Tänäkin vuonna aktivoidaan jäseniä liikkumaan ja kirjaamaan ylös liikuntasuorituksiaan liikuntakortteihin
Liikuntakortit tulee palauttaa vuoden loppuun mennessä Suomen Parkinson-liittoon liikuntatyöntekijälle (Taina Piittisjärvi). Arvonta suoritetaan tammikuun aikana, liittohallituksen kokouksen yhteydessä. Liikuntakorttinsa palauttaneiden kesken arvotaan neljä 50€ arvoista lahjakorttia lähimpään paikalliseen urheiluliikkeeseen.
Liikuntakorttiarvonnan yhteydessä valitaan myös vuoden liikuttaja Yhdistys (yhdistys, jonka jäsenet ovat aktiivisesti ja eniten täyttäneet sekä lähettäneet liikuntakorttejansa arvontaan).
Jos liikuntakortti täyttyy ennen vuoden loppua, sen voi lähettää liittoon jo aikaisemmin. Jos kortti jää vajaaksi, sen voi lähettää silti arvontaan. Merkittyjä liikkumiskuukausia tulee olla kuitenkin vähintään kaksi.
Jos liikkuminen ei onnistu yhtämittaisesti 30min, voi suorituksen tehdä myös pienemmissä esim. 2x15min tai 3x10 min jaksoissa saman päivän aikana.
Liikuntakortteja voi kysellä yhdistyksistä tai liikuntavastaavilta sekä Suomen Parkinson-liiton toimistosta
taina.piittisjarvi@parkinson.fi tai soittakaa 02 274 0435

