Liikunta – yksi psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin avaimista - 1/02

PARKINSON-POSTIA 1/2002

Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee terveyden fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mittaaminen on hankalaa, sillä jokaisella ihmisellä on omat käsityksensä siitä, miltä hyvä olo tuntuu. Kun kaksi nuorta törmää toisiinsa kaupungilla ja vaihtaa kuulumisiaan, ovat keskustelun aiheena usein opiskelu- tai työkiireet. Vaikka kuuluisi “ihan hyvää”, voi silti olla kova stressi tai väsyttää. Jos taas kaksi eläkeläistä sattumalta tapaa toi toisensa kaupan maitotiskillä, he ajautuvat usein keskustelemaan terveydestään. Vaivoja on kenties vaikka muille jakaa, ja riippuu ihan päivästä, miten hyvältä olo tuntuu. On kuitenkin mahdollista, että kiireinen nuori kokee elämänsä rasittavammaksi kuin raihnaisempi eläkeläinen.

Hyvinvointi on siis varsin subjektiivinen olotila, johon monet fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat.

Hyvinvoinnin avaimet

Terveyden edistäminen ja ylläpitäminen kuuluvat keskeisesti nykylääketieteen tavoitteisiin. Kyse ei siis ole pelkästään siitä, että sairaudet hoidetaan ja taudit taltutetaan. Yhtä tärkeää on rohkaista ihmisiä toimimaan aktiivisesti oman hyvinvointinsa takaamiseksi.

Kaikki kuntouttava toiminta tähtää hyvinvoinnin edistämiseen ja mielekkään elämän luomiseen.

Valitettavasti mitään hyvinvointipilleriä tai täydellisesti tehoavaa kuntoutusreseptiä ei ole keksitty – eikä luultavasti koskaan tulla keksimäänkään. Näin ollen Parkinsonin tautia sairastavan kokemus hyvinvoinnista riippuu pitkälti paitsi onnistuneesta lääkehoidosta ja kuntoutuksesta, myös hänen omista valinnoistaan. Elämänhallinta vaatii holistisia eli psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia voimavaroja, joita on yritettävä ammentaa hyväksi koetulla tavalla.

Kunto- tai hyötyliikuntaa maun mukaan

Yksi tapa kartuttaa henkilökohtaisia, holistisia voimavaroja on liikunta. Lapset tarvitsevat liikuntaa kasvaakseen ja kehittyäkseen, ja me aikuiset puolestaan toimintakykymme parantamiseen ja ylläpitämiseen. Näiden fyysisten vaikutusten lisäksi liikunnalla katsotaan olevan positiivista vaikutusta myös henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiimme. Liikunta voidaan jakaa perus-, kuntoja kilpaliikuntaan. Perusliikunnalla tarkoitetaan elintoimintojen ja kehon fyysisen rakenteen ylläpitoon tarvittavaa liikuntaa. Tällaista on esimerkiksi hyötyliikunnaksi kutsuttu asioiden toimittaminen jalkaisin sen sijaan että istuu auton rattiin. Kuntoliikunta puolestaan on varsin tavoitteellista ja tietoista toimintaa, jolla pyritään fyysisen kunnon ja terveyden ylläpitämiseen, mielen virkistymiseen, rentoutumiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Parkinsonilaisen harrastama liikunta kuuluu pääasiassa näihin liikunnan osa-alueisiin, vaikka kukapa kieltäisi kilpailemasta vaikka itsensä kanssa, jos siltä tuntuu!

Parkinson-diagnoosista uutta puhtia liikuntaan...

Moni Parkinsonin tautia sairastava on aloittanut uuden, liikunnallisen elämän diagnoosin saatuaan.

Esimerkiksi Mikkelin Parkinson-kerhon aktiivijäsenet kokoontuvat kerran viikossa kaupungin päiväkeskuksen voimistelusaliin, missä terveyskeskuksen fysioterapeutit ohjaavat tunnin kestävää ryhmävoimistelua. “Jollei minulla olisi todettu Parkinsonin tautia, olisin varmasti huonommassa kunnossa kuin nyt”, kehuu ahkerasti liikkuva Maija Toropainen. Hän käy Parkinson-kerhon jumpan lisäksi Mikkelin kaupungin eritysliikuntatoimen järjestämässä voimisteluryhmässä, joka on tarkoitettu neurologisista ongelmista kärsiville.

Muita mikkeliläisten suosimia liikuntamuotoja ovat vesivoimistelu ja hyötyliikunta, kuten lumityöt. Lumitöitä itäsuomalaisessa pikkukaupungissa riittääkin, sillä siellä talvi on oikea talvi lumipyryineen. Hanget mahdollistavat talvilajien harrastamisen, ja hiihtämässäkin moni kertoo käyvänsä aina silloin tällöin. Uteliaisuutta tunnetaan myös uusia lajeja kohtaan:

“Lumikenkäkävelyä olisi mukava harrastaa”, toteaa liikuntavastaavien kurssilta kipinän uuden lajin kokeilemiseen saanut Mikko Suhonen.

... tai jarrua harrastuksiin

Parkinsonin tauti saattaa vaikeuttaa totuttujen liikuntamuotojen harrastamista. Myös mikkeliläisillä on kokemuksia siitä, ettei enää pystykään samaan kuin ennen. “Hiihto piti lopettaa, kun käsi tuli kipeäksi, pyöräilystä ja marjastuksesta oli luovuttava”, harmittelee Marjatta Kiille, joka ilmiselvästi on aina nauttinut luonnossa liikkumisesta. Samanlaisia kokemuksia on Sirkka-Liisa Rauta-aholla, joka kertoo joutuneensa vähentämään kävelylenkkien pituutta taudin edettyä.

Neuvottomiksi tai liikkumattomiksi eivät aktiiviset liikkujat kuitenkaan ole jääneet, vaan tilanteeseen on pyritty sopeutumaan. Hiihtämään suunnataan mieluummin tasaiselle järven jäälle tai golfkentän ladulle kuin mäkisille Kalevankankaan tai Urpolan kuntoratojen laduille.

“Kuin yhtä perhettä”

Kaksitoista uskollista Mikkelin Parkinson-kerhon jäsentä saapui tammikuun viimeisenä keskiviikkona kuntoa kohottamaan ja mieltä virkistämään fysioterapeutti Pirjo Hangiston ohjaamalle voimistelutunnille. Letkeän musiikin tahdissa vetreyteltiin koko kehoa päästä varpaisiin tärkeitä tasapaino- ja koordinaatioharjoituksia unohtamatta. Pirjo Hangiston mielestä neurologisen liikuntaryhmän vetäminen on haastavaa, sillä ryhmässä on varsin erikuntoisia voimistelijoita.

“Vertaisryhmässä liikkuminen on helppoa, siinä tuntee itsensä normaaliksi. Terveiden kanssa tuntee itsensä liian sairaaksi, sairaiden kanssa taas terveeksi”, pohtii Maija Toropainen. “Olemme kuin yhtä perhettä”, iloitsee puolestaan Marjatta Kiille.

Muutamat ryhmäläisistä liikkuvat myös muiden kuin parkinsonilaisten joukossa. Esimerkiksi Mikko Suhonen on vuoden alusta alkaen osallistunut kansalaisopiston jooga-kurssille, ja pitää kokemusta onnistuneena. Naisten aktiivisuus näkyy hänen mielestään sekä Parkinson-kerhon että kansalaisopiston ryhmissä. “Joogassa käy vain muutama mies”, hän ihmettelee. Liikuntavastaavan roolissa Mikko Suhonen harmittelee myös sitä, että vain murto-osa Mikkelin kerhon jäsenistä (kaikkiaan 80) osallistuu liikuntatoimintaan.

Jos liikunta ei liikuta

Jokainen ihminen on yksilö, ja jokaisella on omat mieliharrastuksensa ja lempiaskareensa. Käsityöt, teatterissa käynti, lukeminen ja vaikka pilkillä käynti ovat ajanvietteitä, joista voi nauttia siinä missä liikunnastakin. Mielihyvän ja rentoutumisen tunne vaikuttaa siihen, miten mielekkääksi elämän koemme. Vapaa-ajan harrastusten tulisi olla ennen kaikkea mieluisia, sillä pakkopullasta jää pelkkä huono maku suuhun. Liikunnasta ei siis saisi tulla suorituspainotteista rehkimistä, vaan siitä pitäisi osata nauttia. Jos esimerkiksi ryhmävoimistelu tuntuu vieraalta, kannattaa valita jokin mieluisampi vaihtoehto. Kaikkein tärkeintä on se, ettei jämähdä paikoilleen.

Kulttuuririentoihin tai perhetapaamisiin voi helposti yhdistää hyötyliikunnan esimerkiksi lähtemällä liikenteeseen apostolin kyydillä eli jalkaisin. Kotityötkin tarjoavat mahdollisuuden erilaisten fyysisten ja motoristen taitojen harjoittamiseen. Pääsääntönä voidaan pitää huippuurheilijoidenkin tuntemaa ylikuormitusperiaatetta: elimistöä on rasitettava mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monipuolisesti, jotta hyvä toimintakyky säilyisi. Tällä ei tietenkään tarkoiteta sitä, ettei lepoa saada riittävästi. On osattava hellittää ja hengähtää, pyytää apuakin tarpeen tullen.

Liikkukaa ja levätkää, mutta kohtuus kaikessa!

MAARIT SARHIMAA

Liitetiedosto: 

Liikunta.pdf