Edennnyttä Parkinsonin tautia voidaan hoitaa laiteavusteisilla hoidoilla, mikäli taudin oireet sitä edellyttävät. Suomessa näihin hoitoihin kuuluvat aivojen syvästimulaatiohoito (= stimulaattorihoito eli DBS) sekä erilaiset pumppuhoidot. Tässä artikkelissa keskitytään pumppuhoitoihin, joita on käytettävissä kolmea tyyppiä.
Perusideana pumppuhoidoissa on antaa lääkettä tasaisena infuusiona ulkoisen pumpun avulla suoraan elimistöön. Näin saadaan korjattua tablettihoitoon liittyvät tilanvaihtelut. Parkinson-lääketabletin vaikutus kestää tavallisesti vain joitakin tunteja ja lääkkeen huippupitoisuus aivoissa tulee noin tunnin kuluttua lääkkeen ottamisesta (levodopa). Sen jälkeen lääkkeen pitoisuus laskee, kunnes on taas uuden tabletin ottamisen aika.
Ongelmana tässä pitoisuuden vaihtelussa on huippupitoisuuksiin joskus liittyvät tahattomat liikkeet (dyskinesiat) ja toisaalta matalaan pitoisuuteen liittyvät liikkumisvaikeudet (off-vaiheet). Tällaista päivänsisäistä edestakaista vaihtelua voinnissa voi olla useita kertoja aina seuraten lääkkeen ottamista ja taukoja. Kaikille ei tällaisia hankalia tilanvaihteluja kehity, mutta joskus täytyy miettiä tablettien korvaamista pumppuhoidolla.
Pumppuhoidon periaate on hyvin yksinkertainen. Tarvitaan letku, pumppu ja nestemäistä lääkeainetta, joka pumpataan joko suoraan suoliston imeytymisalueelle tai ihon alle. Käsittelen seuraavassa lyhyesti kutakin kolmea pumppuhoitoa.
Levodopa-karbidopa -pumppu (Duodopa)
Ensimmäisenä Suomessa käyttöön tuli levodopa-karbidopa -pumppu, missä lääkeaine on siis sama kuin tavallisimmissa tablettimuotoisissa Parkinson-lääkkeissä (Kardopal tai Sinemet). Pumppuhoidossa erona on, että lääkeaine on geelimäistä ja sitä annostellaan pumpun avulla suoraan ohutsuoleen. Tämä annostelu tarkoittaa käytännössä sitä, että vatsanpeitteisiin tehdään reikä letkua varten. Letkun toinen pää on pumpussa kehon ulkopuolella ja toinen pää on ohutsuolessa.
Tavallisesti aamulla pumppuun kiinnitetään jääkaapissa säilytettävä lääkekasetti, pumppu käynnistetään aamuannoksella ja pumppu pumppaa koko päivän ajan (tavallisesti käytössä on 16 tunnin annostelu ja yöksi pumppu otetaan pois). Pumpusta on mahdollista ottaa myös ylimääräisiä annoksia (infuusionopeus hetkeksi kasvaa) nappia painamalla, mikäli lääketarve tuntuu tavallista suuremmalta. Hoidon tavoitteena on, että ongelmalliset tilanvaihtelut loppuvat, ja näin usein käykin kun hoito on valittu oikealle potilaalle. Esimerkiksi eräs potilas käytti pumppuhoidosta saadun hyvän vasteen siivoamiseen. Hän kun ei ollut kyennyt siivoamaan vuosikausiin hankalien Parkinson-oireiden vuoksi.
Levodopa-karbidopa -pumpun haittoina ovat mm. se, että vatsanpeitteissä on hoidon aikana läpivienti ja letku. Vaikka pumppu siis välillä irroitetaan letkusta, letku pysyy paikallaan. Letkun tyvessä voi olla eritystä ja joskus hajuhaittaakin. Muutoksena aiempaan on myös itse pumppu ja sen paino sekä tarve kantaa sitä mukana. Joillekin on tullut sopeutumisvaikeuksia siinä määrin, että hoidosta on jopa luovuttu. Myös muita mahdollisia haittoja on, mutta ne käydään tarkasti läpi ennen hoidon aloitusta ja tavallisesti elämänlaadullinen hyöty selvästi ylittää hoidosta aiheutuvat haitat.
Levodopa-karbidopa-entakaponi -pumppu (Lecigon)
Uudempi tulokas pumppuhoitojen rintamalla on levodopa-karbidopa-entakaponi -pumppu. Kuten nimestä voidaan päätellä, sen erona edellä mainittuun pumppuun on kolmas lääkeaine, entakaponi. Entakaponi on levodopahoitoa tehostava lääkeaine ja näin lääkkeen infuusiotilavuus on saatu pienemmäksi. Vähemmän infusoitavaa lääkettä tarkoittaa pienempää pumppua.
Perusperiaate tässä hoidossa on sama: lääke pumpataan ohutsuoleen ja tässäkin hoidossa on siis läpivienti vatsalla (ns. PEG-letku). Lääkkeenä tässä on sama kolmoislääke, joka on käytössä yleisesti myös tablettina (Stalevo tai Levodopa-Carbidopa-Entacapone). Entakaponista aiheutuu joillekin hankalaa ripulia, joten mikäli Stalevo (tai vastaava tablettihoito) ei ole soveltunut ripulin vuoksi, ei kannata myöskään entakaponia sisältävää pumppuhoitoa harkita.
Apomorfiini-pumppu (Dacepton)
Apomorfiini on vanha lääke, jota on vuosikymmenten saatossa käytetty tai kokeiltu moninaisiin vaivoihin. Parkinson-lääkkeenäkin sitä on jo pitkään käytetty monissa maissa. Suomeen tämä hoitomuoto rantautui kuitenkin vasta 2017.
Apomorfiini saattaa nimenä tuoda mieleen morfiinin, mutta samanlaisia vaikutuksia näillä aineilla ei ole. Apomorfiini ei aiheuta riippuvuutta eikä sitä käytetä kipulääkkeenä, mutta sen sijaan se ihon alle pistettynä tai infusoitaessa vähentää tehokkaasti Parkinsonin taudin motorisia oireita.
Apomorfiinipumpun käyttöaihe on sama kuin yllä kuvatuissa levodopapumpuissa eli hankalat tilanvaihtelut. Apomorfiinipumppu on kuitenkin olennaisesti pienempi kuin levodopapumput ja annostelu tapahtuu pienen neulakanyylin avulla ihoalaiskudokseen. Laiteavusteisista hoidoista apomorfiini-infuusio onkin vähiten kajoava.
Tämä pumppu ei sovi henkilölle, jolla on ollut hankalia impulssikontrollihäiriöitä kuten rahapelaamista, koska apomorfiini kuuluu impulssikontrollihäiriöitä pahentavaan lääkeaineryhmään (dopamiiniagonisti). Keskeisimmät haittavaikutukset tässä hoidossa ovat iholle muodostuvat kyhmyt pistospaikkoihin sekä joillakin potilailla esiintyvä pahoinvointi ja verenpaineen vaihtelut hoidon alussa.
Lopuksi
Parkinsonin taudin hoidon rintamalla viimeaikaiset merkittävimmät edistysaskeleet on otettu laiteavusteisissa hoidoissa kuten stimulaattoreissa ja pumpuissa. Se tuo turvaa potilaalle, koska mikäli tablettimuotoinen lääkitysvaste joskus huononee, on käytettävissä muita tehokkaita keinoja oireiden vähentämiseksi. Kaikki potilaat eivät pumppuhoitoja tarvitse, mutta osa niistä hyötyy merkittävästi. Kysymys on elämänlaadusta ja toimintakyvystä.
Julkaistu Hermolla-lehdessä 2/2021
Valtteri Kaasinen
Neurologian apulaisprofessori
Turun yliopisto ja Tyks
