Vesa Sarhimaa, 57, työskentelee Lemminkäisellä myyntipäällikkönä. Työajasta hieman yli puolet kuluu kentällä, yleensä kuitenkin Lappeenrannan seudulla.

Sarhimaan Parkinsonin tauti huomattiin tammikuussa 2007. Työyhteisö ja esimies ovat olleet kannustavia. Sarhimaan työparina työskentelee nykyään toinen myyntipäällikkö. Työyhteisössä työskentelee 20 henkilöä, joista viiden kanssa Sarhimaa on tiiviimmin yhteistyössä.

Työkykyyn on vaikuttanut lähinnä jäykkyys. Sarhimaa arvioi 2014 lopulla asennetun aivostimulaattorin tuoneen lisävuosia työuraan. Myös esimiehen rooli on ollut tärkeää Sarhimaan uralle. ”Esimieheni on ollut mies paikallaan”, Sarhimaa kertoo ja kehuu tätä maalaisjärjen käytöstä työsuhdeasioiden puntaroinnissa.

Vuoden 2016 keskivaiheilla Sarhimaa keskusteli esimiehensä kanssa työssä jaksamisesta. Yhteistuumin päätettiin osatyökyvyttömyyseläkkeen aloittamisesta. Nyt Sarhimaa on työskennellyt joulukuusta 2016 puolipäiväisesti, kaksi viikkoa kerrallaan.

Sarhimaa on osallistunut paikallisen Parkinson-yhdistyksen toimintaan noin neljän vuoden ajan. ”En tunne muita, jotka olisivat olleet näin kauan työelämässä diagnoosin jälkeen”, Sarhimaa sanoo.

Sarhimaan mielestä osatyökyvyttömyyseläke eteni selkeästi, säääntöjen mukaan. ”Vapaa-aika kuluu lepäillen ja liikkuen”, Sarhimaa kertoo. 

Ilari Huhtasalo

Jaa artikkeli