Sielunhoitajan työkalupakki uusiksi sairastumisen myötä
Sielunhoitajan työkalupakki uusiksi sairastumisen myötä
Onko pappi uskottava, jos hän kesken toimituksen torkahtelee? Sitä mietti kirkkoherran virassa toiminut Hannu Syrjälahti, kun hautajaisten aikana alkoi olla vaikeuksia pysytellä hereillä.
”Istahdettuani omaisten kukkienlaskun ajaksi sivummalle alkoivat silmät väkisinkin painua kiinni. ”Rattijuopoksikin joku seurakuntalainen minua oli epäillyt, kun autoni vauhti jonkin matkaa ajettuani hidastui miltei mateluksi”, muistelee Parkinson-diagnoosin 2009 elokuussa saanut Hannu.
Valtavan uupumuksen ja siihen liittyvän keskittymiskyvyn heikkenemisen hän oletti johtuvan yksinomaan sairaudestaan eikä nähnyt muuta mahdollisuutta kuin eläkkeelle hakeutumisen. Kuvataide on Hannu ja Tuuli Syrjälahden yhteinen harrastus.
Kuvassa Hannun Diagnoosi-maalaus (2009), Keltaista (1996) ja Kuusia (1996) taustalla.
Elämää nähnyt pappi?
Papintyössään Hannu on usein huomannut, että elämänkokemukset ovat auttaneet ymmärtämään niitä, jotka ovat tulleet puhumaan vaikeuksistaan pappinsa kanssa.
”Ihmisen rinnalla kulkeminen voi olla papille vaikeaa, jos hän on sulkenut tavallisen elämän kokonaan itsensä ulkopuolelle. Minulle erehtyminen ja kipuilu ihmissuhteissa ovat omasta elämästä tuttuja asioita, ja kokemusteni kautta olen saattanut olla avuksi ristiriitojen kanssa painiskeleville lähimmäisille”, sanoo Hannu.
”Toivon että kirkko olisi enemmän läsnä ihmisten arjessa. Kahdenkeskisiä keskusteluja seurakuntalaisten kanssa voisi olla paljon enemmän, sillä kirkko haluaa tarjota apua ja lohdutusta. Onkin valitettavaa, että kansankirkkomme asema on Suomessa heikentynyt, ja ihmiset hakevat vastauksia sielunsa nälkään monenlaisista kyseenalaisistakin lähteistä. Papin luo ei hevin tohdita tulla; yhteys ihmisiin syntyy pääasiassa erilaisten kirkollisten toimitusten, kuten ristiäisten, häiden ja hautajaisten välityksellä.”
Pappiskutsumus voitti näyttelijähaaveet
Papiksi 1979 valmistunut Hannu haaveili nuorena lukiolaisena näyttelijän työstä ja sanoo uravalintansa perustuneen pitkälti nuorisotyöaktiivina seurakunnassa toimineen isänsä ja päiväkerhoa pitäneen äitinsä toiveisiin.
Jos papin työ on ollut Hannulle kutsumus, sellaiseksi voi nimetä hänen kohdallaan myös kanteleensoiton, jonka Hannu aloitti nuorena poikana Karhulan karjalaissiirtolaisten perustamassa kantelepiirissä. Klassisen musiikin ystävänä hän halusi laajentaa kanteleelle sopivaa ohjelmistoa ja ryhtyi soittamisen ohella myös säveltämään kantelemusiikkia. Erityisen aktiivisesti Hannu sävelsi 1980-luvulla, ja hänen neljästä kantelelevystään viimeisin Syyspäivänä valittiin ”Vuoden 2009 kantelelevyksi”. Oivaltavaksi, koskettavaksi ja herkäksi luonnehdittu levy sai kiitosta erityisesti onnistuneista sävellyksistä ja sovituksista, jotka kaikki ovat Hannun omia.
Levynsä saamaa hyvää vastaanottoa Hannu osaa arvostaa jo senkin takia, että tietää Parkinsonin taudin katkaisseen musiikin tekemisensä parhaan terän. Levynsä esittelyvihkoseen kirjoittamaansa ”Mun kanteleeni kauniimmin...toivoa siis vielä on” -lausahdusta Hannun ei kuitenkaan tarvitse enää täydentää, niin todistettavan kauniisti hänen kanteleensa jo on soinut.
Kantelevaikuttajana Hannu on siirtänyt osaamistaan nuoremmalle sukupolvelle mm. Espoon musiikkiopiston, Helsingin Konservatorion ja Sibelius-Akatemian opettajana. Kanteleliiton puheenjohtaja hän oli 1992–1995.
Taudin myötä ulkoportailta porstuaan
Sairastuessaan moni on vihainen Jumalalle ja kysyy, miksi juuri hän sairastui.
”Minä en kysynyt, sillä en tunne olevani missään erikoisasemassa. Kaikki, mikä voi tapahtua jollekin lähimmäisistäni, voi toki tapahtua myös minulle – Parkinsonin tautiin sairastuminenkin”, toteaa Hannu.
Hannun torkahtelun ja keskittymiskyvyttömyyden syyksi paljastui lopulta sopimaton parkinsonlääkitys, jonka muuttamisen myötä hävisi väsymys, ja kadoksissa ollut energia palasi – autolla-ajokykykin.
Kaikkiin Parkinsonin taudin mukanaan tuomiin ongelmiin ei sopiva lääkityskään pure, ja muuttunutta rooliaan sivustaseuraajasta kokijaksi ei Hannu pidä välttämättä helppona.
”Kun ennen havainnoin esim. työkyvyttömien ja eläkeläisten ongelmia ulkoportailta, joudun käsittelemään samoja asioita nyt omakohtaisesti porstuan puolella.”
Ennen sairastumista Hannulla ei hyväosaisena kuitenkaan ollut omakohtaista kokemusta köyhyyden aiheuttamasta turvattomuudesta.
”Eikä minulla ole tälläkään hetkellä taloudellisesti hätää, sillä e län onnellisessa avioliitossa ja tarvittaessa minulla on siis elättäjä”, kirjoitti Hannu
|
"Aamuyön peilistä katsoo vastaani totisin ilmein kehäraakiksi silti en tahdo tulla,vaan varjelen henkistä vireyttäni viimeiseen hengenvetooni saakka, elämän lahja kutsuu vastaamaan elämän antajan, |
Sairauspäivärahaa Hannu sai vuosina 2009–2011 yhteensä vain 279 vuorokaudelta lakisääteisistä 300:sta, johtuen Kelan laskentaperiaatteista.
”Onneksi päätös työkyvyttömyyseläkkeestäni tuli nopeasti, sillä muuten minut olisi määritelty työttömäksi työnhakijaksi ja ansioni olisivat olleet verotuksen jälkeen 400 euroa kuukaudessa.”
Hannu epäileekin, että työvoima- ja sosiaalitoimiston luukuilla juoksevien epätoivo saattaa kääntyy helposti heitä itseään vastaan ja purkautua alkoholismina, pikkurikollisuutena, joskus itsemurhanakin.
”Pidän valitettavana sitä, että ihmisenä olemista mittaa nykyisin entistä useammin raha. Menestyvätkin yritykset irtisanovat väkeään vielä suuremman voiton toivossa. Aikuisten epävarma elämäntilanne heijastuu myös lapsiin. Aivan liian usein törmään kaduilla humalassa hoiperteleviin alaikäisiin, joiden vanhemmat ovat liian kiireisiä tai väsyneitä jaksaakseen välittää.”
Taide ja uusi elämänkumppani tukena muutoksessa
Mikä neuvoksi, kun sielunhoitajan oma työkalupakki sairastumisen myötä tyhjenee? Siihen kysymykseen Hannu etsii parhaillaan vastausta ja myöntää, ettei matka mielen muutokseen suju kivutta.
”Jos olisin tiennyt väsymyksen ja keskittymiskyvyttömyyden johtuvan paljolti minulle sopimattomista lääkkeistä, en olisi ehkä luopunut samanaikaisesti niin monesta asiasta, joiden ympärille olen maailmaani rakentanut”, sanoo Hannu.
Yhtenä mahdollisuutena ja haasteena Hannu on tarttunut maalaamiseen, ”kolmanteen kutsumukseensa”, kuten hän itse sanoo. Rinnalleen kutsumusta toteuttamaan hän on löytänyt
Tuulin, jonka kanssa avioitui vuonna 2006. Syrjälahti-Tamminen nimeä käyttävä Tuuli on diakoni ja papin tytär, joka 7 vuotta kehitysaputyössä Keniassa työskenneltyään palasi Suomeen. Oman diakonityönsä ohella hän tekee kuvia, kirjoittaa ja vetää runopiiriä. Runokokoelma ”Sisällä virtaa” häneltä ilmestyi 2005.
Kokemaansa ja näkemäänsä Hannu ryhtyi kuvittamaan jo parikymmentä vuotta sitten, pääasiassa öljyvärein. Uppoutuminen kuvien tekemiseen ei kuitenkaan ole kiireiden keskellä onnistunut kunnolla ennen Parkinsonin tautiin sairastumista ja virkatyön jättämistä.
”Aiempina vuosina purin useinkin tummin sävyin maalaamiseen elämän pettymyksiä ja luopumisen tuskaa. Sairastuttuani töitteni värimaailma on muuttunut valoisammaksi. Haluan töilläni vakuuttaa itselleni ja niitä katsoville, että vaikeuksienkin keskellä elämä voittaa. Viime vuonna kuvia syntyi noin puolen vuoden aikana lähes pari sataa. Maalaaminen toi hetkellisen eheyden kokemuksen ja auttoi minua keskittymään, kun yliherkkänä ja haavoittuvana pinnistelin tunteiden myllerryksessä.”
Nyt Hannu toivoisi pääsevänsä sopeutumisvalmennuskurssille ymmärtääkseen paremmin sairautensa luonnetta ja oppiakseen elämään sen mukanaan tuomien vaatimusten mukaisesti. Hän uskoo, että kuntoutus auttaa häntä näkemään tarkemmin oman elämän uudet mahdollisuudet ja tarttumaan niihin ilman pelkoa.
Teksti ja kuva: Arja Pasila
Hannun ja Tuulin Tästä asti aikaa -taidenäyttely 2012 tammikuussa Erityisosaamiskeskus Suvituulessa Turussa.
