Ajankohtaista

Välitämme tietoa tutkimuksista, hoidoista ja itsehoitomahdollisuuksista. Vertaistarinoita unohtamatta. Selaa uutisia ja henkilötarinoita.

10 hengen aikuisista koostuva seurue seisoo syksyisessä maisemassa ulkovaatteet päällä ja hymyilevät kameraan. Seurueessa on 6 naista ja 4 miestä.

Yhdistyksen tulevaisuuden miettiminen yhdessä voi olla hyvin antoisaa puuhaa!

Emmi Nuppula9.12.2021

Vietimme puheenjohtaja- ja sihteeripäiviä lokakuun alun harmaudessa Ilkon kurssikeskuksessa. Vaikka ilma oli harmaa, oli tunnelma hyvin valoisa ja innostunut. Oli ilahduttavaa tavata kasvokkain pitkän tauon jälkeen. Paikalla oli paikallisten Parkinson-yhdistysten lisäksi valtakunnallisten Dystonia- ja Huntington-yhdistysten sekä Essentiaalinen vapina ry:n edustajia.

Päivien loppupuolella keskityttiin pienryhmissä miettimään yhdistyksien tulevaisuutta jokaisen toimijan oman yhdistyksen kautta. Keväällä 2021 verkossa olleilla puheenjohtaja-sihteeripäivillä olimme saaneet Opintokeskus Siviksen Raisa Omaheimolta asiantuntijaluennon siitä, miltä järjestöjen tulevaisuus Suomessa yleensä näyttää, joten oli mielenkiintoista suunnata tällä kertaa katseet omaan yhdistykseen.

Mitä hyvää omassa yhdistyksessä on?

Tehtävänantona oli miettiä, mitä hyvää omassa yhdistyksessä on. Mitä sellaista meillä on, mikä toimii hyvin emmekä halua siitä luopua. Oli hieno huomata, että esiin nostettiin hyvä, toimiva hallitus, sitoutuneisuus ja luottamus siihen, että toimijat tekevät mitä lupaavat. Tämä on hyvä pohja sille vahvalle yhteistyölle, mitä yhdistysten toiminnassa tarvitaan, jotta kukaan ei yksin joudu ottamaan suhteettoman suurta taakkaa kannettavakseen. Näin yhdistystyöstä tulee myös kevyempää ja mukavampaa.

Vertaistuki onkin koko toiminnan ydin ja sitä ei kannata hukata byrokratian tai muiden haasteiden jalkoihin.

Hyvää omassa yhdistyksessä kerrottiin olevan myös erilaiset toiminnat, mutta siihen liittyen, kaiken kantavana voimana oleva, vertaistuki. Vertaistuki onkin koko toiminnan ydin ja sitä ei kannata hukata byrokratian tai muiden haasteiden jalkoihin. Jäsenlehden olemassa oloa pidettiin hyvänä ja säilytettävänä asiana ja se onkin varmaan ollut varsinkin koronan aikana tärkeä tiedon välittäjä.

Mitä omassa yhdistyksessä tulisi kehittää?

Toisena tehtävänä pienryhmissä tuli pohtia, mitä omassa yhdistyksessä tulisi kehittää. Tässä tehtävässä saatiin huomata, että on olemassa paljon huolta toiminnan hiipumisesta. Tuntuu, että myös toiminnan uudelleen käynnistymisessä on vaikeuksia ja tähän yhdistyksissä toivotaan myös liiton apua. Olemassa oleviin ryhmiin tarvitaan sekä apua käynnistämiseen että vertaistukea ja työnohjausta ryhmien vetäjille. Keskustelua herättää myös se, miten löydetään uusia vapaaehtoisia toimimaan yhdistyksissä ja ryhmissä.

Yhdistysten sisällä koettiin myös tarvetta selkeyttää hallituksen jäsenten rooleja ja kehittää yhteistyötä muiden tahojen kanssa. Yhteistyön tarve korostuu varmasti nyt paljon kautta linjan, sillä rahoituksen turvaamiseksi myös STEA odottaa valmiutta yhteistyöhön. Ensi vuonna Parkinsonliiton jakamasta jäsenjärjestöavustuksesta pieni siivu jaetaan yhteistyötä jonkin toisen toimijan kanssa tekevien yhdistysten kesken.

Uusien ihmisten tavoittaminen ja jäsenmäärän kasvu ei noussut tässä yhteydessä muita tärkeämmäksi seikaksi, vaikka sen on muissa yhteyksissä huomannut olevan huolenaiheena. Ehkäpä tästä oli jo noustu pohtimaan, miten tavoitetaan uusia jäseniä mukaan, sillä kehitettäväksi kohteeksi löydettiin kotisivut sekä jäsenkirje ja yleensäkin viestinnän kehittäminen niin, että se houkuttelee ihmisiä osallistumaan yhdistyksen toimintaan.

Mistä oma yhdistys voisi luopua?

Viimeisenä ja hieman hankalana asiana oli pohtia, mistä oma yhdistys voisi luopua. Tälle kysymykselle ei ehkä jäänyt enää paljon aikaa. Pienryhmistä nousi vain se huomio, että yleensä turhaa toimintaa ei kannata jatkaa, jos se ei kiinnosta jäseniä. Aina voi kokeilla jotain uutta, mutta siitä voi luopua, jos se ei toimi. Hallinnollisia tehtäviäkin koettiin olevan vielä sellaisia, joista voitaisiin luopua.

Aina voi kokeilla jotain uutta, mutta siitä voi luopua, jos se ei toimi.

Melko vähän nousi siis asioita, joista haluttaisiin luopua, mikä tuntuu siltä, että toiminta on muotoutunut jo hyvin vastaamaan tarpeita. Ja suurin keskustelu käytiinkin varmaan kehittämiseen liittyvässä kysymyksessä. On hienoa huomata, että oman toiminnan arviointi sai aikaan iloisen puheensorinan ja toiminnan kehittämisen pohtiminen koettiin suurimmaksi osaksi positiiviseksi asiaksi. Ja näinhän se parhaimmillaan onkin. Toiminnan arviointi ja kehittäminen saa olla mukavaa yhteistä pohdintaa siitä, mihin haluamme yhdistyksenä olla menossa. Tätä pohdintaa onkin hyvä jatkaa oman yhdistyksen kesken.

Kirjoittaja Heljä Tuomi on Parkinsonliiton järjestösuunnittelija

Jaa