Tyynyt arjen keventäjänä - 3/05

Haittana näköongelma

Anneli ja Stigu asuvat parhaillaan väliaikaisessa asunnossa, josta mainitut asiat puuttuvat. Pienessä keittiössä Anneli tiskaa nojaten otsaansa astiakaappiin, jotta pää pysyy paikallaan ja näkee mitä tekee. Talon yhteinen pesutupa kuivausrumpuineen on iso ja hyvä, mutta vain harvoissa taloissa on näin hyvät pesutilat. Stigu on pyykillä apumiehenä, oma ajokortti häneltä on hyllytetty niin tiski- kuin pyykkikoneenkin suhteen.

Mutta Stigu laittaa ruokaa ja hänelle kuuluvat lisäksi kaikki kodin ulkopuoliset työt, kuten kauppa- ja pankkiasiat, vaikka Anneli mukana olisikin. Kaupassa Anneli yleensä on mukana, mutta pelkää näköongelmansa vuoksi törmäilyä ja tavaroiden tiputtamista hyllyiltä.

Nykyisessä asuintalossa on hyvä yhteissaunakin, mutta se on kellarikäytävien takana ja sinne meno näkö- ja tasapainovaikeuksien kanssa on hankalaa ilman Stigun apua. Muutenkin saunomaan pitäisi päästä silloin kun siltä tuntuu. Siksi tilauksessa on oma sauna.

Kodin askareissa yleensäkin suurin hankaluus on näköongelma, joka johtuu pään vinosta asennosta. Imuroidessa ja silittäessä Anneli käyttää niskatukea, eli ”kaulapantaa”, joka pitää pään suorassa, jotta näkee mitä tekee. Tosin kaula on jälkeenpäin ärsyyntynyt ja ”kramppaa” jonkin aikaa, mutta silti Annelin mielestä on hyödyllistä käyttää sitä.

Ikkunat hän pesee yhdessä tyttärensä kanssa. Homma sujuisi jotenkuten yksinkin, mutta siinä taas tuntee olevansa liikaa esillä. Tuntuu, että toisista ikkunoista tuijotetaan hänen kömpelyyttään ja pään pyöritystään. Se vain on kiusallinen tunne, mutta Anneli ei koe tarpeelliseksi kamppailla sen kanssa, koska tytär kerran on luvannut apunsa.

Selkävaivojen takia taas kauppakassien kantaminen on jo muutenkin raskasta, joten hissi on sen takia välttämätön.

Tiukka vasen

Annelilla todettiin servikaalinen dystonia 13 vuotta sitten. Hän oli työskennellyt 25 vuotta toimistosihteerinä Heikkilän kasarmin esikunnassa Turussa. Diagnoosin jälkeen hän jatkoi vielä viisi vuotta, kunnes jäi työkyvyttömyyseläkkeelle. Suurimmat vaikeudet liittyivät uuteen tietokoneaikaan. Ei tietokoneitten, vaan pään asennon takia. Olisi pitänyt pystyä katsomaan jatkuvasti suoraan eteensä, mutta dystonia käänsi päätä entistä tiukemmin vasemmalle. Aluksi vaivaa pidettiin työperäisenä niska-hartiaseudun jännityksenä ja sitä yritettiin hoitaa fysioterapialla. Diagnoosin selvittyä sairaseläkkeelle jäämisessä ei ollut ongelmia. Siihen aikaan valtion virastoissa tehtiin supistuksia muutenkin.

Elämässä tapahtui muitakin suuria muutoksia, sillä etenevän sairauden ilmaantuminen johti vähitellen myös avioeroon. Toisaalla Annelin esimies, kuljetusupseerina työskennellyt Stigu kävi läpi omaa elämänmurrostaan ja avioeroprosessiaan. Tässä vaiheessa Anneli ja Stigu löysivät toisensa ja alkoivat suunnitella yhteistä tulevaisuutta.

Samoihin aikoihin alettiin rakentaa Suvituulta Hirvensaloon ja he valitsivat asuinpaikkansa sen lähelle nousseelta rivitaloalueelta.

“Silloin tuntui hyvältä, että apu olisi niin lähellä. Seitsemän vuotta viihdyttiinkin siellä, mutta nyt tilanne on jo vakiintunut.”

Yksi rivitalon ilonaiheista oli oma piha ja sen hoitaminen. Mutta kun kesäpaikalla Ulvilassakin oli pihapiiri hoidettavana, Anneli ja Stigu päättivät etsiä uuden asunnon kerrostalosta ja keskittyä vain yhden pihan hoitamiseen. He etsivät ajan kanssa asuntoa, joka palvelee juuri heidän tarpeitaan. Nyt asuntona on siis väliaikainen kerrostalohuoneisto ilman tiskikonetta. Käsin tiskatessaan Anneli on nolona muistellut ensimmäisiä sopeutumisvalmennuskurs-sejaan. Silloin hänen tilanteensa oli hyvä ja kotona kaikki kodinkoneet. Kun muut puhuivat kurssilla tiskausongelmistaan, Anneli heitti, että osta tiskikone!

“Nyt oikein hävettää. Vasta nyt tajuan sen, kun joudun itse nojaamaan päätä astiakaappiin, että näen astiat enkä riko niitä. Kaikkiin asuntoihin ei edes pysty laittamaan tiskikonetta. Silloin jutut huvittivat muutenkin ja naureskelin, että kumitutti pitää laittaa otsaan, että pää pysyy paikallaan.”

Tyynyjä joka lähtöön

Tavallista kotielämää helpottamaan Anneli on kehittänyt oman tyynyleikkinsä. Tyynyt ovat helppo ja mukava apu vähän kaikessa. Tyylikkäänä ja esteettisenä naisena Anneli käyttää tyynyjä samalla myös kodin somistuksena, joita voisi olla siellä ilman dystoniaakin.

“Päiväpeitteen alla sängyssä on iso tyynykasa, jota levittelen sen mukaan, missä istun tai makaan. Tyynyjen kanssa meillä eniten leikitään.”

“Olen kokeillut monen monia tyynyjä, anatomisesti muotoiltuja, magneettinappuloilla ja ilman. Parhaaksi olen todennut nukkuessa pehmeän, mutta korkean tyynyn, jossa pää uppoaa ‘monttuun’. Televisiota katsellessa tuen pääni monella melko kovalla tyynyllä.”

Televisiota Annelin on helpointa katsoa makuuasennosta ja kovat tyynyt myös estävät nukahtamasta kesken kaiken.

“Käytän tyynyjä yöunilla, päiväunilla, istuessani tuolissa ja missä vain. Erilaisia tyynyjä on joka lähtöön. Nuhjuisimpia heitetään pois ja tilalle ostetaan uusia, kun eteen osuu hyvä tarjous.”

Yksi kiusallinen ongelma liittyy hattuihin.

“Rakastan hattuja! Mutta kävellessäni päätä vetää vielä tiukemmin vasemmalle ja hatut sanamukaisesti pyörivät päässä.”

Annelilla on omaksunut tiukan asenteen myös omaan sairauteensa, jolle hän ei halua antaa periksi: “En ole masentunut, mutta en halua sopeutuakaan”, hän sanoo päättäväisesti.

Monen vuoden ajan Anneli ja Stigu lomailivat säännöllisesti Espanjan Benalmadenassa, jossa elämä tuntui kaikin puolin keveämmältä. Lämpö helpotti olotilaa, eivätkä ihmiset tuijottaneet.

“Siellä vain ei katsota samalla tavoin, kuin täällä. Kaupungilla oli niin helppo kulkea”, Anneli muistelee vähän haikeana.

Espanjan lomat ovat toistaiseksi jääneet, sillä Ulvilan kesäpaikka ja pihatyöt siellä painoivat vaakakupissa enemmän.

RIITTA LIEDE

Liitetiedosto: 

tyynyt arjen keventajana.pdf