Tasapainoa elämään liikunnasta ja ihmissuhteista - 1/06

Reijo Kahilainen oli 52-vuotias Parkinson-diagnoosin saadessaan. Aktiivisesti ikänsä urheilua harrastaneelle miehelle tieto etenevästä sairaudesta oli järkytys. Tuosta hetkestä on nyt kulunut 10 vuotta, ja liikunta on edelleen Reijolle yksi henkisen hyvinvoinnin tärkeimmistä avaimista.

Sairautensa ensimmäiset merkit Reijo huomasi vasemman käden vapinana ja myötäliikkeen puuttumisena. Pari vuotta sitä ennen oli mennyt hajuaisti. Nimen sairaudelleen Reijo sai ilman viivytyksiä, sillä taudin oireet tunnistanut työterveyslääkäri passitti hänet saman tien neurologille. Alkujärkytyksestä toivuttuaan Reijo ymmärsi, ettei sairaus pakottanut häntä luopumaan mistään itselle tärkeästä asiasta. Finlandia-hiihdon ennen diagnoosia 13 kertaa hiihtäneenä hän halusi sairastuttuaan urakoida matkan vielä kaksi kertaa kuitatakseen hiihtoneuvoksen arvonimen.

”Hiihto sujui sairaudesta huolimatta miltei entiseen malliin ja 75 kilometrin matka vei vain 10 minuuttia kauemmin kuin terveinä vuosina”, Reijo muistelee.

Liikunta ja lääkkeet auttoivat Reijoa ensimmäiset kaksi vuotta jatkamaan elämää miltei entiseen malliin. Oireiden lisääntyminen synkisti mielen parin sairastamisvuoden jälkeen uudelleen. ”Siinä vaiheessa avuksi tuli oma perhe, jonka merkityksen ymmärsin silloin kokonaan uudessa valossa. Vaimo Airi ja lapset auttoivat näkemään tulevaisuuden elämisen arvoisena. Mielialan kirkastumiseen vaikutti omalta osaltaan myös Parkinson-lääkityksen muuttaminen paremmin oireita lievittäväksi.”

Reijon Airi-vaimo oli heti sairauden alkuvaiheessa ottanut yhteyttä Uudenmaan Parkinson-yhdistykseen ja silloisen puheenjohtaja Reijo Pellisen lämmin vastaanotto madalsi Kahilaisten yhdistystoimintaan osallistumisen kynnystä. ”Alkuaikoina huonompikuntoisten näkeminen ahdisti, mutta muutaman vuoden mietintätauon jälkeen minusta tuli aktiivijäsen ja säännölliseen viikko-ohjelmaani kuuluvat nykyisin yhdistyksen sali- ja vesijumppa, jooga sekä pelkkis, jotka korvaavat terveiden vuosien juoksu- ja hiihtolenkit.”

”Saan liikunnasta edelleen saman hyvän olon tunteen kuin terveenäkin. Jos flunssan tai muun esteen vuoksi joudun pitämään muutaman päivän tauon, pieni alakulo valtaa heti mielen.”

Reijo käyttää hyväkseen myös Espoon kaupungin erityisryhmille tarjoamat liikuntaedut. 25 euron hintainen uimahallin kausikortti houkuttelee hänet joka viikko vesijumppaan ja kuntosalille lihaskuntoa parantamaan.

”Olisin alun perin halunnut tasapainoryhmään, mutta liikuntavastaava piti minua testien perusteella siihen liian hyväkuntoisena ja ehdotti sen sijaan kuntosalia.”

Tanssimassa Reijo käy vaimonsa kanssa kerran viikossa: “Alkuvalssin tanssimme yhdessä. Sen jälkeen tanssimme muiden kanssa ja näin tanssi-illasta tulee elävämpi, kun voi vaihtaa ajatuksia muiden tanssijoiden kanssa. Illan aikana tanssimme toki yhdessä muutaman kerran, ja mustasukkaisuus täytyy tanssimaan lähtiessä karkottaa kokonaan mielestä.”

Reijo valitsi jo sairautensa alkumetreillä avoimuuden tien eikä salaillut sairauttaan: ”Asenne on helpottanut selviytymistäni. Sairauksista kirjoitetaan nykyään paljon ja tämä on lisännyt myös ihmisten suvaitsevaisuutta. Sanon ääneen, että herra Parkinson se kiusaa, kun en liikkeiden hidastuessa ja sormien kömpelöksi muuttuessa saa esim. ruokaostoksilla kolikoita rahakukkarostani yhtä nopeasti kuin muut kassajonon asiakkaat. Ihmiset ymmärtävät tilanteen aina yllättävän hyvin.”

Heti sairautensa alkuvaiheessa Reijo puhui lääkärilleen mielensä matalalennosta ja sai hoidoksi myös nukahtamislääkkeenä toimivan mielialalääkkeen, jota hän käyttää edelleen yhden tabletin vuorokausiannoksena. Kapinahengen nousemista ei Reijo siltikään aina pysty välttämään: ”Joskus aamulla kun jäykkyys saa vaatteiden pukemisen tuntumaan toivottomalta yritykseltä, hermostun ja mietin, miksi juuri minun piti saada tämä sairaus.”

Sairastamisvuosiensa varrelta Reijo muistaa tähyilleensä tulevaisuuteen puolisenkymmentä kertaa mieli mustana. Tällaisina hetkinä hän soittaa aina kerhosta tutuksi tulleelle ystävälleen.

”Keskustelut Parkinsonin tautia sairastavan kohtalotoverin kanssa ovat tähän mennessä saaneet synkät varjot väistymään. Pystymme jakamaan vaikeatkin asiat ja olemme puhelinyhteydessä joka toinen päivä. Minulle nämä keskusteluhetket ovat terapiaa parhaimmillaan. Henkistä tukea saan myös omalta neurologilta. Hän muistaa aina vastaanotolla kiinnittää huomiota lääkityksen toimivuuden lisäksi henkiseen jaksamiseeni. Tähän mennessä neurologini on myös ammattitaitoisena pystynyt ongelmien ilmetessä muuttamaan lääkitystäni sopivammaksi.”

Sopeutumisvalmennuskurssille Reijo osallistui Airin kanssa ensimmäisen kerran vuonna 1997 ja toisen kerran Suvituulessa tämän vuoden tammikuussa. Tutuksi on vuosien varrella tullut myös Kouluranta. Reijo kertoo kokeneensa jokaisella kurssilla muutaman uuden ahaa-elämyksen. Tällä kertaa hän tutustui Suvituulessa fysioterapeutin ohjauksessa ison jumppapallon käyttöön syvien lihasten kuntouttamisessa ja tasapainon harjoittamisessa. Näitä harjoituksia hän aikoo jatkaa kotona.

”Samanaikaisesti kanssani Suvituulessa kuntoutui niin pitkään kuin äskettäinkin sairastuneita. Heidän persoonalliset näkökulmansa elämään ja sairauteen auttoivat minua näkemään paremmin oman elämäni vahvuudet ja mahdollisuudet”, toteaa Reijo tyytyväisenä 14 vuorokauden kuntoutusjaksoonsa.

ARJA PASILA

Liitetiedosto: 

tasapainoa elamaan liikunnasta.pdf