Rauhallinen jooga hyvää liikuntaa PARKINSONIN TAUTIA SAIRASTAVILLE – 1/2008

Olen ohjannut Pirjo Pynnösen kanssa kymmenen vuotta parkinsonpotilaiden joogaryhmää Kampin Palvelutalossa Helsingissä. Vaikka ryhmän kokoonpano on vuosien varrella muuttunut, on joukossa edelleen muutamia alusta asti mukana olleita. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa 60 minuutin mittaiselle tunnille ja osallistujia on yleensä noin 15.

 

Joillakin Parkinsonin tauti alkaa käden vapinalla, jotakin toista alkaa vaivata liikkeiden hidastuminen tai jäykkyys. Vaikka tauti etenee hitaasti, lisääntyvät oireet vuosien mittaan jokaisella. Myös lääkkeiden teho heikkenee ajan myötä ja alkaa esiintyä äkillisiä tilanvaihteluja. Taudin edetessä lääkehoito onkin pikkutarkkaa annosmäärän ja lääkityskertojen säätelyä.

Parkinsonpotilaat harrastavat liikuntaa monissa eri muodoissa: kävelyä, uintia, hiihtoa, pyöräilyä, pallopelejä. Rajumpi liikunta, esim. aerobic, syö nopeasti voimat.

 

Monet kokevat sopivaksi voimisteluksi joogan, joka tyydyttää usein myös päivän liikuntatarpeen. Liikkeet tehdään hitaasti, rauhalliseen tahtiin. Erityisesti kiitosta saa tunnilla opetettava hengitys- ja rentoutumistekniikka. Jooga helpottaa unensaantia, laajentaa liikeratoja ja parantaa tasapainon hallintaa. Ehkä jopa pelko, katkeruus ja itsesääli nuo taudin seuraan tuppaavat mielialavaihtelut vähenevät. Myös vertaisryhmän tärkeä merkitys toteutuu kun ryhmäläiset ennen tuntia tapaavat toisensa kahviossa ja vaihtavat kuulumisia.

Helsingin joogaryhmän osallistujat ovat yli 60-vuotiaita, mikä on tyypillinen sairastumisikä. Joku on sairastanut vasta pari vuotta, toinen jopa 20 vuotta. Jokainen tulee siinä kunnossa, minkä tauti sallii, ja joskus sekin on saavutus, että pystyy tulemaan tunnille. Monilla on Parkinsonin taudin lisäksi muita tauteja: diabetesta, syöpää, kuulovikaa, nivelkulumia, proteeseja, selkävaivoja, verenpai­netautia, ohitusleikkauksia.

 

Parkinsonin tautiin liittyvä jäykkyys ja hidasliikkeisyys alkaa helposti ahdistaa ja sairastunut voi kokea, ettei saa riittävästi ilmaa. Tunti aloitetaankin aina rauhallisella hengityksellä ja alkurentoutuksella. Sen jälkeen tehdään yksitäisiä asanoita (asentoja) hengityksen tahdissa. Sanallinen ohjaus joka kerta tutunkin asanan kohdalla koetaan hyväksi, se keventää suorituspaineita, kun ei tarvitse muistella miten asento tehdään.

 

Jos joku ei pysty tekemään asanaa, neuvomme häntä tekemään se ”mielessään”, koska sekin aktivoi aivojen liikekeskuksia. Käden pään yli viemisessä voi avuksi ottaa toisen käden ja seisten tehtävissä harjoituksissa voi ottaa seinästä tukea. Itselleen voi jokainen kehittää erilaisia suoritusta helpottavia tapoja, ja kotona peilin edessä tehdyt harjoitukset auttavat seisten tehtävien asentojen hallitsemisessa.

Tunnin loppurentoutus ja hiljentyminen on aika lyhyt, koska asanoiden välissä on aina kunnon pitkät palautumisvaiheet ja rentoutumiset. Pitkät staattiset asanat voivat myös aiheuttaa turhaa jäykistymistä.

Moni parkinsopotilas voi harjoitella tavallisessa joogaryhmässä, sillä erityisesti Parkinsonin tautiin sairastuneille tarkoitettuja ryhmiä ei Suomessa ole monta. Jokainen asiansa osaava ohjaaja osaa ottaa huomioon ne erityistarpeet, joita osallistujilla on. Keskimäärin joka sadannella yli 60-vuotiaalla suomalaisella on jokin sairaus ja määrä on kasvussa. Parkinsonin tauti on yksi muiden joukossa.

Ohjaaja asennoituu oppilaisiinsa luontevan neutraalisti, reippaasti ja rauhallisesti. Jokainen potilas on sairautensa paras asiantuntija, eikä opettaja suhtaudu osallistujiin säälien, vaan kunnioittaa heitä itsenäisesti ajattelevina ihmisinä, joille hän voi tarjota yhdeksi itsehoidon välineeksi joogan.

 

Teksti Erkki Melartin Kuva Tero Sivula