”Isäukko sanoi, että nyrkkeily on ainoa urheilulaji, kaikki muu on liikuntakasvatusta. Paitsi pesäpallo, se on kansanhuvia”, Erkki Luja sanoo.

Erkki Luja on nyrkkeillyt teini-iästä lähtien. Helsingin Tarmon riveissä otellut luja otteli kansallisella kärkitasolla, ja otti Helsingin Tarmolle SM- mitalisijat vuosina 1975-1980 yhteensä viidesti. Amatööriuralle on mahtunut noin 70 ottelua.

 

Luja puhuu helsinkiläisellä nuotilla ja käyttää paikallista slangia. Lujalle nyrkkeily on bograamista, palomies on brankkari. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän asui Leppävaarassa, mutta aikaa kului paljon Helsingin Hakaniemessä, Helsingin Tarmon nyrkkeilysalilla.

Nyrkkeilysalille Luja päätyi isänsä kautta. Luja kuvailee itseään liikunnalliseksi nuoreksi, jolta sujui vähän joka laji. Isä oli nyrkkeillyt nuorempana, ja vei Lujan tutustumaan Tarmon salille. Isä oli sittemmin keskittynyt painonnostoon, mutta tuttuja salilta löytyi yhä.

Ympäri kehää

Ja niin kävi, että vuonna 1971 alkanut nyrkkeilyharrastus vei miehen mennessään. ”Otin sen heti alkuun aika tosissani. Halusin alkaa kilpailemaan.” Erkki Luja sanoo. Kilpaileminen piti kiireisenä, ja Lujalla oli selkeät tavoitteet. SM-mitali tuli pian junioritasolla. Armeijassa Luja pääsi urheilukomppaniaan ja pääsi ottelemaan myös tuolloin.

Turpaankin tuli. Luja muistelee tapausta, jossa viikonloppuna lähti Tampereelle juhlimaan Markku ”Mapa” Lindholmin ensimmäistä Kuuban MM-kisojen jälkeistä ottelua. Voitto tuli, ja viikonloppu kului juhlien.

Viikonlopun jälkeisenä maanantaina oli Lujalla ottelu kisahallilla kokenutta jugoslavialaista ottelijaa vastaan. Vastustajalla aukesi kesken ottelun silmäkulma. ”Ajattelin ettei kukaan pääse sanomaan että voitin sen takia. Yritin liikaa”, Luja sanoo. ”En tiedä millä se löi, mutta kehätuomari olisi saanut laskea varmaan tuhanteen. Pyörryin totaalisesti siinä matsissa.”

Tyrmäys oli kova paikka. ”Se oli sellainen herätys, että totesin että en rilluttele ennen matseja.”

Myös itsetunto koki kolauksen. ”Oli Kova paikka nousta ekaan matsiin sen jälkeen, kun mietin että onko musta tullut pahvipää, etten kestä enää mitään”, Luja kertoo. Luja nousi ylös, ja se kannatti.

Lujan siirryttyä yleiseen sarjaan hän nappasi heti 1975 hopeamitalisijan. Luja toi Helsingin Tarmolle mitalisijan viidesti vuosina 1975-1980.

Bograajasta brankkariksi

Vuonna 1978 aukeni toisenlainen ura. Luja pääsi Espoon palolaitokselle ensin kesäksi ja lopulta jäi sille tielleen. Vuorotyö ja varallaoloaika mahdollistivat harjoittelun. Nyrkkeily alkoi kuitenkin jäämään taka-alalle.

Luja lopetti nyrkkeilyuransa 1980, mutta otteli vielä muutaman kerran 1981. ”Viimeset matsit, ei luottanut siihen että jaksaa. Nuorempana menin kimppuun ku sika limppuun. Kelasin että revin kaverin kappaleiksi. Enkä edes ajatellut, että voisin väsyä”, Luja kuvaa.

”Vanhempana tuli varovaiseksi, kun alkoi miettimään miten jaksan tämän matsin loppuun asti. Ja sehän siinä väsyttää eniten kun sitä pitää miettiä.

Luja kuvailee palomiehen ammattia mukavaksi duuniksi. Henki työyhteisössä oli pitkään hyvä. Luottamusmiehenä toiminutta Lujaa kuitenkin kuormittivat 1990-luvun rajuksi muuttunut ammattiyhdistyspolitiikka ja lakkoilu.

Samoihin aikoihin alkoi Parkinsonin tauti oireilla. ”Mul alko vibraan keskisormi”, Luja kertoo. ”Mietin mikä täs on. En puhunut vaimollekaan mitään.”

 

Lujan tädillä oli ollut aikanaan Parkinsonin tauti, mutta Luja vältti ajattelemasta sen osuneen omalle kohdalle. 1990-luvun lopulla vapina tuntui oikeassa kädessä. Oikea puoli ruumiista puutui ajoittain. Luja jäi pois töistä sairaslomalle 2002 ja eläköityi vuonna 2003.

Tädin Parkinsonin tauti oli ollut vakava, mutta toistaiseksi Lujan tauti on edennyt verkkaisesti. ”Kanervan Osku sanoi mulle, että Eki älä välitä. On aamuja, jolloin sankaritkin vapisevat.”

Sali kutsuu eläkkeelläkin

Eläkkeelle jääminen oli helpotus. Eläköitymisen jälkeen oli enemmän omaa aikaa. Tytär asui vielä kotona. Luja on tukenut tyttärensä nyrkkeilyuraa. Tytär nyrkkeili vuosikymmenen vaihteen tietämillä menestyksekkäästi samassa seurassa ja sai neljän Suomen mestaruuden lisäksi mitaleja myös ulkomailla.

Parkinson-nyrkkeily on ollut viime vuosina nousussa. Kuntonyrkkeilyä on harjoitettu pienissä ryhmissä ainakin Isossa-Britanniassa ja muissa pohjoismaissa. Lujaa tämä ei ihmetytä.

”Näkisin että nyrkkeily on aika hyvää Parkinsonin tautia sairastavalle. Se on tosi kokonaisvaltaista”, Luja kertoo. Nyrkkeily kehittää Lujan mukaan ruumiinhallintaa, tasapainoa, liikkuvuutta ja painonsiirtoa. ”Nyrkkeilyssä pitää olla paino ja jalat mukana lyönneissä, että niihin saa ruutia”, Luja kertoo.

Sairastuminen ei ole juuri vaikuttanut Lujan treenaamiseen. ”Mä pidän toimintakykyä yllä niin kuin ennenkin.” Luja on silminnähtävästi hyväkuntoinen. ”Nyt se on pysynyt aika hyvin järjestyksessä. Lääkkeet on olleet aika hyvät”, Luja toteaa.

Ja tulevaisuudessa Luja treenaa kuin ennenkin. ”Ei viitti näitä funtsaa turhaan. Jos aamulla herää ja silmä aukee, ni oon tyytyväinen.”

Jaa artikkeli