Olen Reetta Siltanen ja aloittanut Etelä-Suomen alueen järjestösuunnittelijana 2.9. Olen otettu, että minut valittiin tähän tehtävään, vaikka aiempi taustani onkin varhaiskasvatuksen parissa tehdystä työstä. On minulla toki pitkä kokemus erilaisista vapaaehtoistöistä eri järjestöissä, esimerkiksi partiossa ja lasteni koulun vanhempainyhdistyksessä.

Olin aiemmin kahden päiväkodin hallinnollinen johtaja. Näen, että päiväkodin johtajan ja järjestösuunnittelijan tehtävissä on samankaltaisuuksia. Molemmissa on tavoitteena edistää jonkun tietyn ihmisryhmän asioita ja oikeuksia, tuoda heidän äänensä kuuluviin, osallistaa. Oman vanhemman, isovanhemman tai muun läheisen aikuisen sairastuminen koskettaa myös lasta. Joissain sairauksissa sairastuminen ei katso ikää. Olen Parkinsonliitossa edistämässä liikehäiriösairaiden asioita, mutta voin tuoda liittoon uudenlaista osaamista ja näkemystä myös lasten ja lapsiperheiden kohtaamiseen sairauden äärellä.

Loppujen lopuksi ihmisten kohtaamisessa ei ole väliä, onko hän nuori vai vanha, terve vai sairas. Ihmiset tulee kohdata ihmisinä. Sairaus, työnkuva tai mikään muukaan ei yksistään määrittele, keitä olemme. Toivottavasti tapaamme pian, hymyillään kun tavataan!

Terv. Reetta

Jaa artikkeli