Onni asteli vastaan vanhustentalon käytävällä - 3/05

PARKINSON-POSTIA 3/05

Maila Pihalan kotina on kohta kaksi vuotta ollut kaunis ja valoisa kaksio Saga-Seniorikeskuksessa Raumalla. Vaikka Maila alun perin itse vastusti taloon muuttoa, hän kiittää päätöksestään nyt kohtaloa: ”Tapasin täällä suuren rakkauden, vaikka en uskonut enää sen olevan kohdallani mahdollista.”

Seniorikeskukseen Maila muutti Rauman vanhan kaupunginosan viehättävästä puutaloasunnosta viime vuoden lopussa: ”Asuin Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvalla alueella mukulakivikadun varrelle. Yläkerran makuuhuoneeseen vievät jyrkät portaat tekivät lasteni mielestä asunnosta minulle vaarallisen ja he murehtivat päivittäin minun selviytymistäni”, kertoo Maila.

Vuonna 1986 Parkinson-diagnoosin saanutta Mailaa voi varauksettomasti kuvailla sanoilla: rakastettava, luova, rohkea ja sinnikäs. Nämä ominaisuudet ja hänen lämmin suhtautumisensa muihin ihmisiin ovat elämän varrella auttaneet häntä puskemaan eteenpäin umpikujilta näyttäneissä tilanteissa. Vaikka pahat tahattomat liikkeet vääntävät häntä miltei koko ajan mitä kummallisempaan kiemuraan pakottaen vaihtamaan asentoa tuon tuosta, hänen kasvoiltaan tunnistaa selkeästi valoisasta elämänasenteesta kertovan ilmeen. Maila on myös taiteilija, jolle kuvien tekeminen on ollut tärkeää pikkutytöstä lähtien. Jo vuosia Parkinsonin tauti pakotti Mailan jättämään hänelle mieluisimmat lajit; kuvanveiston ja grafiikan. Värikkäitä öljyväritöitä sen sijaan syntyy edelleen, ja Mailan viimeisin näyttely oli esillä Saga-Seniorikeskuksessa viime kesänä. ”Ehkä tämä jää viimeiseksi näyttelykseni, sillä nykyään Parkinsonin tauti ravistelee minua maalatessakin turhan ankarasti”, Maila pohdiskelee.

Täyden palvelun talo

Vuonna 2000 valmistunut Saga-Seniorikeskus sijaitsee hienolla paikalla Kanaalinrannassa. Talon kaikki 85 asuntoa ovat kooltaan 36–45 neliömetrin suuruisia kaksioita. Valoisien asuntojen jokaisen olohuoneen jatkeena on suuri parveke ja laatoitetulta piha-alueelta on helppo jatkaa kulkua puiden reunustamalle rantatielle.

Seniorikeskuksessa on myös 13-paikkainen ryhmäkoti erityistä huolenpitoa tarvitseville dementoituneille. Ryhmäkodin yksi paikka on aina varattu lyhytaikaista hoitoa tarvitseville. Tätä mahdollisuutta on käyttänyt myös talossa asuva pariskunta, joista toinen sairastaa Parkinsonin tautia. Kun omaishoitajana toiminut on tarvinnut lepoa, on puoliso voitu ottaa muutamaksi viikoksi lyhytaikaiselle hoitopaikalle.

Kipinä syttyi aamujumpassa

”Jos olisin tiennyt, että minun kohdalleni on tässä talossa vielä varattu rakkauttakin, en olisi vastustanut alun perinkään taloon muuttoani”, sanoo Maila, joka viime keväänä tapasi Antti Männistön, 83, talon aamujumpassa. Kolmasti eronnut Maila oli omalla kohdallaan jo luopunut merkittävän ihmissuhteen mahdollisuudesta ja siksi rakkaus sukulaissieluiseen Anttiin merkitsee hänelle joka päivä pilvetöntä taivasta, puhutaan säätiedotuksessa mitä muuta tahansa. Leskenä 12 vuotta elänyt ja merikapteenina pitkän työuran tehnyt Antti huomasi ensimmäisenä Mailan punaisen mekon ja siitä hetkestä lähtien kaikki onkin ollut selvää: Maila ja Antti kulkevat nyt umpirakastuneina talon käytävillä ja viettävät kaiken käytettävissä olevan ajan yhdessä.

Virikkeellistä toimintaa kaikkina arkipäivinä

Vuonna 2001 taloon muuttanut Antti pitää tärkeimpänä tehtävänään Mailan halaamista ja hyvänä pitämistä: ”Elän jatkoajalla, sillä sairastan eturauhassyöpää, josta en koskaan tule paranemaan. Lääkärin mukaan en myöskään kuole siihen saamani lääkityksen ansiosta. En ajattele koko sairautta sen enempää. Tärkeintä on, että minun ei tarvitse enää olla yksin. Iloitsen kovasti jokaisesta Mailan kanssa viettämästäni päivästä.”

Päivittäisen lounaan Antti ja Maila syövät yhdessä talon ruokasalissa. Maila, joka herää joka aamu kello kuusi, keittää aamupuuron ja kahvin ja kutsuu Antin aamupalalle kello seitsemän. Kauppareissut pariskunta tekee yhdessä ja iltapalan laittaa yleensä Antti.

Päivisin Maila ja Antti osallistuvat talon harrastepiireihin. Molemmat jumppaavat joka aamua talon kuntosalina toimivassa viherhuoneessa, jonka lasikaton läpi näkee taivaan. Päivisin keskuksessa on mahdollisuus keskittyä kirjallisuuteen lukupiirissä, pelata bocciaa ja bingoa, tehdä käsitöitä, laulaa tai keskustella. Kahdestaan Maila ja Antti pelaavat usein shakkia tai ratkovat ristisanoja. Heidät näkee usein myös kävelemässä rantatiellä tai kun tahattomat liikkeet yllättävät Mailan puolittain juoksemassa keskuksen käytävillä tilanteen laukaisemiseksi.

”Nukkumaan minä menen jo klo 21–22 välillä. Olen iltaisin jäykkä kuin puupökkelö, ja toisinaan jopa peiton päälle saaminen on mahdotonta. Nyt minun ei kuitenkaan tarvitse sitä surra, sillä Antti istuu vierelläni aina iltaisin, peittelee, halaa ja lähtee vasta sitten omaan asuntoonsa. Pystyn harvoin nukkumaan koko yötä yhtenäisesti ja ehdinkin jo ennen aamua ikävöidä Anttia”, Maila kertoo. Elämäänsä Maila on tällä hetkellä enemmän kuin tyytyväinen: ”Ja minä kun niin vastustin tähän taloon muuttoa. Kuvittelin, että kaikki täällä ovat ihan seniilejä. Nyt sanon, että kaikkea muuta. Ja sitten satuin vielä saamaan elämänkumppaniksi talon parhaan miehen. Onnentyttöhän minä olen.”

Liitetiedosto: 

onni vanhustentalossa.pdf