Alueellinen toiminta

Liitolla koko maan kattava aluetyöntekijäverkosto

Suomen Parkinson-liitolla on viisi aluetyöntekijää, jotka ohjaavat ja neuvovat sairastavia läheisineen paikallisten palvelujen käytössä. Aluetyöntekijöiden toimistot sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Turussa ja Tampereella.

Aluetyöntekijät tekevät yhteistyötä Parkinson-liiton yhdistysten, kerhojen, vammais- ja kansanterveysjärjestöjen sekä julkisen sektorin kanssa ja kehittävät Neurologisten vammaisjärjestöjen ja kunnallisten vammaisneuvostojen kanssa edunvalvontaa.

Yhdistysten ja kerhojen vapaaehtoisuuteen ja vertaistukeen perustuvaa harraste- virike- ja vaikuttamistoimintaa aluetyöntekijät kehittävät koulutusta ja ohjausta järjestämällä.

Yhdistys- ja kerhotoimintaa 19 yhdistyksessä ja 117 kerhossa

Eri puolella Suomea olevat yhdistykset ja kerhot järjestävät virkistävää harrastus- ja liikuntatoimintaa.Toimintaan osallistuvat saavat arvokasta vertaistukea, tietoa ja neuvoja sairauteen ja elämänmuutoksiin liittyen. Myös omaiset ja läheiset ovat tervetulleita mukaan toimintaan.