Hankkeet

Parkinson työssä-hanke (2012–2013)

Projektin päätavoitteena on perustaa Parkinsonin tautia sairastaville työikäisille sekä heidän läheisilleen, työnantajilleen ja työyhteisöilleen suunnattu palvelusivusto.
Lisätietoja hankesivustolta

Ryhmävoimaa-hanke (2010–2012)

Kolmivuotinen Ryhmävoimaa-hanke on Suomen Parkinson-liiton hallinnoima yhteishanke
Aivoliiton kanssa. Ryhmävoimaa-hankkeen liikuntaryhmiin voi hakeutua tänä vuonna Porissa, Ranualla, Mikkelissä, Vaasassa ja Seinäjoella. Kysele tarkempia tietoja Parkinson-liiton aluetyöntekijöiltä. Lisätietoja Ryhmävoimaa-hankkeesta

Aivovoimaa! 2007–2009: Liikunnasta voimaa aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden ja Parkinsonin tautia sairastavien vanhuuteen

Aivovoimaa! -hanke oli Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry ja Suomen Parkinson-liitto ry:n yhteinen, Ikäinstituutin Voimaa Vanhuuteen -ohjelmaan kuulunut kolmivuotinen paikallishanke. Hanke toteutettiin Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella, ja sen toiminta-alueena oli Turku ja Turun seutu. Projektiorganisaatiossa Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry hallinnoi hanketta toiminnanjohtajan vastatessa taloudesta ja projektityöntekijän toimintojen suunnittelusta sekä käytännön toteutuksesta. Hankkeen ohjaus- ja johtoryhmään kuului laaja-alaisesti eri sidosryhmien edustajia

Aivovoimaa-projekti

OTTO-projekti

Otto-hanke oli Suomen Parkinson-liiton koordinoima tukitoimintahanke, jossa etsittiin toimivia ja jatkuvia käytäntöjä tiedon, ohjauksen ja tuen lisäämiseksi. Toimintatavoiksi valikoituivat voimavarapäivät, infopäivät, ja avovalmennustoiminta. Hankkeen käytännön toteutuksesta ovat vastanneet paikallistoimijat. Otto-hankkeella selkeytettiin yhdistyksen roolia paikallisen tukitoiminnan suunnitelussa ja toteutuksessa ja hyödynnettiin olemassa olevia voimavaroja.

Otosta opiksi

EduPark

(Patient Education in Parkinson’s Disease) on keväällä 2005 päättynyt EU-rahoitteinen projekti, jossa kehitettiin psykososiaalinen valmennusohjelma Parkinsonin tautia sairastaville ja heidän läheisilleen. Valmennusohjelman tavoitteena on tukea sairastavien ja läheisten elämänlaatua ja elämänhallintaa.

EduPark-projekti

Kuntoutusmallin kehittäminen Parkinsonin taudin eri vaiheissa

Parkinsonin tautia sairastavien kuntoutuksen ajoitus, sisällöt ja käytännöt vaihtelevat eri puolilla Suomea.

Kuntoutusmalli-projekti

InfoPark

InfoPark-projekti (Information, health and social needs of older disabled people with Parkinson's Disease and their carers) on Euroopan unionin rahoittama hanke, joka Suomessa toteutettiin Suomen Parkinson-liiton ja Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen kanssa yhteistyössä.

InfoPark-projekti