tuntea iloa ja nautintoja. Tutkimusten mukaan sairastuneen terve puoliso voi kärsiä masennuksesta ja loppuun palamisesta.

Seksuaaliterapeuttien mukaan toisiinsa liittyvät usein kolme ässää: sairaus, syyllisyys, seksuaalisuus. Terve puoliso saattaa kokea syyllisyyden tunnetta terveydestään ja sairastunut toiselle taakkana olosta. Hyvää seksuaalielämää vakituisen kumppanin kanssa voidaan pitää sivuvaikutuksettomana masennuksen hoitona tai ennaltaehkäisynä. Sairauden lisäksi voivat monet muutkin asiat vaikeuttaa elämää. Vaikeuksien vastapainoksi pitäisi elämään saada mahdollisimman paljon iloa vaikkapa seksuaalisuudesta.

Puhu omista tunteistasi ääneen

Turvallisessa ihmissuhteessa pitäisi voida ilmaista kaikenlaisia tunteita, myös vihaa. Yleensä parisuhteessa yritetään kuitenkin käyttäytyä kunnolla viimeiseen asti, ja erityisesti omaiset pidättelevät kiukun tunteitaan. Mitä kauemmin kiukkua pidättelee, sitä vaikeampi on löytää sen alkuperäistä syytä.

Se, ettei kiukuttele sairastuneelle puolisolle, viestii kuitenkin jotain suhteen epätasa-arvoisuudesta. Kun kielteisistä asioista ei puhuta, myönteisetkään tunteet eivät pääse esille, ja parisuhde kärsii. Neurologinen sairaus ei kuitenkaan tee ihmistä psyykkisesti särkyväksi. Vaikka sairastuminen koetteleekin rehellisyyttä ja avoimuutta, on muuttuneista tarpeista ja vaikeistakin asioista uskallettava puhua toiselle.

Ihmisten välinen viestintä toimii parhaiten ja ihminen tulee kuulluksi, jos hän kertoo omista kokemuksistaan ja tunteistaan. Tärkeintä on kertoa toiselle, että rakastaa häntä. Vaikka sairaus voi muuttaa kommunikaatiota myös hellittelypuheiden osalta, ei koskaan pidä jättää sanomatta sitä, että rakastaa toista.

Kyky hoivata itseä ja suhdetta, on hyvän suhteen edellytys. Viikottaiseen yhdessäoloon voi varata vaikka tietyn tuntimäärän, ja mikäli joutuu siitä karsimaan, sitoutuu korvaamaan tämän ajan.

Vapaaehtois- tai avustustoiminta ei korvaa yhdessäoloa.

Yleisin aikuisten leikin muoto on seksi. Luovuus ja leikittely kannattaakin pitää mielessä ja antaa molemmille tilaa olla suhteessa sekä aikuinen että lapsi. Toisen sairaus tai vamma vaikuttaa terveen partnerin mahdollisuuksiin toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan. Myös hänellä on oikeus tulla kuulluksi.

Uskalla sanoa, mikä tuntuu hyvältä

Hyvässä parisuhteessa vastuu jakautuu jakamatta riittävän tasaisesti niin, että suhteessa on kaksi aikuista ja molemmat pystyvät ajattelemaan ja toimimaan. Jos parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, ei rakastelu yleensä ole mahdollista. Jos näin käy, voivat mies ja nainen kuitenkin opetelle löytämään toisensa uudelleen tasavertaisina aikuisina ihmisinä. Toisen on silloin luovuttava potilaan roolistaan ja toisen hoitajan roolistaan. Tämä saattaa olla vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Keskustelu toisten samassa tilanteessa olevien kanssa, seksuaaliterapia tai perhe- tai pariterapia ovat tässä tilanteessa ulkopuolisia avun lähteitä.

Suuri osa ihmisistä tarvitsee vähintään 10 minuuttia kosketusta joka päivä tyydyttääkseen läheisyyden ja seksuaalisuuden tarpeensa. Usein ihmiset eivät kosketa, koska pelkäävät tulla väärin tulkituiksi. Seksuaalista häirintää kosketus on silloin, kun ei kunnioiteta toista; seksin kuuluu olla kaksisuuntaista.

Sekä Parkinsonin tauti että dystoniat vaikuttavat kehon liikkuvuuteen. Siksi on tärkeä, että uskaltaa sanoa kumppanille tarkalleen, mikä tuntuu hyvältä ja mikä pahalta. Jos dystonista lihasta väännetään, se tuottaa kipua ja vaikuttaa oiretta pahentavasti. Tyynypino onkin hyvä apuväline, sillä tyynyillä voi tukea vartalon hyvään asentoon. Mitä rentoutuneempi ihminen, sitä helpompi hänen on nauttia seksuaalisesti. Hyvä ystävä –kaurapussin voi lämmittää tai jäähdyttää lihasrentoutta lisäämään.

Sairastuminen voi joskus olla seksielämän kannalta hyvä asia, joka pakottaa kumppanit puhumaan siitä, mikä on kivaa ja mistä tykkää. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa puhumista seksuaalisista mieltymyksistä!

Suunnitelmallisuus ei pahaksi seksissäkään: lääkitys tasapainoon ja terapiaa tarvittaessa

Parkinsonin tauti ja sen lääkehoito sotkevat sitä monimutkaista hermoston, hormonien ja psykologisten tekijöiden järjestelmää, joka vaikuttaa seksuaalisen nautinnon saamiseen. Koska väsyminen on Parkinsonin taudin oireena yleinen, ”sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen, hyvän parkinsonlääkevaikutuksen aikana” saattaa olla parempi aika seksille kuin ”lauantaina saunan jälkeen”. Vaikka joskus ajatellaan, että suunnitelmallisuus vie halut, seksi ei kuitenkaan ole hauras arka lintu, vaan se on kesytettävissä kotikanaksi.

Rakastellessa kaikki ruumiin toiminnot kiihtyvät, ja virtsaa voi lirahdella (inkontinenssi). Miestä naisen virtsankarkailu rakastellessa ei yleensä häiritse. Nainen voi halutessaan katetroida ennen rakastelua tai painella kädellä rakon tyhjäksi. Lantionpohjan lihasten voimistaminen voimistelun avulla auttaa sekä inkontinenssiin, että parempaan seksuaaliseen nautintoon. Fysioterapeutti osaa antaa ohjeet lantionpohjavoimisteluun, jonka pitäisi kuulua jokaisen aikuisen naisen päivän ohjelmaan.

Useat masennuslääkkeet ja unilääkkeet vähentävät seksuaalista halua, jotkut psykiatristen sairauksien hoidossa käytettävät lääkkeet myös seksuaalista kykyä. Parkinsonin taudin hoidossa käytettävät lääkkeet saattavat joillakin potilailla lisätä seksuaalisia mielikuvia ja seksuaalista halua liiallisesti. Tätä lääkkeiden sivuvaikutusta esiintyy tutkimusten mukaan 0,9-3 prosentilla potilaista parkinsonlääkityksen yhteydessä. Silloin on syytä neuvotella oman neurologin kanssa lääkehoidon muutoksesta. Kun tämän sivuvaikutuksen aiheuttaneen lääkkeen annostelua vähennetään, ongelma poistuu, mutta jos kyseistä lääkettä taas lisätään, seksuaalisuus lisääntyy jälleen. Potilaan aiemmalla seksuaalisella käyttäytymisellä ei ole yhteyttä tämän sivuvaikutuksen ilmenemiseen. Lääkehoidon muutosten lisäksi voidaan ongelmallisissa tilanteissa käyttää myös seksuaalista halua vähentävää lääkehoitoa. Itsetyydytystä voi myös opetella ja sitä voi ”värittää” seksikaupasta saatavilla apuvälineillä.

Vanhanaikaisen ja kapean näkemyksen mukaan seksi tarkoittaa vaginaalista eli naisen emättimeen tapahtuvaa yhdyntää, joka päättyy yhtäaikaiseen orgasmiin. Psykologi Tarja Ketola sanoo, että sillä viikolla, kun niin tapahtuu, kannattaa käydä lottoamassa, sillä kyseessä on varmasti onnenviikko.

Orgasmin voi sallia tulla itselleen, mutta sitä ei voi vaatia itseltä eikä toiselta. Nykyaikaisen käsityksen mukaan hyvä olo on seksin tavoite. Jos yhdyntä on epämiellyttävää, siihen ei kannata ryhtyä. Seksi on nautiskelemista, mutta itseään siihen ei voi pakottaa. Aina on oikeus sanoa: ”Kiitos vaan, mutta en käytä tämmöistä.” Itsetuntemuksen lisääntymisen tarkoittaa myös tiedon lisääntymistä siitä, mikä itsessä on hyvää ja mistä itse nauttii.

Seksuaaliterapia alkaa yleensä kuuden viikon yhdyntäkiellolla ja tutustumisella omaan ja kumppanin kehoon. Mitä paremmin tuntee oman kehonsa, sitä tyydyttävämpää seksi on. Naisilla vaihdevuosien hoitoon käytettävä keltarauhas- ja estrogeenihoito laskee sukupuolista halua. Testosteronin lisääminen vaihdevuosien hormonihoitoon lisää haluja. Naisilla yhteys hormonitason ja sukupuolihalujen välillä on suurempi kuin miehillä.

Erota seksuaalifantasiat todellisuudesta

Seksuaaliset fantasiat ja todellisuus ovat täysin eri asioita. Niinpä on täysin normaalia fantisoida mistä tahansa. Ihminen ei kuitenkaan haluaisi kuvitelmiensa toteutuvan, siksi fantasiat onkin pidettävä erillään todellisuudesta. Lempifantasioitaan ei koskaan kannata kertoa kenellekään, koska ne menettävät silloin voimansa. Vanhat fantasiat voi sen sijaan halutessaan kertoa.

Mustasukkaisuusharhaluulot, jotka liittyvät joko peruspersoonallisuuteen tai Parkinsonin taudin lääkehoitoon, ovat vaikeita asioita sekä sairastuneelle että puolisolle. Mustasukkaiselle selitteleminen tai hänen kanssaan inttäminen on turhaa. Parempi on suhtautua asiaan neutraalin asiallisesti ja muistuttaa tosiasioista. Sitten voi suunnata mielenkiinnon hienotunteisesti muualle. Omien mustasukkaisten ajatusten hallinnassa auttaa periaate: ”Jos haluat pitää toisen ihmisen luonasi, päästä hänet irti.”

Lähde: Neuropsykologi Tarja Ketolan ja Leena Rosenbergin seksologian luennoista tiivistänyt

Parkinson-liiton aluesihteeri Soile Kauppi