Sanoja ja ruumiin kieltä: viestinnässä pistetään peliin koko persoonallisuus - 3/98
Parkinson-postia 3/98
Parkinson-liiton kurssisihteeri, fysioterapeutti Taina Hiivola ohjaa kurssilaisia kadonneen ruumiin kielen etsinnässä. Parkinsonin tautia sairastavalla voi olla käsien vapinan ja väsymisen vuoksi olla vaikeuksia myös luettujen viestien vastaanottamisessa. Eino Lappalainen ja Annikki Mikkola testasivat lukutelineitä Parkinson-liiton harjoituskodissa Suvituulessa.
Väärinkäsitykset ihmisten välisessä viestinnässä ovat jokaiselle tuttuja. Näin siitäkin huolimatta, että puhumme ja liikumme lajitoveriemme tavoin. Puhutun kielen lisäksi meillä on käytössämme lukematon määrä ilmeitä, eleitä ja asentoja kertomassa ajatuksistamme ja tunteistamme.
Väitetään, että viestinnästä 90 % on sanatonta viestintää; ruumiin kieltä. Ruumiin kielellämme kerromme kohtaamistilanteissa paljon niistä toiveista ja peloista, joita emme sanallisesti aina edes halua ilmaista.
Monelle pitkään Parkinsonin tautia sairastaneelle viestintäongelmat niin puheen kuin ruumiin kielenkin osalta ovat tuttuakin tutumpia. Vähäliikkeisyys, liikkeen hitaus, jäykkyys ja kömpelyys hankaloittavat viestintää monella tavoin. Lihasjäykkyys ei vaikeuta vain liikkumista vaan aiheuttaa myös puhe- ja kirjoittamisongelmia. Kasvojen ja silmien liikkeiden väheneminen vaikeuttaa myös tunteiden ilmaisua.
Koska huomaamme helposti pienimmätkin muutokset toistemme viestinnässä niin puheen kuin ruumiinkielenkin osalta, on itsestään selvää, että oman ruumiin poikkeavia ilmeitä, eleitä ja liikkeitä hävetään ja pelätään. Oman uskottavuuden kyseenalaistamisen ja väärinkäsitysten pelossa ei uskalleta antautua ihmissuhteisiin, kun taustalla on koko ajan kuva siitä, miten ruumiin tulisi ja pitäisi toimia. Ei olekaan ihme, että sairastunut ahdistuu joutuessaan miettimään viestiensä perille menoa kaikissa arkipäivän kohtaamistilanteissa.
Eivätkä pelot aina ole aiheettomia. Olen vuosien kuluessa kuullut enemmän kuin yhden tarinan siitä, miten Parkinsonin tautia sairastava on leimattu rattijuopoksi tai mielenhäiriöiseksi hallitsemattoman liikekielen tai ilmeiden ja eleiden jähmettymisen vuoksi. Yllättävät tilanteet ja muiden ihmisten hyökkäävä asenne tyrehdyttävät silloin viimeisetkin viestintävalmiudet: sanoja tilanteen selvittämiseksi ei löydy ja liikkeet muuttuvat entistä jähmeämmiksi.
Mutta aina ei terveenkään osapuolen ole helppo tulkita asioita oikealla tavalla, jos sairastunut ei viestintätilanteissa reagoi ilmeillään ja eleillään, tai jos hän kääntää katseensa kohtaamistilanteessa poispäin ikään kuin jotain vältellen.
Asiaa tuntematon ei voi tietää, ettei kysymys ole välttelemisestä tai pahasta masennuksesta vaan Parkinsonin taudista. Viestintätilanne vaatii silloin normaalia enemmän ponnistelua, ei vain Parkinsonin tautia sairastavalta, vaan myös terveeltä osapuolelta, joka tuntee oudossa tilanteessa hämmennystä, kun ei selviäkään tutuin ja turvallisin viestintäkeinoin.
Kadonneen ruumiin kielen etsintää
”Ihmisen tapa kokea, tuntea ja nähdä on usein aika rajoittunut. Tarkastelemme asioita liian usein pelkästään ongelmista käsin, vaikka meillä jokaisella on paljon sellaista tietoa ja taitoa, mitä emme ole osanneet ottaa käyttöön. Kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota siihen hyvään, mitä meillä on kuin siihen, mitä meiltä puuttuu, ja tämä pätee myös viestinnässä”, sanoo Parkinson-liiton kurssisihteeri Taina Hiivola.
”Ongelmien olemassaoloa on kuitenkin turha kieltää, sillä aika usein pitkään Parkinsonin tautia sairastaneen on vaikea tunnistaa omaa ruumiin kuvaansa. Aivan ymmärrettävää, kun oma ruumis muuttuu koko ajan sairauden mukana. Jatkuvasti uuteen ongelmatilanteeseen sopeutuminen koettelee aina myös uskoa omiin selviytymismahdollisuuksiin.”
”Kaikki hyviin viestintävalmiuksiin liittyvät asiat ovat pitkään Parkinsonin tautia sairastavan kohdalla usein pielessä. Kun hitauteen ja kömpelyyteen lisätään vielä pelot ja jännitykset päädytään aikamoiseen tunnemöykkyyn, jonka selvittämättömät solmut vaikeuttavat monella tavoin ihmisen kokonaisviestintää.”
”Parkinsonin tautia sairastavan viestien oikea tulkinta vie usein aikaa. Toisaalta terveen ihmisen viestien tulkinta voi olla vielä vaikeampaa, sillä terve ihminen pystyy hallitun ruumiin kielensä avulla paremmin peittämään todelliset tunteensa ja tarpeensa.”
”Kuntoutuskursseille tulevien on usein vaikea hahmottaa oman ruumiinsa rajoja ja sen mahdollisuuksia.
Aika usein sairastuneet vähättelevät itsessään kaikkea, joka liittyy omiin suorituksiin. Joskus taas vastasairastuneet yli arvioivat suoriutumismahdollisuutensa: yritys elää edelleen täysin terveen ihmisen tavoin estää silloin todellisen tilanteen ja oman suorituskyvyn rajoitusten näkemisen.”
Taina sanoo kymmenpäiväisen kurssin aina muuttavan sairastuneen ruumiin kuvaa melkoisesti. ”Koko olemus on kurssin lopussa erilainen; reippaampi, pirteämpi. Ryhti ja askeltaminen paranevat, ilmeet ja eleet lisääntyvät, sosiaalisuus kasvaa. Eikä tämä kaikki suinkaan ole antamamme toiminta- tai yksilöfysioterapian ansioita. Enemmänkin on kysymys siitä, että me autamme kurssilaisiamme näkemään heissä itsessään olevat mahdollisuudet.”
Tainan mukaan Parkinsonin tautia sairastava tarvitsee ehdottomasti jatkuvaa kuntoutusta. Ensimmäinen sopeutumisvalmennuskurssi on vasta alkua. Sen jälkeen jokaisen pitäisi päästä vuosittain kuntoutukseen joko sopeutumisvalmennuskurssille tai oman hoitavan tahon järjestämään avokuntoutukseen. Parkinsonin tautia sairastavan toimintakyvyn jatkuvat muuttuminen vaatii säännöllistä seurantaa ja uusien työkalujen etsimistä muuttuneeseen tilanteeseen.
”Tärkeintä olisi, että sairastunutta ohjattaisiin löytämään elämään voimavaroja kaikesta siitä, mitä ihmisellä on vielä jäljellä, vaikka fyysinen toimintakyky heikkeneekin koko ajan.”
Taina myöntää, että terveiden joukkoon meneminen vaatii pitkään Parkinsonin tautia sairastavalta aina myös rohkeutta, mutta uskoo sen olevan ainut keino, jos halutaan viestiä ymmärtävämpien asenteiden puolesta: ”En usko, että puhe, kirjoitetut viestit ja terveiden tuottama tiedotusaineisto saa tavallista kadunkulkijaa pysähtymään ja ymmärtämään esim. Parkinsonin tautia sairastavan rajoituksia. Jos sen sijaan sairastunut itse menee ns. terveiden joukkoon, asiat oivalletaan paljon paremmin. Vasta se, että ihminen itse näkee, kokee ja tuntee, vakuuttaa ja voi lopulta muuttaa myös asenteita.”
Käyttöön oman elämänhistorian huippuhetket
”Rentoutusharjoituksia, suggestioon perustuvia mielikuvaharjoituksia, itserentoutusta, harjoitusten tehostajina musiikkia, liikuntaa, tanssia, palloja, sauvoja, naruja, värejä, erilaisia tasoja ja pintoja”, luettelee Taina ruumiinkielen etsinnässä käyttämiään työkaluja, ”ja kaikkein olennaisimpia ovat tietysti kuntoutujan oma ruumis ja mieli.”
”Eikä mikään luettelemistani asioista toimi kunnolla yksinään, vaan ne kaikki muodostavat kokonaisuuden. Tästä kokonaisuudesta jokainen yleensä löytää kurssin aikana itselleen jonkin uuden työkalun.”
Taina, jolla on sekä fysioterapeutin että liikunnanohjaajan koulutus, on työnsä ohella opiskellut jo kahden vuoden ajan luovan toiminnan terapioita ja suorittaa tällä hetkellä koulutusohjelmansa syventävää kokonaisuutta. Lisäkoulutuksensa parhaana puolena Taina pitää näkemysten monipuolistumista ja ihmisen toiminnan syvempää ymmärtämistä.
”On aina helpompi hoitaa ihmisestä pelkästään yhtä kohtaa, vaikkapa kipeytynyttä lihasta. Ihminen on kuitenkin niin monimutkainen kokonaisuus, että harvoin yhteen asiaan keskittymällä päästään toivottuun lopputulokseen. Kaikki terapiat, joilla ihmistä hoidetaan, ovat jollakin tavalla yhteydessä toisiinsa. Erilaiset lähestymiskeinot ovat auttaneet minua ymmärtämään paremmin myös fysioterapian käyttömahdollisuuksia.”
Omasta elämänhistoriasta Taina kehottaa kaivamaan esiin erityisesti hyvät kokemukset. Auringonpaistetta ja ikimuistoisia hetkiä ystävien kanssa ei voi purkittaa, mutta ne voi painaa mieleensä ja kaivaa esiin pahan päivän kohdatessa. ”Ikiomista, häviämättömistä hyvistä muistoista saa uskomattomasti voimaa. Ne auttavat säilyttämään elämisen rohkeuden vaikeissakin tilanteissa.”
ARJA PASILA
Liitetiedosto:
