Kirja-arvostelu

Eheytymisen tiellä

Pekka Honkahuhta,Viimeinen suora. Tampere: Mediapinta Oy. 2011, 68 sivua.
 

Parkinson-diagnoosin saaminen aiheuttaa melkoisen turbulenssin ihmismielessä: toisaalta on helpottavaa tietää nimi epämääräisille vaivoille, toisaalta sairauteen suostuminen vaatii voimia eikä kuoleman ajatuksiltakaan voi välttyä. Mielikuva viimeisestä suorasta käy mielessä. Niin Pekka Honkahuhdankin: runokirja Viimeinen suora sai alkunsa elämänmuutoksesta, jonka kirjoittaja koki kuullessaan sairastavansa Parkinsonin tautia.

Pekka Honkahuhdan teoksen nimiruno Viimeinen suora kuvaa elämänmuutoksen herättämiä tuntoja: Särkynyt katse. /Sortunut ryhti. / Tuskainen kulku./ Vielä, tulevaisuuteen uskon. /Tiedän ennusteen, /tahdottomat liikkeet, /liikkeiden vaikeus. /Pelkään, kestänkö kauan. Tunteet vaihtuvat ilosta suruun, yksinäisyyden aiheuttamasta tyhjyyden tunteesta tapaamisen unelmiin, alistumisesta kapinointiin: Parkinson/ Olet säälittävä kumppani, /viet kaiken. /Et suo minulle ystävyyttä, /vain tuskan annat. /Missä tautini arvottiin, /poltinmerkki otsaan lyötiin. Jopa lopullinen luopuminen käy mielessä: Tahdon poistua elämästä, /Kuolemaa kunnioittaen.

Elämä on kirjoittajalle kuitenkin kuin hyppyrimäki: tuiskussa ja puuskittaisessa tuulessakin on uskallettava hypätä. Tietoisuus pelosta suojelee/ mutta voitettava se on. Eivät edes hoitojärjestelmien kalseat kädet tai ymmärtämättömät vallanpitäjät saa uskallusta murtumaan: Vallanpitäjät: /vähäinen ymmärrys/ ja suuri suu/ siinä tavaramerkkinne.

Tietoisuus viimeisestä suorasta seuloo esiin arjen rihkamasta kaikkein tärkeimmän ensisuudelmasta jäätyneisiin tunteisiin. Myös valinnan vapaus kirkastuu: on vara valita ja muuttaa se, mikä muutettavissa on.
Diagnoosin aiheuttama ensihämmennys seestyy selkeäksi tietoisuudeksi siitä, ettei sairaus pysty estämään elämänmittaista eheytymistä: maljani on jälleen/ koossa/ hauras mutta koossa/ pyydän voimia/ maljani suojelemiseen.

Takakansiesitteen mukaan Pekka Honkahuhdan runot syntyivät nopeasti, puolen vuoden aikana vuonna 2011. Mielenkiintoisten ajatusten muotoilulle ja viimeistelylle olisi kuitenkin kannattanut varata aikaa. Kirjoittaja itsekin toteaa: En hallitse pilkkuja en pisteitä. /Opettelemaan en ehdi. Kaikkea ei kirjoittajan tarvitse itse osatakaan. Eduksi runojen sanomalle olisi ollut, jos joku ulkopuolinen olisi ennen runojen julkaisemista tarkistanut perusasiat: esimerkiksi yhdyssanat ja välimerkkien paikat. Runossa säejako ja välimerkit tai välimerkkien puuttuminen tukevat tekstin merkitysrakennetta eli syvintä sanottavaa. Eveliina Pirhosen kiinnostava kuvitus tukee kirjoittajan sanottavaa ja jäsentää kokonaisuutta kiitettävästi.

Kaiken kaikkiaan Pekka Honkahuhdan Viimeinen suora sopii lahjakirjaksi vastikään Parkinsonin tautiin sairastuneelle. Parhaiten teos tavoittaa ne lukijat, jotka kamppailevat sairautensa kanssa ja pohtivat diagnoosin aiheuttamaa elämänmuutosta. Onhan elämä meille annettu elettäväksi missä muodossa ja millaisin vaihein se sitten meille kullekin aukeaa.

Marja-Leena Koppinen

Filosofian lisensiaatti Marja-Leena Koppinen on toiminut Jyväskylän yliopistossa suomen kielen ja kirjallisuuden didaktiikan lehtorina. Hän toimii edelleen täydennyskouluttajana ja vetää kirjoittaja- ja kirjallisuuspiirejä.