Kipeä aihe

Julkinen keskustelu tapahtuu tätä nykyä paljolti internetissä. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten tavallisen kansalaisen mahdollisuudet tuoda mielipidettään esille olivat hurjasti suppeammat kuin nykyään. Kun julkiseen keskusteluun nousee eutanasian kaltainen aihe, joka jakaa voimakkaasti mielipiteitä, voivat reaktiot olla voimakkaita.

En tässä kommentissa ota kantaa eutanasiaan. Hyvää kuolemaa kreikaksi tarkoittava lainasana on käännetty kirjoittajan mielipiteestä riippuen armomurhaksi tai armokuolemaksi. Kyse on lääketieteen ammattilaisen antamasta mahdollisuudesta kuolla tapauksessa, jossa kuolema olisi muutenkin potilaan terveydentilasta johtuen välttämätöntä.

Voiko vapauden ja elämän välillä valita?

Valinnanvapautta korostavan yhteiskunnallisen arvopuheen näkökulmasta vapaus päättää omasta elämästä lomittuu sujuvasti länsimaiseen arvomaailmaan. Myös kärsimyksen välttäminen on helposti hyväksyttävä ajatus, ainakin teorian tasolla. Friedrich Nietzsche toteaa itsemurhan ajatuksen olevan vahva lohtu, jonka avulla selviää monesta vaikeasta yöstä. 

Henkilökohtaiset kokemukset vaikuttavat arvomaailman ohella mielipiteen muodostamiseen. Esko Seppänen on puhunut monissa Parkinson-liitonkin järjestämissä tilaisuuksissa eutanasian puolesta. Taustalla on kokemus pojan kivuliaasta menehtymisestä syöpään. Myös aloitteen taustalla oleva Esko Valtaoja on puhunut läheisen menehtymisestä syöpään. Lienee kaikille selvää, minkä takia eutanasian asema tahdotaan virallistaa.

Ammatinharjoittaja tietää teorian ja käytännön eron

Entä kuka huolehtisi eutanasian toteuttamisesta. Lääketieteen harjoittaja, jolta palvelusta on pyydetty, tietää kuinka erilainen asia on teoriassa ja käytännössä. Vaikka eutanasian toteuttaisi potilaan pyynnöstä, on itse aina se, joka lopullisen päätöksen tekee. Kukaan tuskin on kiistämässä tehtävän vaikeutta henkilökohtaisesta vakaumuksesta riippumatta. Etenkin, kun lääkärinvalassa ja vielä yksityiskohtaisemmin tämän esikuvana toimivassa Hippokrateen valassa kielletään käyttämästä lääkärin ammattitaitoa elämän vahingoittamiseen. 

Sikiöseulonnat jo rutiinia

Oma aiheeseen liittyvä pohdintani sai hiljattain kosolti virikettä Atlas Saarikosken kirjoituksesta, jossa hän kuvaili sikiöseulonnan käytäntöä neuvolassa. Henkilökunta toteuttaa jokapäiväisessä työssään vanhempien mahdollisuutta valikoida kuka saa syntyä maailmaan ja kuka ei. Asia on kipeä erityisesti monille vammaisjärjestöissä toimiville ihmisille: Ihmisarvot pitää nähdä subjektiivisena oikeutena ruumiinvammoista tai ominaisuuksista riippumatta.

Saarikosken puheenvuoro mukailee eutanasia-keskustelussa usein esitettyä kaltevan pinnan argumenttia. Seuraako eutanasian laillistamisesta iäkkäille ja sairaille tehtäviä rutiinikyselyitä eutanasian toteuttamisesta. Luommeko kulttuurin, jossa sairaiden ja iäkkäiden odotetaan pyytävän eutanasiaa?

Tällaista kaltevan pinnan argumenttia pidetään yleisesti ns. argumentaatiovirheenä. Nythän keskustellaan nimenomaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevan mahdollisuudesta tehdä omaa elämäänsä koskeva päätös. Valitettavasti Saarikosken esimerkki kuitenkin näyttää, että olemme päättämättä paljon enemmästäkin.

Ei helppoja vastauksia

Keskustelun varjopuolella ei ole juuri puhuttu pitkäaikaissairaiden itsemurhista eikä passiivisesta eutanasiasta. Kun hoitotoimenpiteiden ja esimerkiksi nesteyttämisen katkaisulla lopetetaan ihmiselämiä rutiininomaisesti, tuntuu aktiivisen eutanasian kriminalisointi lähinnä sanakikkailulta.

Aloite eutanasian sallimisesta on kerännyt lähes 40 000 allekirjoitusta ja etenee todennäköisesti eduskunnan käsittelyyn ensi vuoden aikana. Asiasta keskustelu on tavattoman tärkeää. Itse ainakin olen jo oppinut uutta.

Ilari Huhtasalo
Kirjoittaja on valmistunut teologian maisteriksi pääaineenaan teologinen etiikka ja sosiaalietiikka
 

Kirjoituksessa esitetyt näkemykset eivät välttämättä edusta Suomen Parkinson-liiton näkemyksiä

Jaa artikkeli