Ajankohtaista

Välitämme tietoa tutkimuksista, hoidoista ja itsehoitomahdollisuuksista. Vertaistarinoita unohtamatta. Selaa uutisia ja henkilötarinoita.

Leukemialääke lievitti Parkinsonin taudin oireita

Arja Pasila27.10.2015

Georgetownin yliopiston lääketieteellisessä tutkimuskeskuksessa Yhdysvalloissa on tutkittu leukemian hoitoon käytettävän nilotinib-lääkeaineen vaikutuksia Parkinsonin taudin oireisiin.

Nilotinib on kansainvälisen lääke- ja terveysalan yrityksen Novartiksen kehittämä Tasigna®-niminen lääke.

Tutkimukseen osallistui 12 Parkinsonin tautia sairastavaa. Kontrolliryhmää ei tutkimuksessa ollut eikä nilotinibia verrattu lumelääkkeeseen tai muihin Parkinsonin taudin hoidossa käytettäviin lääkkeisiin.

Nilotinib-lääkityksen aikana dopamiinituotanto lisääntyi monilla niistä potilaista, joilla parkinsonlääkityksen vaikutus oli heikentynyt tai loppunut.

Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena oli testata nilotinibin turvallisuutta ja annostus oli huomattavasti leukemian hoidossa käytettyä pienempi.

Tutkimuksessa havaittiin nilotinibin läpäisevän veri-aivoesteen paremmin kuin  dopamiinivalmisteiden.

Tutkimuspotilailla havaittiin parannuksia tiedonkäsittelytaidoissa, motoriikassa ja lääke vaikutti suotuisasti myös ei-motorisiin oireisiin (ummetus).

Yksi tutkimukseen osallistuneista oli emeritusprofessori Alan Hoffman, jolla todettiin Parkinsonin tauti 1997. Ennen tutkimukseen osallistumista hän ei kyennyt tekemään juuri mitään kotitöitä ja kaatuili usein. Puolen vuoden tutkimuksen aikana hän kaatui ainoastaan kerran ja pystyi tekemään monia kotitöitä. Myös hänen puhekykynsä  parani, samoin ajattelu.

Georgetownin yliopistosairaalan neurologian professori Fernando Pagen mukaan tarvitaan kuitenkin laajempia ja monipuolisempia tutkimuksia ennen kuin nilotinibin todellisia vaikutuksia voidaan arvioida.

Hoffman ja muut tutkimukseen osallistuneet potilaat voivat jatkaa nilotinibin käyttöä osana laajennettua tutkimusta. Georgetownin tutkijat suunnittelevat aloittavansa v. 2016 parkinsonpotilailla ja muita vastaavia sairauksia sairastavilla laajemman nilotinibin vaikutuksia käsittelevän tutkimuksen.

Nilotinib-tutkimuksen teki ja rahoitti Georgetownin yliopisto ilman yhteistyökumppaneita, ja sen tulokset esiteltiin Neurotiede 2015 -tapahtumassa Chicagossa 17. lokakuuta.

Lähde: Georgetownin yliopiston uutistiedote (https://gumc.georgetown.edu/news/Researchers-Report-First-Therapy-Appearing-to-Reverse-Decline-in-Parkinsons)

Julkaistu 27.10.2015

Lue myös