Sairas Vaimo - Kirja-arvostelu - 02/04
01.02.2004
PARKINSON-POSTIA 2/04
Helena Laiho: Sairas vaimo
MATKA VEDESTÄ VETEEN
Vedestä Sinä olet tullut, vettä Sinä olet ja veden kiertokulkuun palaat ihmiselämän päätettyäsi. Kun ennen syntymääsi lapsiveden suojaamana elät, et tiedä mitä tuot mukanasi elämään. Tuot terveytesi ja mahdollisuudet perinnöllisiin sairauksiin, muttet tiedä sairastutko vai et. Kuitenkin vesi on elämä, elämän vesi, sen varaan on hyvä heittäytyä, sairaanakin.
Sairastuminen keskipäivän helteessä häkellyttää: minäkö tässä? Miksi juuri minä, miksi juuri tämä sairaus? Miksi tämä sairaus, joka sekoitetaan häpeälliseen humalaan, jonka kantajaa surkutellaan, katsotaan ohitse ja ylhäältä alas, ihmetellään - Sinäkö maalaat, kun et pysty edes ymmärrettävästi kirjoittamaan. Sopeutua. Sinun pitäisi rauhoittua, vetäytyä pois silmistä, terveiden näkyvistä.
Yhteiskuntamme sairas ihmiskuva määrää pois silmistä ne, jotka eivät täytä mittaa: ei edes kauneusleikkauksien, onnellisuuspillereiden tai laihdutuslääkkeiden avulla Parkinsonin tautiin sairastuneesta tule tervettä. Ei tule kaunista tai rohkeaa ihmisestä, jota herra Parkinson tärisyttää, tempoo ja kivuilla kiusaa. Terve ei ruumiin tarvitse ollakaan, kun siinä asuu tunteva, ajatteleva ja rajallisuudenkin uhalla toimiva henki.
Helena Laiho ei alistu ymmärtämättömien määräämään loukkoon: hän elää, pitää itsensä myös henkisesti elossa kirjoittamalla ja kehottaa meitä muitakin elämään. Sairaudestaan huolimatta tai juuri sen vuoksi Helena Laiho herkistyy näkemään maailman kauneuden: punaisen tiiliseinän, sen suojassa paisuvat sireenin nuput, valkoiset ja violetit kukat, kevään vihreyden. Kaikin aistein on luontoa aistittava, on liikuttava niin pitkään kuin suinkin liikkeelle pääsee, on nähtävä aamujen kauneus, kuultava lintujen äänet, tunnettava hevosen lämpimän turvan kosketus, ruohon tuoksu. Vaikka herra P. Estää paitojen silityksen, lämpörullien käytön, hiusten pesun, lenkkarin nauhojen kiristämisen ja monen monta muutakin tarpeellista askaretta, periksi ei auta antaa - olennaisinta on elämä.
Elämänrohkeutta Helena Laiho lukijalleen jakaa, vaikka hän ei kaihda sairauden vaiheitten ja vaikeiden asioiden kertomista. On kohdattava sairautta tuntemattomien kauhu, ylenkatse ja ihmisarvoa loukkaavat kommentit. Ehdolliseen rakkauteen ei Helena Laiho alistu: rakkauden kohteen ei tarvitse olla valiomuotoinen, riittää, kun on elossa. Kirjoittamalla voi käsitellä kaikkea vastaan tulevaa ja olevaa. Olemista tukee ja turvaa läheisistä läheisimmän kainalo, turvapaikka. Siinä on hyvä olla, siinä latautuvat läheisen ja omat voimat. Ihminen, joka löytää suhteen itseensä ja sairauteensa, arvostaa itseään ja toista, tulee toimeen myös ryhmässä. Ryhmä hoitaa ja antaa voimaa. Vertaistuki puolittaa murheet ja kaksinkertaistaa ilot.
Ilot on iloittava ja surut surtava, ihmiselämään kuuluva kärsimys siedettävä katkeroitumatta. Tämän Helena Laiho haluaa lukijalleen sanoa selvästi. Huumoriakaan ei teoksesta puutu, muun muassa hammaslääkärin ohje “pitäkää päänne paikoillaan” saa lukijan hymyilemään kyynelten lävitse. Suurimpia iloja ovat kuitenkin ilo lapsista ja lastenlapsista. Elämä on ja sitä on hyvä katsella lapsen silmistä.
Lapselta on lainattava myös luomisen mieli: maalauspäivä, kirjoittamispäivä ja ajattelupäivä harjaannuttavat näkemään ja pohtimaan vaihtoehtoja. Tuskansa ihminen voi maalata tauluiksi ja kipunsa kiteyttää kirjaksi. Luovuus auttaa myös luopumaan: luovasti luopuen voit löytää läheltäsi vaihtoehdot uudella tavalla tekemiseen tai korvaaviin toimiin. Toiminnallisesti luova luo rajoituksistaan huolimatta taulun tai kirjan, sosiaalisesti luova hoitaa ihmissuhteitaan ja ajatuksiltaan luova kehittelee uusia ideoita tai entistä ehompia maailmoja entisten sijaan.
Maailmaa Helena Laiho tarkkailee kirjassaan useista eri näkökulmista. Hänen teemojaan ovat mm. uusien askelten oppiminen sairastumisen jälkeen, elämänuskon ja elämänrohkeuden löytäminen, suhteen löytäminen sairauteen, rajoitusten ja luopumisen hyväksyminen, kasvaminen kasvavien myötä ja tunteiden käsittely. Kuolemaakaan ei Helena Laiho kaihda: kirjansa lopussa hän kuvaa Rauhan maata, luo suhdetta kuolemaan, joka pelottaa ja kivun hetkellä kutsuu, mutta on jokaisella edessä joskus. Matka syntymästä kuolemaan on matkaa vedestä veteen elämän virrassa.
Elämän virtaa myötäillen Helena Laiho kuljettaa lukijansa läpi teoksen. Kirjan luvut rytmittyvät huomaamattomaksi liikkeeksi keväisestä sairastumisesta tulevien aikojen ajattelemiseen. Jokainen herra Parkinsonin kanssa painiva löytää itsensä tuon tuostakin miettimästä: millaista elämä on ensi vuonna? Montako vuotta saan vielä elää? Millaisen kuoleman kohtaan? Miten saman kohtalon saaneet matkatoverini ovat lähteneet?
Helena Laihon teos Sairas vaimo sopii erinomaisesti erilaisten keskustelupiirien luettavaksi. Teoksen luvut toimivat alustuksina, niiden pohjalta on hyvä keskustellen luoda suhdetta erilaisiin ilmiöihin. Parkinsonin tautia sairastavat saavat teoksesta vertaistukea.
Lukukokemuksena Helena Laihon teos Sairas vaimo on tunteita ravisteleva: osaisinko itse iloita uudesta aamusta, kukkien kauneudesta, lapsenlapsista ja kesästä kaikkinensa, jos minun olisi kamppailtava Parkinsonin taudin kanssa? Jaksaisinko surra suruni, käsitellä menetyksiä ja luopumista avoimesti? Huomasin kirjaa lukiessani tunnistavani tunteitani ja ryhtyväni käsittelemään niitä kirjoittajan innoittamana.
Kielellisesti Helena Laihon teos Sairas vaimo on herkullista luettavaa: tarkat havainnot kutoutuvat persoonalliseksi tekstiksi. Kirjoittaja on löytänyt oman tapansa sanoa.
Kaiken kaikkiaan Helena Laihon teos Sairas vaimo sopii luettavaksi paitsi Parkinsonin tautia sairastaville myös kenelle tahansa meistä. Ihmisarvokysymyksistä kiinnostuneelle teos avaa uusia näkökulmia. Hyvä kirja on kuin elvyttävä lähde: sen ääreltä lähdet virkistynein mielin jatkamaan matkaasi, vaikka matkaseuranasi olisikin parantumaton sairaus.
Helena Laiho, Sairas vaimo. Jyväskylä: Minerva Kustannus Oy. 2004. 179 s.
MARJA-LEENA KOPPINEN
Kirjallisuuskriitikko, joka on suomen kielen, kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettaja.
Liitetiedosto:
