Huhti-kesäkuun kasvo
Ismo Laantin elämänasenteena vapaaehtoisuus
Maailmasta parempi paikka välittämällä
Tehdäänkö maailmasta parempi paikka pyrkimällä siihen hyvään, mikä elämässä on mahdollista? Näin uskoo mikkeliläinen Ismo Laanti, 66, joka on onnistunut valitsemaan omiin arvoihinsa perustuvan elämäntien ja tekemään samalla myös haaveistaan totta.
Osallisuuden tarve ja halu auttaa muita olivat Ismolle asioita, jotka määrittelivät tulevaa, kun hän nuoruudessaan pohti, pyrkiäkö teknilliseen korkeakouluun vain opettajankoulutukseen. Päätöksen tekemistä helpotti Ismon kesätyöjakson ohjaajana koulukodissa toiminut opettaja, joka vakuutti, että Ismon kannattaisi käyttää luontaisia kasvattajanlahjojaan työskentelemällä nuorten parissa.
”Uskoin neuvojen antajaa ja valitsin opettajankoulutuksen”, muistelee Ismo, joka ehti työskennellä sekä luokanopettajana että peruskoulun oppilaanohjaajana ennen eläkkeelle jäämistään. Virallisen päivätyönsä ohella Ismo on tehnyt vapaaehtoistyötä 1970-luvulta lähtien; opettanut nuorille esiintymistaitoja sekä teatteri-ilmaisua ja osallistunut kansainväliseen kehitysmaatyöhön ja rauhankasvatukseen. Tällä hetkellä hän on edelleen mukana eläinsuojelutyössä ja opettaa puhe- ja esiintymistaitoja Parkinsonin tautiin sairastuneille.
Viestintätaitojen parantamista vapaaehtoistyönä
Ismo huomasi jo opettajauransa alkuvuosina äänensä vaativan huoltoa ja hiomista. Luontevan tavan äänenkäyttönsä kehittämiseen hän löysi silloin teatteriharrastauksesta. Oppimansa taidot Ismo halusi työssään välittää myös nuorille ja toimi 1970-luvulla perustetun Mäntyharjun nuorisoteatterin ohjaajana. Oppilaanohjaajana hän perusti kouluunsa näytelmäkerhon ja käytti tunneillaan draamaa oppimisen työkaluna.
Kun Ismon kuutisen vuotta sitten alkanut käden vapina varmistui Parkinsonin taudiksi, hän päätti ottaa selvää, tarjoaisiko Mikkelin Parkinson-yhdistyksen toiminta myös hänelle jotain.
Äänenkäytön ammattilaisena Ismo kiinnitti heti ensimmäisessä kokouksessa huomiota osallistujien puheeseen ja huomasi taudin vaikuttavan sairastuneiden ääneen eri tavoin.
”Joku kankeasti kävelevä ja pitkään tautia sairastanut saattoi puhua hyvinkin selvästi, kun taas sujuvasti liikkuvan puhe oli epäselvää”, muistelee Ismo.
Omien kokemustensa pohjalta hän alkoi heti miettiä, mitä voisi tehdä sairastuneiden äänenkäytön harjaannuttamiseksi. Ismo tiesi, että ääntämisen, äänen tai äänensävyn muutoksia esiintyy lähes kaikilla sairastuneilla Parkinsonin taudin edetessä. Myös tautiin liittyvän ilmeettömyyden ja eleiden vähenemisen hän huomasi vaikeuttavan sairastuneiden viestien perillemenoa.
Ismo ehdottikin yhdistyksensä puheenjohtajalle, että voisi aloittaa puhe- ja esiintymisharjoituksiin keskittyvän kerhotoiminnan. Asia oli sillä selvä, ja paikallislehden järjestöpalstan ilmoitus houkutteli mukaan ensimmäisellä kerralla kolme asiasta kiinnostunutta.
”Parhaimmillaan kuukausitapaamiseemme osallistuu 15 ihmistä. Ohjelmassamme on hengitys-, ryhti-, rentoutus- ja tasapainoharjoituksia, kasvojumppaa, laulamista, runojen ja Parkinson-postin ääneen lukemista, huomion kiinnittämistä omaan elekieleen”, luettelee Ismo.
”Nauhoitamme myös osallistujien puheita ja kuuntelemme niitä yhdessä. Ryhmäläiset luottavat toisiinsa, joten omaa puhetta uskalletaan analysoida yhdessä muiden kanssa ja kuunnella toisten ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Kaikkien osallistujien äänenkäyttö on harjoitusten ansiosta parantunut.”
Puhetekniikkaan perehtyneenä harrastajana Ismoa voisi verrata tänä vuonna Oscarilla palkitun Kuninkaan puhe -elokuvan puheopettajaan. Tositarinaan perustuvassa elokuvassa käsitellään julkiseen esiintymiseen liittyvää pelkoa. Elokuvassa australialainen puheopettaja Lionel Logue (Geoffrey Rush) , jolla ei ole virallista puheterapeutin tutkintoa, auttaa oman puhetekniikkakokemuksensa pohjalta änkyttävää Yrjö VI:ta löytämään äänensä.
Tarvetta itseilmaisuun ja vuorovaikutukseen ei Parkinsonin tauti Ismon mielestä heikennä, vaikka taudin oireet voivatkin heikentää kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa ja aiheuttaa myös epäonnistumisen pelkoa esiintymistilanteissa.
”Olemme käsitelleet ryhmässä sairauden vaikutuksista viestintään ja todenneet, että joskus taudista johtuvat asiat vaikeuttavat viestin perillemenoa. Myös parisuhteessa ilmeneviä viestinnän ongelmia käsittelemme mm. karaokeilloissa, joissa on mukana sairastavien puolisoita.”
Hyvät toimintakäytännöt kiertoon
Myytti puhumattomista suomalaisista ja vaikenevista parkinsonpotilaista ei Ismon mielestä kuitenkaan enää istu tähän aikaan. Nykynuoret kun ovat nykyään sanavalmiita ja esiintymistaitoisia osaltaan koulujen ilmaisutaidon tuntien lisääntymisen sekä tv:n antaman esimerkin ansiosta. Sama koskee Ismon mielestä aktiivisesti osallistuvia Parkinsonin tautia sairastavia, jotka uskaltavat puhua ja esiintyä taudin aiheuttamia rajoituksia pelkäämättä.
”Puhe- ja esiintymisharjoitukset toimivat myös vertaistukena, sillä joka kerta tavatessamme osallistujat kertovat vuorollaan myös sairauteen tai johonkin muuhun asiaan liittyvät kuulumisensa.”
”Uskon, että erittäin monella yhdistyksellä ja kerholla on hyviä toimintakäytäntöjä, jotka auttavat taudista johtuvien arkiongelmien ratkomisessa vertaistuen ja tiedon saamisen ohella. Ainakin minä haluaisin tietää enemmän muiden alueiden toimintamalleista”, toteaa Ismo.
Osallistumismahdollisuuksia ja hyvien asioiden edistämistä
Ismo tekee tällä hetkellä aktiivisesti myös eläinsuojelutyötä ja iloitsee Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksen vastikään valmistuneesta uudesta löytöeläinkodista, jonka rakentamiseen hän on osallistunut vapaaehtoistyönä vajaan kahden vuoden ajan.
Löytöeläinkodista Ismon löysi vaimonsa Hannan kanssa vähän yli 7 vuotta sitten hylätyn kaukasianpaimenkoira Aatun.
”Tuttavat varoittelivat kovasti, kun päätimme ottaa isokokoisen Aatun meille lemmikiksi, sillä tämä vartijakoirarotu vaatii kasvattajalta paljon. Erittäin huonosti kohdeltu ja meille tullessaan kovasti alipainoinen Aatu osoittautui hienoksi koiraksi, joka ikävistä kokemuksistaan huolimatta oppi luottamaan meihin nopeasti.”
Aatu kuoli reilu vuosi sitten vanhuuteen, ja sen poismenon ikävää lievittää Laantin perheessä nyt puolivuotias tiibetinmastiffi Alma, isokokoinen vartijakoira sekin.
Tässä maailmassa ihminen ei voi tehdä kovin paljon toisten hyväksi, mutta siihen pieneenkin hyvään, jonka voi tehdä, kannattaisi Ismon mielestä jokaisen pyrkiä.
”Vapaaehtoistyö erilaisissa yhdistyksissä tarjoaa tähän hyvän mahdollisuuden – ihmisen kokoista työtä ihmisten ehdoilla, ei sen enempää eikä vähempää. Kyky kuunnella ja osallistua vie jo pitkälle. Elämänasenteena vapaaehtoisuus muuttuu toiminnaksi, joka luo osallistumismahdollisuuksia ja edistää hyviä asioita.”
”En kuitenkaan usko, että yksikään ihminen osallistuu vapaaehtoistyöhön pelkästään muiden tarpeet ja toiveet mielessään. En minäkään. Vaikka haluni auttaa ja opettaa muille hyväksi havaitsemiani asioita on vahva, on mukana aina ripaus itsekkyyttä. Vapaaehtoistyöhön minua houkuttaa oivallus siitä, että omatkin tarpeet tyydyttyvät itselle mieluisia asioita muiden kanssa tehdessä”, sanoo Ismo.
Teksti ja kuva: Arja Pasila
Parkinson-liitossa ryhdytään vielä tämän vuoden aikana kokoamaan yhdistysten ja kerhojen hyväksi havaitsemia toimintamalleja liiton kotisivuilta löytyvään Hyvät toimintakäytännöt -kansioon.
