Psyyken ongelmat ja Parkinson-lääkkeet - 3/04

PARKINSON-POSTIA 3/04

Parkinsonin tautia sairastavilla saattaa esiintyä psyykkisiä oireita, esimerkiksi tuskaisuutta, masennusta tai poikkeavaa käyttäytymistä. Erityisesti vanhemmalla iällä monella ihmisellä, sairastipa hän Parkinsonin tautia tai ei, saattaa ilmetä epätavallisen paljon myös mustasukkaisuutta, harhaluuloja ja -näkyjä sekä muistin heikentymää. Kyseessä voi olla erillinen sairaus tai parkinson-lääkkeiden aiheuttama tila.

Tuskaisuus yleistä, kun lääkitys ei auta

Tuskaisuus on tavallisinta potilailla joilla on pitkäkestoisia vaiheita, jolloin lääkitys ei auta. Tuskaisuus usein liittyy samanaikaiseen masennukseen. Tila voi olla vaikea ja on hankala, koska se pahentaa samanaikaisesti kaikkia taudin motorisia oireita, vaikeuttaa unta ja voi laajentua koskettamaan myös lähiomaisia. Hoitona on lääkityksen tasapainotus, rauhoittava suhtautuminen ja rauhoittavat lääkkeet.

Masennus selittää elämänlaadun heikentymistä

Masennus eli depressio on tavallisin Parkinsonin tautiin liittyvä neuropsykiatrinen ongelma, joka selittää merkittävän osan potilaiden elämänlaadun heikentymisestä. Periaatteessa Parkinsonin tautia sairastava voi käyttää samoja masennuksen hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä kuin muutkin henkilöt. Toisaalta aivan kaikkien Parkinsonin taudin lääkkeiden yhdistäminen masennuksen hoitoon käytettävien lääkkeiden kanssa ei aina ole riskitöntä. Erityisesti tämä koskee selegiliiniä (kauppanimeltään Eldepryl®). Sen sijaan levodopa-lääkkeitä voi käyttää kaikkien masennuslääkkeiden kanssa.

Vanhat “trisykliset” masennuslääkkeet sopivat pääsääntöisesti hyvin. Niillä on jopa lieviä Parkinsonin taudin oireita helpottavia (antikolinergisiä) ominaisuuksia. Tähän ryhmään kuuluvat mm. imipramiini, amitriptyliini johdoksineen sekä doksepiini. Lääkkeiden käyttöä voi rajoittaa sydänsairaudet (eritoten rytmihäiriöt) sekä eturauhasen liikakasvu.

Uudempien masennuslääkkeiden käytöstä on varsin vähän tutkimuksia yhteiskäytössä uusimpien Parkinsonin taudin kaikkien lääkkeiden kanssa. Näihin kuuluu lääkeryhmä, josta käytetään nimeä “serotoniinin takaisinoton estäjät”. Valmistajat eivät yleensä suosita lääkkeiden käyttöä yhdessä MAO-entsyymin estäjien kanssa, joskin käytännössä ongelmia ei ole ollut MAO-estäjä selegiliinin (Eldepryl®), kanssa. Käytössä on vain yksi lääke (Aurorix®), joka auttaa masennukseen estämällä erään entsyymin (MAO-A) toimintaa. Parkinson-lääke selegiliini (Eldepryl®) estää MAO-B-entsyymin toimintaa. Kun sekä A- että B-entsyymin toimintaa ei samanaikaisesti saa estää, eivät Eldepryl®-lääkettä käyttävät potilaat saa käyttää Aurorix®-lääkettä. Aurorix® on hyvä lääke. Jos sen käyttö katsotaan aiheelliseksi, niin Eldepryl® pitää lopettaa pari viikkoa aiemmin.

Eräässä yhdysvaltalaisessa selvityksessä todettiin, että noin neljäsosaa (26 %) 23.400 parkinsonpotilaasta hoidettiin masennuslääkkeillä, joista noin puolet uusilla (selektiivisillä serotoniinin takaisinoton estäjillä) ja noin 40 % vanhoilla (ns. trisyklisillä) masennuslääkkeillä. Trisyklisten käytön yksi syy oli niiden edulliseksi katsottu vaikutus uneen, uusien arvioitu vähäisempi sivuvaikutusriski.

Parkinson-lääkkeet voivat aiheuttaa aistiharhoja

On arvioitu että noin joka neljännellä parkinson-lääkkeitä käyttävällä saattaa jossain vaiheessa esiintyä aistinharhoja, maniaa ja/tai sekavuutta. Usein kyseessä on henkisiltä toiminnoiltaan heikentynyt vanhempi henkilö, mutta joskus myös suhteellisen nuori hyvämuistinen henkilö.

Lievimmässä muodossa nämä voivat esiintyä esim. yöllisinä “villeinä” unina. Usein henkilö itsekin tiedostaa kyseessä olevan “harhanäyn”. Useimmiten kyseessä on näköharhat, epämääräiset hahmot. Parkinsonin taudissa käytetyt lääkkeet voivat lisätä näitä harhoja ja jopa olla osin tai kokonaan niiden syy. Lähes kaikki Parkinsonin taudin hoidossa käytetyt lääkkeet voivat tämän tehdä. Parkinsonpotilas voi esimerkiksi ajatella puolison olevan uskoton. Näiden harhojen ilmaantuminen on tavallisinta dopamiiniagonisti-hoidon yhteydessä. Samojen lääkkeiden käyttöön voi myös liittyä mania, joka ilmenee ylenpalttisena touhuamisena, valvomisena, pelihimona ja omaisuuden hävittämisenä. Vaikein muoto on sekavuustila (delirium), jota tavataan pääsääntöisesti vanhuksilla, joiden henkinen suorituskyky on häiriintynyt. Erityinen sivuvaikutus on erityisesti dopamiiniagonistien käyttöön joskus liittyvä niin miehillä kuin naisillakin ilmenevä hyperseksuaalisuus, jopa aggressioon saakka.

Oireiston hoidossa vaihtoehdot ovat vähentää/muuttaa parkinson- lääkkeitä, lisätä lääkitykseen tietyntyyppinen psykiatrian käyttämä lääke (neurolepti) ja/tai käyttää Alzheimerin taudin lääkkeitä. Näistä lääkitysmuutokset ovat tavallisesti ensisijainen toimenpide. Ongelmana on mm. se, että lääkkeiden vähentäminen harhojen poistamiseksi voi lisätä parkinson-oireistoa. On myös osattava valita ei-lääkkeiden välillä, koska lähes kaikki psykiatrisessa sairaanhoidossa harha-aistimusten hoitoon käytetyt lääkkeet eli “neuroleptit” estävät parkinson-lääkkeiden edullisenkin vaikutuksen ja lisäävät Parkinsonin taudin oireita. Lääkehoidon tasapainottaminen, toisaalta Parkinsonin taudin oireiden ja toisaalta harhaaistimusten välillä, voi olla hankalaa ja vaatii lääkäriltäkin tietotaitoa.

Yleistäen voi todeta että tavallisimman Parkinsonin taudissa käytetyn lääkkeen, levodopan, käyttö perustuu elimistön omaan kykyyn muodostaa levodopasta dopamiinia. Elimistö kykenee myös kontrolloimaan dopamiinin vaikutusta päinvastoin kuin dopamiinin tavoin vaikuttavia aineiden, ns. dopamiiniagonistien, vaikutusta. Siksi lääkityksen vähentäminen useimmiten kannattaa aloittaa dopamiiniagonisteista. Myös antikolinergisten lääkeaineiden lopetus on aiheellista osin siksi, että niiden hyöty on useimmiten vähäinen, mutta muistia heikentävä vaikutus voi olla merkittävä. Tarvittaessa levodopa-lääkkeiden määrää lisätään myöhemmin, koska muutoin voi odottaa parkinson-oireiden paheneminen. Comtess- ja Eldepryl-lääkkeet vaikuttavat levodopan kautta, joten niiden muutoksilla ei yleensä ole kovinkaan suurta merkitystä.

Neuroleptivalinnassa on järkevintä pitäytyä uudemmissa, ns. epätyypillisissä neurolepteissä, joilla parkinson-oireistoa lisäävä vaikutus on huomattavasti pienempi kuin vanhemmilla neurolepteillä. Tutkimuksissa on todettu hyötyä olevan ainakin Clozapine- ja Seroquel-lääkkeistä ilman, että parkinson-oireisto merkittävästi pahenisi. Lääkkeitä on syytä käyttää varsin pieninä annoksina, koska monet potilaat ovat näille lääkkeille varsin herkkiä (väsyttää ym.).

Ns. Alzheimerin taudin lääkkeitä on käytetty niin heikentyneen henkisen suorituskyvyn (dementian) kuin aistinharhojenkin hoitoon. Lääkkeistä on ollut hyötyä ja sivuvaikutukset ovat olleet vähäiset hitaasti annosta nostettaessa. Raporttien potilasmäärät ovat olleet suhteellisen pieniä, eikä kriittisiä vertailevia tutkimuksia ole suoritettu. Hoitoihin ei ole liittynyt parkinsonoireiden pahenemista.

HEIKKI TERÄVÄINEN

professori

Liitetiedosto: 

psyykeongelmat_ laakitys.pdf