Liitto järjestää sopeutumisvalmennuskursseja Parkinsonin tautia, dystoniaa, Huntingtonin tautia ja muita liikehäiriöitä sairastaville ja omaisille Erityisosaamiskeskus Suvituulessa. Toiminta on valtakunnallista ja keskittyy näiden ryhmien kuntoutuskäytäntöjen edistämiseen. Sairastuneille ja omaisille kohdennetut sopeutumisvalmennuskurssit tukevat ja täydentävät lääkinnällistä hoitoa.
Keskeisenä tavoitteena on antaa tietoja ja taitoja elämänlaadun parantamiseen, omahoidon ja toimintakyvyn edistämiseen. Kurssilla on myös mahdollisuus käsitellä suhtautumista pitkäaikaissairauteen yhdessä vertaisryhmän kanssa. Toteutumisesta vastaa työryhmä, jonka kokoonpano on kurssikohtainen. Keskeiset työntekijät ovat neurologian erikoislääkäri,sairaanhoitaja, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, psykologi, sosiaalityöntekijä ja puheterapeutti ja seksuaalineuvoja.
Liiton toteuttamat sopeutumisvalmennuskurssit ovat laitosmuotoisia. Niiden pituus, jaksotus ja sisältö vaihtelevat sairaus- ja kohderyhmän tarpeiden mukaan. Kertaluontoisten kurssien sisältö rakentuu kurssiryhmän yhteisen ja kuntoutujan yksilöllisten ohjelmien pohjalta. Kuntoutusohjelmaa on noin 5 tuntia päivässä, toimintaa on myös iltaisin ja kevennettynä viikonloppuisin. Kuntoutujat yöpyvät kuntoutuslaitoksessa.
Sopeutumisvalmennusjaksot järjestetään yhteistyössä Kelan, kuntien ja kuntayhtymien sekä Raha-automaattiyhdistyksen kanssa. Hakeutuminen lääkärin lähetteellä Kelan, terveydenhoitoyksikön tai liiton kuntoutustoimiston kautta.
Lisätietoja antaa kuntoutuksen sihteeri Maiju Valli
(02) 2740 418, maiju.valli@parkinson.fi ja
kunto-ohjaaja Marjut Hellman p. (02) 2740 421
marjut.hellman@parkinson.fi

