Neurobiologiset muutokset henkisen hyvinvoinnin uhkana - 1/06

Välittäjäainejärjestelmien epätasapainon tiedetään vaikuttavan monella tavoin ihmisen mielialaan. Parkinsonin taudissa hermoyhteyksien häiriintyminen aiheuttaa muutoksia mm. dopamiini-, serotoniini- ja asetyylikoliini-välittäjäainejärjestelmissä. Dopamiini liittyy mielihyvän kokemiseen ja masentumisalttius lisääntyy, kun dopamiinia erittyy liian vähän. Myös alhainen serotoniinitaso voi olla tähän syynä.

Teijamari Laasonen-Balkin viime vuonna Kuopion yliopistossa julkistettu psykiatrian alaan kuuluva tutkimus depression aivokuvantamisesta vahvistaa välittäjäaineiden osuuden masennuksen neurobiologiassa. Tutkimuksessa depressiopotilaiden aivoja kuvattiin masennusvaiheessa ja puolen vuoden kuluttua toipumisesta. Tutkimus osoitti masennuspotilaiden aivojen dopamiinipitoisuuden olevan matalampi kuin terveillä. Masennuspotilaiden oireet, kuten hidastuminen, väsymys, keskittymisvaikeus, muistiongelmat, ajattelukyvyn ja tarkkaavuuden vaikeudet, johtuvatkin todellisista aivotoiminnassa esiintyvistä häiriöistä. Seurantatutkimuksessa verrattiin masennuspotilaita ennen ja jälkeen hoidon. Toipuneilla masennuspotilailla serotoniinin takaisinottopaikojen määrä lisääntyi paranemisen myötä, toisin kuin toipumattomilla.

Kuvantamislöydösten perusteella onkin ilmeistä, että masennukseen liittyy keskushermoston toimintahäiriö. Masennuksen hoidossa tärkeää on varhainen hoidon aloitus sekä lääkehoidon ja psykoterapeuttisen hoidon yhdistäminen. Laasonen-Balkin tutkimus vahvistaa masennuksen aktiivisen hoidon merkitystä ja tukee sitä tunnettua havaintoa, että masennuksesta on mahdollista toipua.

Uusien tutkimusten pohjalta näyttää siltä, että depressioon ja muihin mielialahäiriöihin saattaa liittyä myös aivojen rakenteellisia muutoksia. Depressiopotilailla on havaittu aivojen hippokampuksen tilavuuden pienenemistä. Hippokampus on mukana oppimisessa ja muistitoiminnoissa, ja todennäköisesti sen rakenteelliset muutokset selittävät ainakin osan depressiopotilaiden tiedonkäsittelyyn liittyvistä häiriöistä. Masennukselle altistavan stressin on todettu vähentävän hippokampuksessa myös positiivisesti hermosolujen hyvinvointiin ja kasvuun vaikuttavien neurotrofiinien määrää (hermosolujen hengissä säilymistä, erilaistumista ja muovautuvuutta säätelevien proteiinien ryhmä).

Mitä pidempään depressiota sairastava ihminen on ollut ilman masennuslääkettä, sitä pienempi hänen hippokampuksensa on. Masennuslääkkeiden oletetaankin suojaavan toistuvien depressioiden aikaansaamalta hippokampuksen tilavuuden pienenemiseltä.

Henkisen hyvinvoinnin kokemusta heikentävät merkittävällä tavalla myös masennukselle altistavat kivut, joista kärsivät miltei kaikki dystoniaa sairastavat ja osa parkinsonpotilaista. Kipupotilaiden masennus on hyvin yleistä, ja tämä onkin syytä muistaa masennukseen syytä etsittäessä. Kipu vaikeuttaa myös masennuksen tunnistamista ja sen hoitoa.

Masennuslääkkeet lisäävät mielialaa ja toimintatarmoa ylläpitävän serotoniinin määrää, ja eläintutkimukset viittaavat siihen, että mielialalääkkeillä on soluja suojaavia vaikutuksia.

Vaikka moni selviää masennuksesta ilman lääkkeitä tai psykoterapiaa, ei masennusta saa jättää hoitamatta, sillä uusien tutkimusten mukaan pitkäaikainen masennus aiheuttaa aivoihin pysyviä rakenteellisia muutoksia, joita ei lääkkeillä voi enää korjata. Masennuslääkkeet auttavat nykytietämyksen perusteella kuitenkin ylläpitämään toimintakykyä silloin kun jatkuva henkinen paha olo uhkaa kutistaa elämän.

Apua masennukseen ihmisen pitäisi hakea viimeistään silloin, kun hän enää pysty huolehtimaan arjen velvollisuuksistaan ja ihmissuhteista. Masennuksen merkkejä ovat mielenkiinnon ja mielihyvän tunteiden väheneminen, unettomuus tai jatkuva nukkumisen halu ja väsymys, voimattomuus, keskittymiskyvyn puute sekä arvottomuuden ja pahan olon tunteet ahdistukseen asti.

LÄHTEET:

Karlsson Hasse. Korjaavatko masennuslääkkeet aivoja? Duodecim 2005/5.

Laasonen-Balk Teijamari. Depression aivokuvantaminen käyttäen yksifotoniemissiotietokone-tomografiaa. Väitöskirja, Kuopion yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, 2005.

ARJA PASILA

Liitetiedosto: 

masennus.pdf