(tiedote ruotsiksi sivun alaosassa)

Noin 16 000 suomalaista sairastaa Parkinsonin tautia, ja tulevina vuosina sairastuneiden määrän arvioidaan yhä lisääntyvän väestön ikääntyessä. Parkinsonliitto ry vetoaa maailman Parkinson-päivänä, että sairastuneille pitää taata yhdenvertaiset hoitomahdollisuudet ja katkeamattomat hoitopolut. Oikeaan aikaan annetulla oikealla hoidolla voidaan vähentää pitkäaikaissairauksien toimintakykyä heikentäviä haittoja ja ehkäistä suuren sairausryhmän laitoshoidon tarvetta.

Oikeanlainen hoito säästää yhteiskunnan varoja, sillä pitkäaikaissairaudet aiheuttavat merkittävän osan terveydenhuollon suorista kustannuksista. Mahdollisimman tehokkaan hoidon varmistamiseksi Parkinsonin taudin eri hoitomuotojen soveltuvuutta pitäisi ryhtyä selvittämään nykyistä varhaisemmassa vaiheessa sairautta. Edenneen Parkinsonin taudin oireita voidaan lieventää lääkehoidon lisäksi ns. kajoavilla hoidoilla, joita on muun muassa leikkausta vaativa syväaivostimulaatio ja levodopainfuusio.

- Kajoavia hoitoja pitäisi Parkinsonin taudin hoidossa hyödyntää nykyistä enemmän, kun optimaalinen lääkehoito ei riitä kontrolloimaan elämänlaatua heikentäviä motorisia oireita ja lääkehoidolle reagoimatonta vapinaa. Hoitovaihtoehdot pitäisi ottaa puheeksi jo varhaisemmin, koska kajoavia hoitoja edeltävät tutkimukset vievät aikaa ja samalla potilaalle annetaan aikaa miettiä eri hoitovaihtoehtoja, sanoo dosentti, osastonylilääkäri Eero Pekkonen HUSista.

Pekkonen peräänkuuluttaa myös hoitojen keskittämistä niin hoidon laadun kuin järkevän resursoinninkin näkökulmasta.

- Esimerkiksi syväaivostimulaatiohoito on keskitetty yliopistosairaaloihin, toisin kuin levodopainfuusiohoito. Maassamme pidetään yllä levodopainfuusiohoidon hoitoketjuja keskuksissa, joissa hoidon aloituksia on vain 0-1 per vuosi. Voidaan kysyä, onko tämä mielekästä ja taloudellista ottamalla huomioon terveydenhuollon rajalliset resurssit. Keskittämällä infuusiohoidot esim. yliopistoklinikoihin ja volyymiltaan suurimpiin keskussairaaloihin varmistettaisiin korkeatasoisen osaamisen säilyminen, hoitojen kehittyminen ja mahdollisten komplikaatioiden väheneminen, Pekkonen lisää.

Sairastuneet itse tavoittelevat hoidoilla toimintakyvyn säilymistä mahdollisimman pitkään. Laitoshoito on yhteiskunnan näkökulmasta kaikkein kallein vaihtoehto ja sairastuneen kannalta epätoivottava.

Maailman Parkinson-päivää vietetään vuosittain huhtikuun 11. päivä. Tapahtumia järjestetään peräti koko viikon ajan 8.-14.4. eri puolilta Suomea, ja Parkinsonliiton yhdistyksillä ja niiden alaisilla kerhoilla on niiden järjestämisessä tärkeä rooli. Tietoisuuden lisäämiseen tähtäävä teemapäivä on tarpeen, sillä sairauden yleisyydestä huolimatta sen moninaisten oireiden ymmärtämisessä on puutteita jopa terveydenhuollossa.

Turussa pidetään 11.4. klo 13 alkaen neurologin luento edenneen Parkinsonin taudin hoitovaihtoehdoista. Luentoa voi seurata paikan päällä Tyksissä tai netissä suorana lähetyksenä. Lähetyslinkki aukeaa parkinson.fi etusivulla samana päivänä. Tiedot Parkinson-viikon tapahtumista löytyy täältä.

Lisätietoja:

Parkinsonliiton toiminnanjohtaja Hanna Mattila, 040 512 2352, hanna.mattila@parkinson.fi
Dosentti, osastonylilääkäri Eero Pekkonen, eero.pekkonen@hus.fi

Parkinsonliitto ry on liikehäiriösairauksia sairastavien ja heidän läheistensä valtakunnallinen etujärjestö. Liitto tekee työtä parantaakseen Parkinsonin tautia, essentiaalista vapinaa, erilaisia dystonioita, Huntingtonin tautia ja muita harvinaisia liikehäiriösairauksia sairastavien sekä heidän läheistensä hyvän elämän edellytyksiä. Vuonna 1984 perustettu liitto tarjoaa mm. sopeutumisvalmennusta, kuntoutusta ja neuvontapalveluja. Liitolla on 22 jäsenyhdistystä, joiden alla toimii lähes sata kerhoa.

Lue tiedote ruotsiksi täältä/sites/default/files/pressmeddelande_parkinsonforbundet_parkinsondagen_11.4.pdf

Jaa artikkeli