Eeva Sollo (vas.) Timo Montonen ja Martti Leppänen

Keskustelu ei rajoittunut pelkästään kirjallisuuteen, kun Oivan kirjasalonki kokoontui neljännen kerran. Paljon puheenvuoroja käytettiin Parkinson-kerhojen tärkeyden esiin tuomiseen, ajankohtaisimpana Lahdessa toimivan LaPark-kerhon tilanne.

Tällä kertaa Oivan kirjasalonki kokoontui 17.11.2017 Uudenmaan Parkinson-yhdistyksen toimistolla Helsingissä. Oiva on työikäisenä sairastuneiden kerho, joka on saanut alkunsa samassa paikassa yli seitsemän vuotta sitten pidetyssä työikäisten tulokastapaamisessa.

Oivan kirjasalongissa Parkinsonin tautia sairastavat kirjailijat kertovat teostensa synnystä ja lukevat näytteitä tuotannostaan. Kirjasalonki on hyvä keino päästä kuulemaan, mitä lajitoverin päässä liikkuu. Nyt paikalle oli tullut tuvallinen sairastuneita, heidän tuttaviaan ja sukulaisiaan, kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Ohjelmaksi oli luvattu kolmen kirjailijan esittäytyminen: Leppänen / Montonen / Sollo.

Aluksi illan juontaja kohotti maljan Martti Leppäsen Miksikirjan julkistamisen kunniaksi. Miksikirjan alaotsikko on Aikaa ei voi uhmata, ja se on jatkoa aiemmin julkaistulle teokselle Ollaan ihmisiksi: Ihminen ihmeiden äärellä. Martti Leppänen kertoi kirjan synnystä ja sen eroavaisuuksista edelliseen verrattuna.

Esilukijoiksi pestatut kaksi kerhon jäsentä esittivät omia tulkintojaan runoista. Vaikutelmaksi oli jäänyt tiivis, mietelausemainen, lyhyt runon muoto tyyliin ”Aika ei mene, se tulee ja muuttuu historiaksi palaamatta koskaan.”  Leppäsen kirja tarjoaa näkökulmia tavallisiin asioihin, näkökulmia jotka panevat ajattelemaan, että voi asian nähdä näinkin.

Timo Montonen on ollut jo vuosia tuottelias kirjoittaja. Teoksia on jo yli kaksikymmentä. Montonen kertoi kirjailijan elämästä parin viime vuoden ajalta, Suomen kirjailijaliiton jäsenyydestä ja apurahoista sekä apurahakaudella kirjoittamistaan teoksista: Tiellä ja sen uusi versio Hermes ihmisten tiellä, Rakkautemme värinä sekä Muisti kirjaan: Kun tiedät mutta et muista. Montonen luki selkokielen parodiaksi kirjoitetun ”eroottisen” novellin, joka ihmiselon vaikeita mutkia kaihtelemattomana herätti enemmän hämmennystä kuin ihailua.

Hannu Karppinen

Monet tuntevat Timo Montosen blogin kirjoittamisen kursseilta, joita hän veti Parkinson työssä -hankkeen puitteissa 2012–2013. Nyt hän puhui rohkeudesta tuoda omia tekstejään julki. Nykyään kirjan julkaisemiskynnys on matala, ja suuren yleisön sijaan kirjoittajat tarjoavat lukemista pienille osayleisöille. Esimerkiksi urheiluseurojen ja kyläyhteisöjen paikallishistoriikkeja on nykyisin helppo saattaa kansien väliin ja nykytekniikan ansiosta suhteellisen edullisesti, muutamalla kympillä.

Olisiko myös Parkinson-kerhoilla tarvetta tarttua historiikkien tekoon? ParDy 2017-tapaamisessa nähtiin yhden kerhon historiikki kuvien kera. Toimeen olisi hyvä tarttua nyt, kun monen kerhon perustajat vielä muistavat alkuaikoja. Leppänen ja Montonen lupasivat auttaa käytännön kysymyksissä.

Salongin kolmanneksi kirjoittajaksi saimme Eeva Sollon Lahdesta, LaPark-kerhosta, joka on Lahden seudun nuorena sairastuneiden oma kerho. Sollo luki tuotannostaan makupaloja. Kahden ensimmäisen teoksen nimet ovat Sivujuonteena Parkinson ja WÄY. Esikoinen oli saanut alkunsa aiemmin mainitulla blogikurssilla. Kolmas kirja on sisällöltään valmis, lopullista viimeistelyä vailla. Teemana on suru. Ehkä jouluksi kansiin?

Hannu Karppinen
Kuvat: Anu Kivelä

Jaa artikkeli