Liljankukkaa laulava ja pojanklopiksi itsensä tunteva Olavi Mannonen viihtyy veteraanikodissa - 3/05
01.03.2005
PARKINSON-POSTIA 3/05
Parkinsonin tautia sairastava Olavi Mannonen, 71, on asunut kolmisen vuotta Kuusikodissa, sotaveteraaneille v. 1966 valmistuneessa palvelukodissa.
Sairauden oireita Olavi sanoo tunteneensa jo paljon ennen virallisen diagnoosin saamista: ”Minut tutkittiin Hyksissä perusteellisesti. Lääkäri tiesi heti, että Parkinsonin taudista on kysymys, ja ennusti minun päätyvän parin vuoden kuluessa pyörätuoliin. Arvaus meni kyllä täysin pieleen, sillä tein sen jälkeen 10 vuotta täysillä töitä. Eläkkeelle jäin Espoon liikuntaviraston toimistopäällikön tehtävistä v. 1992”, Olavi muistelee.
”Olin silloin vielä hyväkuntoinen, mutta jäin eläkkeelle lääkärin neuvosta. Hän kehotti minua nauttimaan elämästä ja matkustelemaan kun vielä pystyin. Sairauden edetessä ei minusta kuulemma siihen enää olisi.”
Sairastumisen Parkinsonin tautiin Olavi myöntää olleen kova isku: ”Tuntui niin väärältä, että juuri minä – liikunnasta tosissaan innostunut ihminen – sairastuin. En kuitenkaan antanut tiedon sairaudesta vaivata kauan, vaan hyväksyin tilanteeni, sillä en halunnut joutua liian aikaisin mullan alle.
Kotitapaturmat kypsyttivät ajatuksen palveluasumisesta
Olavi kertoo viettäneensä liikkuvaa ja vilkasta poikamiehen elämää nelikymppiseksi asti. Sitten sattui kohdalle häntä itseään huomattavasti nuorempi kaunis naisihminen – Olavista tuli aviomies ja kahden lapsen isä.
Ajatus palvelukotiin muuttamisesta virisi, kun Olaville alkoi sattua pieniä kotitapaturmia ja sängystä putoamisia tämän tästä ja työssäkäyvä vaimo ja lapset murehtivat hänen päivittäistä kotona selviämistään.
Aluksi Olavi muutti palvelutaloon ja siellä parisen vuotta asuttuaan Kuusikotiin, joka nimensä mukaisesti sijaitsee kauniilla metsäisellä kalliotontilla Nuuksion luonnonsuojelualueen kupeessa. Alun perin jääkäreille ja vapaussodan veteraaneille tarkoitetun talon ovi aukesi myös Viipurissa syntyneelle ja 5-vuotiaana sotaorvoksi jääneelle Olaville, koska hänen katsottiin joutuneen kärsimään sodan seurauksista.
Kuusikodissa vaalitaan kodinomaista ja veteraanien elämäntyötä kunnioittavaa ilmapiiriä. Pitkäaikaisin asukas on viihtynyt talossa peräti 28 vuotta. Olavin lisäksi talossa on asunut ja asuu tälläkin hetkellä myös muita Parkinsonin tautia sairastavia. Tietynasteinen omatoimisuus on Kuusikodissa asumisen edellytys, sillä asukkaan pitäisi pärjätä yhden ihmisen avustamana. Pitkälle edennyttä dementiaa sairastavia ei taloon voida ottaa, vaikka Kuusikodista löytyykin myös muutama paikka tehostettua apua ympäri vuorokauden tarvitseville. Täysihoitomaksu, johon sisältyy vuokra sekä ateria- ja palvelumaksu on 1767 euroa kuukaudessa, talon uudemmassa siivessä vähän enemmän.
Henkilökuntaa talossa on 30, suurin osa lähihoitajia. Asukkaille järjestetään monenlaista ohjelmaa: liikuntaa, keskustelupiirejä, virikeohjausta ja retkiä. Kuusikodissa on oma virikeohjaaja ja fysioterapeutti, jolta ryhmäkuntoutuksen lisäksi saa yksilöllistä kuntoutusohjausta. Talossa on myös kirjasto ja kuntosali. Hienona perinteenä Kuusikodissa on ollut pitkään eläkkeellä olevien Rotaryklubin jäsenien pitämä ilmainen lääkärin vastaanotto talon asukkaille kerran kolmessa viikossa.
Toimintakykyä puutarhanhoidosta ja ääneen voimaa laulamalla
Liikkumisensa apuna Olavilla on rollaattori ja pyörätuoli, eikä hän ilman Parkinson-lääkkeitä pystyisi liikkumaan ollenkaan. Hän etsiikin jatkuvasti toimintakykyään ylläpitäviä mielekkäitä tehtäviä ja on koko Kuusikodissa asumisensa ajan huolehtinut puutarhurin roolissaan esimerkillisesti talon pihapiiristä.
Olavi on löytänyt myös mieluisan tavan Parkinsonin taudin heikentämän puheäänensä kuntouttamiseen. Joitakin vuosia sitten Kampin palvelutalon tansseista palatessaan Olavi nappasi häntä kyydinneen taksikuskin vihjeen karaokesta harrastuksena ja innostui asiasta heti. Olavin ensimmäinen julkinen esiintyminen oli helsinkiläisessä Pataässä-pubissa. Paikalla olleet rohkaisivat jatkamaan ja sen jälkeen Olavin on kuultu useinkin laulavan samassa pubissa Satumaata, Romanssia, Akselin ja Elinan häävalssia ja Liljankukkaa.
”Laulaminen tekee hyvää hiljaiselle äänelleni ja epäselvälle puheelleni. Laulaessani artikuloin huomattavasti paremmin ja ääneni on voimakkaampi kuin puhuessa”, sanoo Olavi ja kertoo tuntevansa itsensä edelleen musiikkia, laulua, ystäviä ja liikkeessä olemista rakastavaksi vilkkaaksi karjalaispojaksi. Paljolti oman asenteensa ja sosiaalisuutensa ansiosta Olavi onkin säilyttänyt elämänvimmansa, joka saa hänet lähtemään useita kertoja kuukaudessa taksikyydillä joko Espoon Rotaryklubin kokouksiin, Kampin palvelutalon tansseihin tai ääntä avaamaan karaokeen.
ARJA PASILA
Liitetiedosto:
