Maalaaminen auttaa jaksamaan - 1/03

Parkinson-postia 1/03

”Maalaan, maalaan, en tajua ajan kulua. Haavematkalla olen,
en tunne tuskaa, en surua. Mutta hiljaa salaa hiipii luvaton vieras minuun.
Heittelee pensseliä, vapisee käsi. Muistan lääkkeet, lepään hetken. Jaksan taas. Auringolla, lämmöllä täytän tauluni. Uskon melkein haavematkaani.
Jaksoin ja osasin perille. Tunnen, että minussa on vielä voimaa.
Matkaan taas huomenna paikkaan toiseen.”
(Kalle Vallan runo Haavematka 30.10.2002)

Maalaaminen on ollut ristiinalaisen Kalle Vallan mieluisa harrastus lapsesta asti. Sairastuttuaan Parkinsonin tautiin sen merkitys on syventynyt entisestään. Rakkaasta harrastuksesta on tullut henkireikä, joka auttaa jaksamaan eteenpäin.

Lokakuussa 54-vuotias Kalle piti Ristiinan Käsityökeskuksessa ensimmäisen suuren näyttelynsä. Monissa tauluissaan Kalle kuvaa suomalaista luontoa ja varsinkin talvisen maiseman hiljaista  kauneutta hyvin koskettavan pysähdyttävästi. Kalle Valta on syntyisin Pielavedeltä. 15-vuotiaana hän muutti vanhempiensa mukana Ruotsiin ja asui siellä kuusi vuotta. Takaisin Suomeen Kalle palasi naimisiin mentyään. Työskenneltyään jonkin aikaa terästehtaalla Etelä-Suomessa hän muutti Ristiinaan, jossa hänen lankomiehellään oli maatila. Kalle työskenteli tilalla pari kolme vuotta, ja sai sitten töitä paikallisesta metalliyrityksestä. Metallisorvarina Kalle ehti työskennellä kaksikymmentä vuotta ja toimia myös työpaikkansa pääluottamusmiehenä ennen  sairauseläkkeelle jäämistään.

Unettomuus, kirjoittamisen vaikeutuminen ja äänen heikentyminen olivat Kallen ensimmäiset sairauden oireet. Työpaikkalääkäri passitti hänet neurologin tutkittavaksi. Viime vuoden heinäkuussa Kallen sairaus vahvistettiin Parkinsonin taudiksi. Vaikka sairaus oli Kallelle kova järkytys, sanoo hän olleensa toisaalta myös helpottunut, kun epämääräisille oireille löytyi joku selkeä selitys. “Sairauden hyväksyminen oli aluksi vaikeaa. Vähitellen synkät ajatukset kuitenkin väistyivät ja aloin ajatella elämän valoisia puolia. Minulla on perhe ja velvollisuuksia heitäkin kohtaan”, Kalle sanoo.

On pakotettava itsensä liikkeelle

Kalle Valta haluaa viestittää muillekin, ettei vakava sairaus ole kaiken loppu. Hän halusi pistää sairaudelle kampoihin. Maalaamisen ja runojen sekä pienten juttujen kirjoittelulla Kalle on jaksanut päivästä toiseen. “On pakotettava itsensä liikkeelle tekemään jotakin”, hän sanoo, “sillä tauti houkuttelee helposti erakoitumaan. Esimerkiksi sukulaisten luokse tai ravintolaan ruokailemaan lähtemisen eteen joutuu tekemään todella töitä.

Viime vuonna Kalle osallistui Mieli maasta -kurssille Kutemajärvellä Parkinson-liiton lomapaikassa Kangasniemellä ja aikoo hakeutua kuntoutukseen jatkossakin. Sauvakävelyä harrastava Kalle pyrkii tekemään päivittäin 3-4 kilometrin lenkin. Ja kun turvana ovat sauvat, ei tarvitse jännittää Parkinsonin tautiin liittyvää tasapainon häiriintymistä. Kallen kotikuntoiluun tuovat puolestaan vaihtelua kuntopyörä ja pienet voimailuvälineet.

Tällä hetkellä Kalle saa sairauteensa kolmea erilaista lääkettä. “Ne auttavat ja parhaimmillaan olo tuntuu ihan normaalilta. Ainoa häiritsevämpi vaiva on vasemman käden vapina, joka ei häviä lääkitykselläkään kokonaan”, Kalle kertoo. Selkeästi puhuva Kalle kertoo myös äänensä jonkin verran heikentyneen sairauden myötä. “Tässä sairaudessa puolison ja perheen tuki ovat erityisen tärkeitä asioita, sillä taudin kuvaani kuuluu myös mielialojen varsin voimakas vaihtelu.

Tuntuu hyvältä nähdä omien käsiensä jälki

Kallen valoisa elämänasenne näkyy hänen tauluissaan. Useimmat niistä henkivät syvää rauhaa. “Ehkä pyrin alitajuisesti maalaamaan elämänmyönteisiä tauluja”, hän sanoo. “Maalatessa tunnen pystyväni vielä tekemään jotain. Tuntuu hyvältä nähdä omien käsiensä jälki. Tuttujen maisemien ja paikkojen maalaaminen tuo miellyttäviä muistoja. Kallen tauluista suurin osa on luontoaiheisia. Lumisen metsän hiljaisuus on aina puhutellut häntä. Talvista maisemaa hän pitää haastavana, mutta silti helppona maalata. Kallea onkin kutsuttu lumimaalariksi. Kalle kertoo viihtyvänsä talvisessa metsässä, kotinsa läheisen Linnanniemen kiertävällä pururadalla: ”Siellä on mukava kävellä ja katsella lumisia puita, kalliojyrkänteitä ja talvista Saimaata. Kylänraitillakin maisema on hyvin postikorttimainen.”

Kalle on käynyt Marokossa ja eräissä muissa etelänmaissa. Joissakin tauluissaan hän on kuvannut aiheita, jotka ovat tallentuneet muistiin noilta matkoilta. Toisenlainen luonto ja maisema, auringon nousut ja laskut jäivät sieltä hyvin mieleen. Nykyisin kynnys lähteä ulkomaanmatkalle on jo aika korkea.

Kalle käyttää töissään vesi-liukoisia akryylimaaleja. Ne ovat hänen mukaansa helppoja käsitellä ja pensselit voi puhdistaa vaivattomasti. Jos taulu epäonnistuu, päälle maalaaminenkin on helppoa.

“Akryyliväri leviää mukavasti kankaalle ja kuivuu nopeasti. Maalaus valmistuu sen vuoksi nopeammin kuin ennen. Maalaaminen on henkistä virkistystä, mutta se on hyväksi myös käteni motoriikalle”, Kalle toteaa.

Vasemman käden vapinan takia Kalle käyttää töissään kahden käden tekniikkaa pitäen molemmilla käsillään pensselistä kiinni. Hän arvelee pikku hiljaa joutuvansa mukautumaan vasen-kätisyydestä kokonaan oikean käden käyttäjäksi.

Ristiinan näyttely oli Kallen ensimmäinen oma näyttely, vaikka joitakin hänen yksittäisistä tauluistaan on aiemmin ollut näyttelyssä. Kallen tauluja on helppo lähestyä ja ne antavat katsojalle paljon.

“Aikaisemmin ei ollut oikein aikaa näyttelyn pitämiseen. Ehkä minulla ei ollut ennen rohkeuttakaan tuoda taulujani esille. Saamani positiivinen palaute on yllättänyt. Sen verran on taulujani mennyt kaupaksi, että olen saanut kuluni lähes katetuiksi”, Kalle kertoo.

Ajatukset irti sairaudesta

Kalle pyrkii pitämään ikävät asiat elämässään taka-alalla, vaikka myöntääkin tulevaisuuden joskus pelottavan.

“Tautiaan ei kuitenkaan pidä jäädä suremaan”, Kalle rohkaisee muita. “Pitää vaan pakottaa itsensä mukaan toimintaan, joka etäännyttää ajatukset sairaudesta: vaikka järjestötoimintaan tai jonkin mieluisan harrastuksen pariin.”

Saamaansa hoitoon Kalle on tyytyväinen ja haluaa välittää kiitoksensa lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle. Maalaamisen ohella myös kirjoittaminen, lukeminen ja musiikin kuuntelu kuuluvat Kallen mieluisiin harrastuksiin.

Teksti : JOUNI KOSKIVIRTA

Liitetiedosto: 

Maalaaminen_ auttaa_jaksamaan.pdf