Tassuterapia ja tietoisuustaitojen harjoittelu hoitavat mieltä - 5/2008
01.05.2008
Auttaako ammatin kautta omaksuttu tieto mielen asiantuntijaa sopeutumaan lihaskireyden aiheuttamaan kipuun ja suhtautumaan tyynesti katseisiin, jotka kohdistuvat poikkeavaan asentoon kääntyneeseen niskaan? ”Kyllä mutta muiden sairastuneiden tavoin myös minä olen läpikäynyt sopeutumisprosessin, johon tiedon lisäksi tarvitsin aikaa ja muiden tukea”, sanoo servikaalista dystoniaa sairastava psykoterapeutti Paula Bragge.
Stressaavan elämäntilanteen aiheuttama jännitysniska on monille dystoniaan sairastuneille tarjottu ensimmäinen diagnoosi, jota Paula ei omalla kohdallaan suostunut hyväksymään.
”Jännittynyt en ollut, ja onneksi minua hoitanut OMT-terapeutti tunnisti oireeni dystoniasta johtuviksi ja botuliinipistos lievitti kipuja jo ensimmäisellä kerralla.”
Paula on kolmen pojan äiti, eikä hänen dystoniansa ollut ainoa perhettä samanaikaisesti ravistellut kriisi. Myös Paulan mies sairastui, ja vähän sen jälkeen perheen lukioikäinen, juuri läpimurron näyttelijänä Sairaan kaunis maailma -elokuvassa tehnyt Joonas-poika, loukkaantui vakavasti moottoripyöräonnettomuudessa.
”Kun minä vielä sairastuin rintasyöpään, yksi pojistamme kysyi, miksi kaikki tapahtui juuri meidän perheelle. Samaa kysyvät vastaavissa tilanteissa myös muut ihmiset. Epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi tulemisen tunne tai viha ovat tällaisissa tapauksissa normaaleja tunteita.”
”Sureminen ja luopumisprosessin läpikäyminen on kriiseissä välttämätöntä, jotta ihminen tunnistaisi jäljellä olevat mahdollisuudet ja voisi jatkaa eteenpäin. Se, kuinka pitkään sairaudesta johtuva suru sävyttää ihmisen elämää, riippuu hänen aikaisemmista kokemuksistaan. Jotain vastaavaa läpikäynyt pystyy hyödyntämään oppimaansa ja sopeutuu nopeammin.”
Eroseminaareja jo kymmenisen vuotta vetäneen Paulan kokemuksen mukaan harva kuitenkin selviää elämänkriiseistään yksin. ”Ja melkein aina yksilöterapian rinnalla tarvitaan vertaisryhmää avaamaan uusi näkökulma elämään. Itse hakeuduin sopeutumisvalmennuskurssille melko pian diagnoosin varmistuttua. Keskustelut muiden sairastuneiden kanssa auttoivat näkemään uusia mahdollisuuksia ja sain käytännön vinkkejä selviytymiseen.”
Joskus sairastunut kuvittelee muiden ihmisten tekevän hänestä ulkoisen olemuksen perusteella johtopäätöksiä, joilla ei ole todellisuuspohjaa. Paula sanoo, että vaikka kuvitelmat usein elävät vain sairastuneen omassa päässä, joutuu dystoniaa sairastava todellisuudessakin tottumaan siihen, että muut ihmiset kiinnittävät poikkeavaan niskan asentoon enemmän huomiota kuin olisi tarpeen.
”Avuksi voi ottaa huumorin ja välttää provosoitumasta, vaikka siihen yllytettäisiin. Omasta sairaudesta kertomista voi myös harjoitella etukäteen, mutta ulkopuolisille ei omien oireiden syytä tarvitse selitellä kuin itse halutessaan.”
Nuoruudessaan Paula oppi helpottamaan tenttipaineiden aiheuttamaa stressiä joogaamalla, ja tässä lehdessä s. 17 esitellyn Jon Kabat-Zinnin tietoisuustaitojen harjoitteluun perustuvat opit ovat hänelle tuttuja vuosien takaa.
”Kabat-Zinnin Olet jo perillä -ajatus perustuu hetkessä elämisen taitoon ja hyväksyntään. Stressin hallitseminen ja rentoutuminen on helpompaa kun oppii prosessoimaan tunteitaan.”
Itseään Paula hoitaa nykyään tietoisemmin kuin ennen sairastumistaan. Oman perheen lisäksi tärkeitä asioita elämässä ovat ystävät ja kulttuuri. Tärkeänä terapeuttina ja hyvän mielen lähteenä Braggen perheessä toimii Rosa-koira, joka aidosti kiintymystään osoittamalla on lievittänyt vaikeina hetkinä jokaisen perheenjäsenen ahdistusta.
”Rosan silittely ja sille puhuminen rauhoittaa mieltäni, ja säännöllinen ulkoilu sen kanssa piristää kummasti pimeääkin päivää”, sanoo Paula, jolle päivittäiset lenkit koiran kanssa ovat myös osa fyysisen kunnon hoitamista.
Tällä hetkellä Paulan ja hänen perheensä elämä on raiteillaan. ”Poikani on kuntoutunut hyvin ja opiskelee Helsingin yliopistossa. Mieheni sairauden oireet pysyvät lääkkeillä kurissa. Rintasyöpäni ei ole uusiutunut, ja dystoniasta johtuvat kipuni pysyvät kurissa, jos vain pistosten väli ei veny yli kolmeksi kuukaudeksi. Oma sopeutumisprosessini on onnistunut hyvin, ja voin työssäni iloita siitä, että näen saman tapahtuvan vaikeiden kriisien jälkeen myös monille muille.”
Teksti ja kuva Arja Pasila
PS. Jutun Rosa-koira, kennelnimeltään Ilon jalokivi, kuoli vähän ennen tämän lehden ilmestymistä. ”Koko perheen ikävä on kova ja itku herkässä”, kertoo Paula.
Liitetiedosto:
