OLETKO JO TEHNYT OMAN HOITOTAHTOSI? - 4/05

Parkinson-postia 4/05

Kukaan meistä ei tiedä elämänsä pituutta eikä sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nuoruus ja terveyskään eivät aina ole tae elämän jatkumiselle toivotulla tavalla. Yllättävä onnettomuus, tapaturma tai vakava sairastuminen voivat kuoleman sijasta johtaa tilaan, josta toipuminen omatoimiseen elämään ei enää olekaan mahdollista. Ihminen voi joutua elämään koko loppuelämänsä laitoksessa kommunikointikyvyttömänä, tajuttomana, koneisiin ja letkuihin kytkettynä ilman paranemisen tai kuntoutumisen toiveita.

Lääkäreille, hoitajille ja omaisille päätöksenteko hoidon lopettamisesta on monesti erittäin vaikeaa, ellei potilaan oma tahto ole tiedossa. Siksi hoitotahdon (hoitotestamentti) tekeminen hyvissä ajoin olisi tärkeää. Allekirjoittamassaan hoitotahdossa potilas varautuu ennalta tilanteeseen, jossa hän ei esimerkiksi vakavan sairauden tai vammautumisen vuoksi enää kykene ilmaisemaan hoitovalintojaan. Parhaimmillaan hoitotahdon merkitys on silloin, kun potilaalla itsellään ja hänen omaisillaan on eriävä mielipide hoidon jatkamisesta.

Sitova tahdonilmaisu

Meillä on laki potilaan asemasta ja oikeuksista eli ns. potilaslaki, jonka mukaan potilaalla on oikeus osallistua hoitoaan koskeviin hoitopäätöksiin. Potilaalla on lain mukaan oikeus kieltäytyä hoidosta eikä hänelle saa antaa sellaista hoitoa, joka on vastoin hänen tahtoaan. Potilaan itsensä allekirjoittama ja kahden todistajan oikeaksi varmentama hoitotahto on lääkäriä ja muuta terveydenhuollon ammattihenkilöä oikeudellisesti sitova asiakirja. Se on yhtä pätevä kuin suullinenkin tahdonilmaisu.

Hoitotahdon olemassaolo ei suinkaan tarkoita sitä, että jos ihminen tuodaan esimerkiksi auto-onnettomuuden tapahduttua tajuttomana sairaalaan, etteikö häntä voitaisi panna hengityskoneeseen ja tehohoitoon. Jos on mahdollista hoidon avulla pelastaa ihminen takaisin omatoimiseen, itsenäiseen elämään, on kaikki tarpeellinen hoito annettava. Vasta jos hoitotoimet osoittautuvat tuloksettomiksi ja potilaan tila toivottomaksi, on hoitotahtoa noudatettava.

Hoitotahdon laatiminen

Hoitotahdon voi laatia joko vapaamuotoisesti omin sanoin tai käyttää erityisiä hoitotahtolomakkeita. Joillakin sairaaloilla on omia lomakkeitaan, myös Alzheimer-keskusliitolla on oma lähinnä dementia-potilaita varten laadittu lomake. Exitus-yhdistyksen lomakkeen on laatinut oikeust.tri, varatuomari Irma Pahlman ja tätä lomaketta saa Exitus-yhdistyksestä tai sen voi tulostaa itselleen yhdistyksen kotisivuilta www.catchline.fi/exitus. Tunnetuin hoitotahto lienee varatuomari Paula Kokkosen presidentti Mauno Koivistolle vuonna 1989 laatima hoitotestamenttilomake. Tätä lomaketta saa mm. joistakin apteekeista sekä Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksesta (TEO).

Tiettävästi ensimmäinen hoitotahtolomake Suomessa julkaistiin Suomen Lääkärilehdessä vuonna 1975. Siinä Tampereen Marjatan sairaalan silloinen ylilääkäri Rauno Heikinheimo kertoi Suomen oloihin laatimastaan ”eutanasiakaavakkeesta”, jonka hän oli suomentanut ja kopioinut amerikkalaisesta lääketieteellisestä julkaisusta. Tuolloin se ei herättänyt paljonkaan huomiota lääkärikunnan keskuudessa. Aika ei ollut vielä kypsä keskustelulle.

Oli hoitotahto sitten laadittu valmiiksi painetulle lomakkeelle tai kirjoitettu omin sanoin vaikkapa kirjepaperille, niin tärkeintä on, että hoitotahto on päivätty, allekirjoitettu ja allekirjoitus on kahden jäävittömän todistajan oikeaksi todistama. Jäävittömyys tarkoittaa tässä sitä, että todistajina ei saa olla lähiomainen eikä perintöön oikeutetut sukulaiset.

Hoitotahdon säilytys

Hoitotahtoa olisi säilytettävä sellaisessa paikassa, josta se on tarvittaessa helposti löydettävissä esimerkiksi asiakirjakansiossa, käsilaukussa tai lompakossa. Kopio siitä olisi syytä antaa myös hoitavalle lääkärille sekä siihen paikkaan, johon potilaalla on kiinteä hoitosuhde; terveyskeskus, lääkäriasema tai sairaala, jossa se liitetään asianomaisen potilaan potilasasiakirjoihin. Potilaan olisi myös hyvä kertoa lähiomaisilleen hoitotahdosta ja siitä, mistä se tarvittaessa löytyy.

Parhaiten hoitotahtojärjestelmän toimivuuden takaisi valtakunnallinen hoitotahtorekisteri, josta hoitotahdot olisivat potilasta hoitavien tahojen saatavilla nopeasti ja vaivattomasti. Sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelmissa on saada viiden vuoden kuluttua käyttöön kansallinen potilastietojärjestelmä, johon kaikki potilastiedot kirjautuvat sähköisesti. Tähän potilastietojärjestelmään ehdotetaan kirjattavaksi myös potilaiden hoitotahdot.

Hoitotahdon sisällön tarkistaminen olisi tehtävä aika ajoin tahdon pysyvyyden varmentamiseksi ja merkitä tarkistus päiväyksellä ja nimikirjaimillaan lomakkeeseen. Hoitotahtoa voi tietysti halutessaan milloin tahansa muuttaa, korjata tai peruuttaa sen kokonaan.

Parhaimmillaan hoitotahto tarjoaa turvaa niin potilaalle, hänen omaisilleen kuin hoitavalle lääkärille ja hoitohenkilökunnallekin.

Hoitotahto ja eutanasia

Hoitotahto ei merkitse eutanasiaa. Hoitotahdollaan potilas antaa vain suostumuksensa kärsimyksiään pitkittävän, turhan tehohoidon lopettamiseen. Vaikka erityishoitotoimenpiteistä näin luovutaan, huolehditaan potilaan perushoidosta ja riittävästä kivunhoidosta loppuun asti. Tämä ns. passiivinen eutanasia on siis yleisesti hyväksytty hoitokäytäntö niin meillä ja useimmissa muissakin maissa.

Jakoa aktiiviseen ja passiiviseen eutanasiaan pidetään nykyisin keinotekoisena ja joidenkin mielestä olisikin perustellumpaa puhua nopeasta ja hidastetusta eutanasiasta, joista aktiivinen eli nopea eutanasia on armeliaampi. Joskus jako aktiivisen ja passiivisen eutanasian välillä on häilyvä kuin veteen piirretty viiva. Kärjistetysti sanottuna ratkaisevana erona on lääkärin suorittaman toimenpiteen tarkoitus.

Esimerkiksi, jos lääkäri antaa potilaalle runsaan annoksen hengitystä lamaavaa kipulääkettä ja hänen tarkoituksenaan on vain potilaan sietämättömien kipujen lievittäminen, mutta potilas tämän kivun lievityksen seurauksena kuolee, sitä ei pidetä tuomittavana. Tämä ns. kaksoisvaikutusperiaate on yleisesti hyväksytty. Sitä vastoin, jos lääkäri antaa tuskissaan makaavalle kuolevalle potilaalleen kipulääkityksen ensisijaisena tarkoituksenaan nopeuttaa tämän kuolemaa, niin se on rangaistava teko, vaikka potilas olisi sitä pyytänyt ja toivonut.

Eutanasia ja lääkäriavusteinen itsemurha

Aktiivinen, potilaan tahdonmukainen eutanasia tarkoittaa potilaan vapaaehtoisesti pyytämää kuolinapua silloin, kun hänen sairauteensa ei enää ole käytettävissä mitään parantavia tai oireita helpottavia hoitokeinoja eli hänen tilanteensa on lääketieteellisesti katsoen toivoton ja inhimillisesti katsoen kestämätön. Tällöin lääkäri voi siis jouduttaa potilaan kuolemaa antamalla tälle esimerkiksi kuolettavan ruiskeen.

Lääkäriavusteisessa itsemurhassa lääkäri ei toimi aktiivisesti, vaan hän ainoastaan toimittaa potilaalle itsemurhaan tarvittavat lääkkeet, jotka potilas itse ottaa ja nielee. Toistaiseksi ainoastaan Hollannissa ja Belgiassa on voimassa eutanasialaki, joka mahdollistaa potilaan pyytämän kuolinavun lääkärin antaman ruiskeen avulla. Oregonin osavaltiossa Yhdysvalloissa sekä Sveitsissä sallitaan lääkäriavusteinen itsemurha, mutta ei varsinaista eutanasiaa.

Itsemurhan avustaminen ei ole Suomen lainsäädännön mukaan rangaistava teko. Toisin sanoen itsemurhaa suunnittelevalle ihmiselle voi toinen henkilö toimittaa tarvittavat lääkkeet, jotka apua pyytäneen on itse otettava. Meillä ei kuitenkaan ole lakia lääkäriavusteisesta itsemurhasta ja aktiivinen kuolinapu eli eutanasia on lailla kielletty eli potilaalle ei saa hänen jatkuvista pyynnöistään huolimatta antaa kuolettavaa pistosta. Potilas voi kuitenkin Suomen sairaaloissa kieltäytyä nesteestä ja ravinnosta ja kuolla siis nälkään ja janoon niin halutessaan.

Vuonna 2003 suomalaisten lääkäreitten keskuudessa tehdyn eutanasiakyselyn mukaan eutanasiaa kannatti 30 % lääkäreistä ja vastusti 61 %. Valtaosa vastaajista näki aktiivisen ja passiivisen eutanasian välillä periaatteellisen eron. Sen sijaan Britannian lääkäriliitto ei enää aktiivisesti vastusta lakimuutosta, joka sallisi lääkäreitten avustamat itsemurhat ja eutanasian, vaan se on ottanut asiaan neutraalin kannan ja jättänyt lakimuutoksesta päättämisen oikeusoppineiden ja poliitikkojen vastuulle. Suunnanmuutosta luonnehditaan historialliseksi. Britannian parlamentin ylähuoneen käsittelyyn on lähiaikoina tulossa lakiesitys kuolinavun sallimisesta. Jos se menee läpi, saattaa Britannia oli kolmas maa Hollannin ja Belgian lisäksi, jossa eutanasia on sallittu.

Joka tapauksessa aktiivisen kuolinavun eli eutanasian hyväksyminen ja sen vaatiminen on maailmanlaajuinen ilmiö, joka kulkee käsi kädessä valistuksen ja yksilön oikeuksien kunnioittamisen kanssa. Yksilön autonomisuuden korostaminen on viime aikoina vain lisääntynyt ja tämä johtaa ennen pitkää vääjäämättä siihen, että potilaan omaa elämää ja sen lakkauttamista koskeva vaatimus voidaan esittää perusteluna eutanasian sallivalle lakimuutokselle.

JANE TUOVINEN

Jane Tuovinen on lääketieteeseen erikoistunut 68-vuotias freelancetoimittaja. Hän sairastui vuonna 1973 MS-tautiin. Sairaus on edennyt pikku hiljaa, ja Jane käyttää liikkumisvälineenään pyörätuolia. Hän on toiminut varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana Suomen eutanasiayhdistys Exituksessa, jota hän oli myös perustamassa vuonna 1993. Yhdistyksen hallituksen jäsenenä hän vastaa tällä hetkellä Exituksen tiedotuksesta.