Pitkään Parkinsonin tautia sairastanut voi hyötyä valkuaisainerajoitteisesta ruokavaliosta - 1/98

01.01.1998

Parkinson-postia 1/98

Nautittu ravinto voi heikentää Parkinsonin taudin päälääkkeenä käytetyn levodopan tehoa. Taudin edetessä oikeanlaisen ruokavalion merkitys korostuu. Valkuaisköyhän ruokavalion on todettu parantavan levodopan imeytymistä erityisesti pitkään Parkinsonin tautia sairastaneilla. Huomiota kannattaa kiinnittää myös ruokailun ja lääkkeiden oton oikeaan ajoitukseen.

Parkinsonin tautia, joka johtuu dopamiinin puutteesta hoidetaan lääkkeillä, joiden avulla pyritään vähentämään taudin oireita. Dopamiinia sellaisenaan ei voi kuitenkaan käyttää lääkkeenä, koska se ei läpäise veri-aivoestettä. Parkinsonin taudin hoitoon on monia lääkkeitä, mutta yleisin peruslääke on levodopa (Ldopa) (L-3,4dihydroksi- fenyylialaniini). Levodopa läpäisee veri-aivoesteen ja voi siten kulkea verestä aivoihin, jossa se muuttuu dopamiiniksi. Tällä niinkuin kaikilla lääkkeillä on kuitenkin myös haitallisia sivuvaikutuksia. Levodopalääkkeitä ovat esim. DOPARKIN, AKTIPAR, MADOPAR, KARDOPA ja SINEMET.

Tutkittaessa levodopan vaikutusta on huomattu, että nautittu ravinto vaikuttaa usein myös lääkkeen tehoon. Nautitusta ravinnosta riippuen lääkkeen imeytymisessä tai imeytymisen ajankohdassa voi tapahtua muutoksia. Lääkkeen huippupitoisuus elimistössä voi jäädä alhaisemmaksi tai lääke voi vaikuttaa elimistössä lyhyemmän aikaa. Yksilöiden väliset erot ovat kuitenkin merkittäviä, mikä johtunee ruoansulatustoimintojen erilaisuudesta. Taudin edetessä ruokavalion merkitys kuitenkin korostuu, kun aivojen kyky itse tuottaa ja varastoida dopamiinia vähenee.

Levodopa ja valkuaisaineet kilpailevat elimistössä kuljetusmekanismeista

Levodopa ei imeydy mahalaukussa, vaan vasta ohutsuolen alkuosassa. Mahalaukun entsyymit hajottavat sitä, ja mitä kauemmin se viipyy mahalaukussa sitä enemmän sitä hajoaa. Tällainen levodopan imeytymistä hidastava tekijä on mm. samanaikaisesti nautittu ravinto. Eri ravintoaineet kulkevat mahalaukun läpi niin että hitaimmin kulkevat rasvat, sitten valkuaisaineet ja nopeimmin hiilihydraatit. Ravinnon ja lääkkeen samanaikainen nauttiminen saattaa hidastaa lääkkeen kulkua mahalaukun läpi ja osa lääkkeestä hajoaa jo mahalaukussa.

Levodopa kuuluu rakenteeltaan isojen neutraalien aminohappojen (LNAA) aineryhmään. Monien valkuaisaineiden hajotessa syntyy samaan ryhmään kuuluvia aminohappoja. Valkuaisaineiden hajoaminen alkaa jo mahalaukussa ja jatkuu ohutsuolessa. Tähän ryhmään kuuluvien LNAA-aminohappojen kuljettamiseen suolen limakalvon läpi vereen tarvitaan erityinen mekanismi.

Tällaisia kuljetusmekanismeja on kuitenkin vain rajoitettu määrä. Jos suolessa on runsaasti valkuaisaineiden hajoamistuotteina syntyneitä isoja neutraaleja aminohappoja, joutuu levodopa kilpailemaan näiden kanssa kuljetuspaikoista. Koska kuljetuspaikkoja on vain rajallinen määrä, osa levodopasta voi jäädä imeytymättä ja kulkea suoliston läpi. Tämä osa lääkkeestä menee hukkaan.

Veren mukana kulkeutuu levodopa veri-aivoesteeseen. Siellä on jälleen samanlaisia kuljetusmekanismeja, jotka kuljettavat isoja neutraaleja aminohappoja veri-aivoesteen läpi. Mekanismeja on siellä kuitenkin paljon vähemmän kuin suolen seinämissä. Ja jälleen levodopa joutuu kilpailemaan paikoista muiden LNAA - ryhmään kuuluvien kanssa.

Levodopan puoliintumisaika veressä on hyvin lyhyt, alle 1 tunti. Tästä johtuen pitoisuudet veressä vaihtelevat nopeasti. Levodopan nopeaa hajoamista on voitu jonkin verran hidastaa lisäämällä lääkkeeseen hajoamisen estäjää (BENTSERATSIDI, KARDIDOPA). Levodopa hajoaa monella eri tavalla nopeasti kaikkialle elimistöön, ja virtsasta on voitu osoittaa lukuisia sen hajoamistuotteita.

Aivojen kyky itse tuottaa dopamiinia ja varastoida sitä heikkenee Parkinsonin taudin edetessä ja nopeat muutokset dopamiinipitoisuudessa aiheuttavat tilanvaihteluja eli “ON-OFF” -ilmiöitä.

Valkuaisköyhä ruokavalio parantaa levodopan imeytymistä

Valkuaisköyhä ruokavalio helpottaa levodopan imeytymistä, koska muita kilpailevia LNAA -molekyylejä on vähemmän. Parhaassakin tapauksessa vain 3 - 4 % nautitusta levodopasta kulkee aivoihin asti.

Valkuaisköyhällä ruokavaliolla voidaan parantaa levodopan imeytymisestä ohutsuolessa ja veriaivoesteessä.

Ruokavalion vaikutukset vaihtelevat eri henkilöillä. Ainut tapa selvittää valkuaisköyhän ruokavalion vaikutusta on kokeilla sitä. Vaikka ruokavalion vaikutukset alkavat yleensä näkyä jo muutaman päivän kuluttua, voi pysyviä vaikutuksia arvioida vasta 2 - 4 viikkoa uutta ruokavaliota noudatettuaan.

Uutta ruokavaliota kokeilevan kannattaa rajoittaa valkuaisaineiden määrää maltillisesti. Liian tiukkoja rajoja itselleen ei saa asettaa, sillä liiasta valkuaisaineiden rajoittamisesta voi olla terveydellistä haittaa.

Valkuaisaineita nautittava päivittäin 0,8 g painokiloa kohti

Koska valkuaisaineet eli proteiinit ovat ihmiselle välttämättömiä ravintoaineita, on niitä saatava päivittäin ravinnon mukana. Valkuaisaineita tarvitaan mm. uusien solujen tuotantoon ja ihmisen nestetasapainon säätelyyn. Valkuaisaineiden puute aiheuttaa nesteen kertymistä kudoksiin eli turvotuksia. Tämä näkyy selvästi valkuaisaineiden puutteesta kärsivillä ja nälkiintyneillä vatsan turvotuksena.

Ihminen tarvitsee päivittäin valkuaisaineita 0,8 g painokiloa kohti, eli 70 kiloa painavan ihmisen pitäisi nauttia valkuaisaineita päivittäin 56 g. Levodopan imeytymistä parantavaa ruokavaliota noudatettaessa vältetään liiallista valkuaisaineiden nauttimista ja syödään valkuaisaineita sisältävät ateriat ajankohtina, jolloin niistä on mahdollisimman vähän haittaa. Myös lääke kannattaa ottaa joko 1/2-1 tuntia ennen ateriaa tai kaksi tuntia aterian jälkeen, silloin ruoka ei vaikuta lääkkeen imeytymiseen.

Yön jälkeen, jolloin levodopan määrä on pienimmillään, kannattaa välttää valkuaisainepitoisia aterioita.

Hyvänä ohjeena voi pitää sitä, että ennen klo 17.00 nautittu valkuaisainemäärä saa olla korkeintaan 10 g.

Määrän laskemiseen voi käyttää ravintoainetaulukoita tai KELAn julkaisua “Missä on eniten”. Julkaisua saa kirjakaupoista.

Omat kokemukset

Valkuaisaineiden rajoittamista kannattaa miettiä, jos on syönyt kauan levodopaa ja huomaa runsaasti valkuaisaineita sisältävän ruokavalion vaikuttavan lääkityksen tehoon. Itse olen syönyt levodopaa kymmenisen vuotta. Valkuaisköyhää ruokavaliota olen pyrkinyt noudattamaan kaksi vuotta. Omat kokemukseni ovat hyvin myönteisiä: tilanvaihtelut ovat vähentyneet, samoin vapina. Levodopa-lääkkeeni annos on pysynyt viimeiset vuodet samana. Samansuuntaisia lausuntoja ovat antaneet myös muut Parkinsonin tautia sairastavat, jotka noudattavat valkuaisaineköyhää ruokavaliota.

ERKKI HIMANKA

Jutun kirjoittaja Hyvinkään Parkinson-kerhon puheenjohtaja Erkki Himanka sai Parkinsonin taudin diagnoosin kymmenen vuotta sitten ja jäi eläkkeelle sairaala- kemistin virastaan vuonna 1993. Valkuaisainerajoitteisesta ruokavaliosta hänellä on omakohtaisia kokemuksia parin vuoden ajalta.

KIRJALLISUUTTA:

Rinne UK: Lääkehoito neurologisissa sairauksissa (Parkinsonin taudin hoito). 2. painos. Lääkefarmos, 1988.

Neuvonen, Himberg etc: Kliininen farmakologia. Kadidaattikustannus, 1994.

Rastas M & AL: Missä on eniten. Ravintoaineiden parhaat lähteet. Kela, 1996.

Aro, Mutanen etc: Kliininen ravitsemus. Duodecim, 1993.

Liebermann, Williams: Parkinson’s Disease. Fireside Books, 1993.

Carter Julie: A Special diet for Parkinson’s disease.

Dr. Geoffrey Leader and Lucille Leader: The New Nutritional Handbook. A Guide for doctors, nutriotionists, patients and carers. Great Britain. Denor Press, 1996. (Tämä englanninkielinen ravinto-opas paneutuu hyvin tarkasti ravinnon biokemiaan. Kirjassa selvitellään laajasti levodopan ja ravinnon välisiä yhteyksiä. Kirjaa saa Akateemisesta kirjakaupasta 155 markan hintaan.)

Valkuaisköyhä ruokavalio

1. Ruokavalion tulee sisältää joka päivä vihanneksia, runsaasti viljatuotteita, maitotuotteita ja lihaa.

Ravinnon hiilihydraattien määrän tulee olla noin neljä kertaa suurempi kuin valkuaisainemäärän.

2. Keskimääräinen kalorintarve on 25-30 kaloria painokiloa kohti eli 70 kg painavan kalorintarve on päivässä 2100 kaloria. Vapina voi lisätä ravinnon tarvetta. Painoa ei saa päästää laskemaan: painoa kannattaakin tarkkailla ja punnita itsensä joka viikko.

3. Ravinnon tulee sisältää runsaasti kuituja. Kuituja on kokoviljatuotteissa, hedelmissä ja vihanneksissa.

Päivittäin tulee nauttia nestettä 2,5-3 litraa.

4. Ravinnon kolesterolimäärän tulisi olla 300 mg päivässä.

5. Kiinteitä ”kevyttuotteita” kuten juustoja, makkaroita, jäätelöä ja levitteitä on syytä välttää, koska niiden keveys on saatu aikaan lisäämällä nestettä sitovia valkuaisaineita.

6. Vitamiinien lisätarpeesta mielipiteet käyvät ristiin. Usein iäkkäille ihmisille suositellaan monivitamiinivalmistetta ja lisäksi C-E-vitamiinitablettia.

7. Pyridoksiini (B6-vitamiini) ei pahenna Parkinsonin tautia, jos sitä ei käytetä yli 5 milligrammaa vuorokaudessa. (Entsyymit, jotka hajottavat levodopan aivoissa dopamiiniksi, tarvitsevat toimiakseen B6-vitamiinia.

Liiallinen B6-vitamiini voi heikentää levodopan vaikutusta muuttaessaan levodopan dopamiiniksi jo ennen lääkkeen pääsemistä aivoihin.)

8. Iäkkäillä ihmisillä esiintyy useimmiten kalsiumin puutosta, osteoporoosia. Parkinsonin tautia sairastavalle suositellaan 1000-1500 mg:aa kalsiumia päivässä yhdessä D-vitamiinin kanssa (D-vitamiinia 200-400 kansainvälistä yksikköä).

9. Levodopa pitää ottaa 20-30 minuuttia ennen ateriaa.

10. Hyvin valkuaisainepi-toisia aterioita on syytä välttää, eli yhdellä aterialla ei saa syödä pelkkää lihaa tai makkaraa, vaan aterian tulee sisältää myös esim. perunaa tai muita vihanneksia.

11. Ne levodopa-lääkettä syövät, joilla on tilanvaihteluja, saattavat hyötyä valkuaisainerajoitteisesta ruokavaliosta.

Ja näin Erkki Himanka:

6.10 Aamuverryttely

6.30 Lääkkeet, 1 lasi tuoremehua tai vettä

7.15 Aamiainen: puuro, marjakeitto tai marjoja, 1/2 l teetä, leipää, voita, hedelmiä, tomaattia, pullaa (ei lihaa, kalaa, munaa, juustoja, ei mitään maitotuotteita)

9.00 Tee tai kahvi ja voileipä

10.30 Lääkkeet, lasi vettä tai tuoremehua

12.00 Lounas: vihanneskeittoa, perunaa, salaattia, leipää, voita, hedelmiä

14.30 Lääkkeet, lasi vettä tai tuoremehua

16.30 Päivällinen: aika vapaasti kaikkea, myös lihaa ja kalaa, mutta ei pelkästään valkuaisaineita sisältäviä ruokia

19.30 Lääkkeet, tuoremehu tai vesi

20.30 Teetä ja voileipää

Elintarvikkeiden valkuaisainemääriä(määrät laskettu 100 gramman ruoka-ainemäärästä):

liha, kala, kana (broileri) 20 g

kananmuna noin 12 g

juustot 17-30 g

maito, viilit, jogurtit 3-4 g

kokkelipiimä 9 g

raejuusto 11 g

lihavalmisteet noin 10 g

Vertaa:

leipä, viljavalmisteet 7-9 g

peruna 1,7 g

porkkana noin 1 g

valkokaali noin 1 g

marjat noin 1 g

hedelmät noin 1 g