01.01.2018

Parkinson-postia-lehden artikkeli

Nukkuminen varmistaa ihmisen henkiinjäämistä ja on tärkeää aivojen ja mielen hyvinvoinnin kannalta. Nukkumattomuus puolestaan saattaa altistaa aivosairauksille. REM-unihäiriöihin kannattaa suhtautua vakavasti, sillä ne voivat ennakoida Parkinsonin tautiin sairastumista.

Ennen tieteellisen unitutkimuksen aikakautta nukkumisen ajateltiin olevan aivojen ja kehon passiivinen lepotila. Perinteisissä uskomuksissa unitila rinnastettiin jopa kuolemaan, ja monissa kulttuureissa uskottiin, että nukkumisen aikana ihmisen sielu vierailee muissa maailmoissa, ja unennäkö sisältää tärkeitä viestejä jumalilta tai esi-isiltä.

Nykytutkimuksen mukaan nukkuminen on aivojen aktiivinen tila, joka on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta aivan ratkaisevan tärkeä. Unennäön tehtävistä tutkijat eivät ole yksimielisiä, mutta monien teorioiden mukaan myös unennäkö hoitaa monenlaisia tehtäviä.

Huono uni saattaa altistaa aivosairauksille

Nukkuminen koostuu useista eri univaiheista, jotka jaotellaan aktiiviseen REM-uneen (jossa silmät liikkuvat nopeasti suljettujen luomien alla) ja vähemmän aktiiviseen NREM-uneen. Erityisesti REM-unen aikana näemme unia, vaikka niitä voi esiintyä NREM-unenkin aikana.

NREM-unen tehtävät ovat vasta äskettäin selvinneet tutkijoille. Muutamia vuosia sitten aivoista löytyi “huuhtelujärjestelmä”, joka toimii erityisen aktiivisesti syvimmän NREM-unen aikana. Tällöin aivokudosta ikään kuin huuhdellaan puhtaaksi erilaisista kuona-aineista ja ylimääräisistä molekyyleistä, joita sinne on valvetilan aikana kertynyt.

Tämän unenaikaisen aivohuuhtelun ajatellaan olevan mekanismi, jonka ansiosta koemme unen jälkeen olevamme virkistyneitä ja valmiita käsittelemään uutta tietoa valvetilassa. Mikäli huuhtelumekanismi ei toimi kunnolla esimerkiksi heikkolaatuisen, katkonaisen tai riittämättömän unen takia, tämä saattaa altistaa erilaisille aivosairauksille.

Etenevissä aivosairauksissa, kuten Alzheimerin ja Parkinsonin taudissa, aivokudokseen kertyy ylimääräisiä proteiinimolekyylejä, jotka kasaantuessaan häiritsevät hermosolujen normaalia toimintaa ja lopulta johtavat aivosolujen hitaasti etenevään katoon. On arveltu, että huuhtelumekanismin toimintahäiriö saattaisi olla osatekijä näiden aivosairauksien taustalla.

Unessa henkiinjäämistä varmistava tieto vahvistuu

Unitutkimus on äskettäin löytänyt runsaasti todisteita myös siitä, että nukkuminen on tärkeää uuden tiedon oppimisen ja muistiinpainamisen kannalta. Lähes mikä tahansa informaatio opitaan paremmin ja jättää pysyvämpiä muistijälkiä, mikäli oppimisen jälkeen saadaan riittävästi unta.

Hieman kiistanalaista vielä on, toimivatko NREM ja REM -univaiheet erilaisen tiedon

muistiinpainamisessa. Joidenkin teorioiden mukaan NREM-uni olisi tärkeää tapahtumamuistin kannalta, kun taas REM-univaihe olisi tärkeä uusien taitojen oppimisen kannalta.

Unen aikana muistitietoa käsitellään erityisesti sen tärkeyden mukaan, siten että tunnepitoiset muistot, ja erityisesti voimakkaita negatiivisia tunteita sisältävät muistot vahvistuvat, kun taas neutraalit muistot heikkenevät. Aivot siis pyrkivät säilyttämään ja vahvistamaan erityisesti henkiinjäämisen kannalta tärkeää muistitietoa ja pääsemään eroon muistikuvista, joilla ei ole erityistä merkitystä.

Unennäkö jäljittelee selviytymistä turvaavia valvemaailman tapahtumia

Edellämainitut teoriat koskevat nukkumista ja sen tehtäviä. Nukkumisen aikana tapahtuu usein myös unennäköä, joka on yksi ihmismielen arvoituksellisimmista tiloista. Unennäkö sisältää todentuntuisia kokemuksia tapahtumista, joissa unennäkijä itse on yleensä mukana.

Unen havaintomaailma on tutkimusten mukaan hyvin samankaltainen kuin valvehavaintomaailma: näemme esineitä, paikkoja, ihmisiä, värejä; kuulemme ja tuotamme puhetta; koemme tunnetiloja ja ajattelemme ajatuksia. Unennäköön liittyviä kokemuksia on kuitenkin vaikea muistaa ellei niihin kiinnitä erityistä huomiota ja kirjaa niitä ylös välittömästi heräämisen jälkeen, kuten tieteellisessä unennäkötutkimuksessa tehdään.

Unennäön mahdolliset tehtävät ovat toistaiseksi varsin kiistanalaisia alan tutkijoiden keskuudessa. Monien unitutkijoiden mukaan unennäöllä ei ole omia tehtäviä, vaan se ainoastaan heijastelee nukkumisen muita tehtäviä. On arveltu, että unennäön sisällöt heijastelisivat niitä muistikuvia, joita aivot käsittelevät nukkumisen aikana valikoidessaan muistitietoa, jota pitää säilöä tai josta pitää päästä eroon. Tämän näkemyksen mukaan unennäkö on vain nukkumisen sivutuote, kun aivot suorittavat muistiin ja oppimiseen liittyviä tehtäviään unen aikana.

Näiden teorioiden heikkous on kuitenkin siinä, että unennäön sisällöt eivät näytä olevan suoraan peräisin valvemaailman tapahtumista tai niiden muistijälkien toisinnosta. Unennäössä ei juuri koskaan läpikäydä mennyttä päivää ja sen tapahtumia sellaisenaan. Sen sijaan unennäkö on hyvin luova, asioita yhdistelevä, ja tietynlaisia tapahtumia ja sisältöjä suosiva tajunnantila.

Unennäön tehtäviä onkin viime aikoina pyritty selittämään uudella tavalla, jota kutsutaan unennäön simulaatioteoriaksi. Sen mukaan unennäkö pyrkii simuloimaan eli jäljittelemään sellaisia valvemaailman mahdollisia tapahtumia, jotka ovat ihmisen henkiinjäämisen kannalta kaikkein tärkeimpiä.

Simulaatioteoriat perustuvat ajatukseen, jonka mukaan unennäköä on tapahtunut jo miljoonia vuosia ihmisen esi-isien aivoissa ja ilmeisesti kaikki nisäkkäät näkevät unta, sillä niillä on REM-univaihe. Unennäkö pyrkii simuloimaan tapahtumia, joista olisi ollut hyötyä evoluutiohistorian aikana kyseisen eläinlajin yksilöille. Tätä ajatusta tukevat havainnot esim. kissojen ja koirien käyttäytymisestä REM-univaiheen aikana. Mikäli eläimen lihakset aktivoituvat REM-univaiheessa, eläin näyttää reagoivan ulkopuolisille näkymättömän unimaailman tapahtumiin. Kissa saattaa jahdata näkymätöntä hiirtä, tai kavahtaa näkymätöntä vihollista: ilmeisesti se siis näkee unta saalistamisesta ja kissatappeluista.

Unet valmentavat arjen haasteisiin 

Ihmisen unisisällöistä tiedetään, että ne ovat usein negatiivisesti sävyttyneitä ja että unennäkijä on äärimmäisen harvoin yksin unimaailmassa; siellä on lähes aina myös muita uni-ihmisiä, joiden kanssa unennäkijä on vuorovaikutuksessa. Nämä havainnot ovat perustana kahdelle uudelle uniteorialle: Uhkasimulaatioteoria ja Sosiaalisen simulaation teoria.

Uhkasimulaatioteorian mukaan unissa on paljon painajaismaisia ja pelottavia tapahtumia, koska varsinkin ihmisen evoluutiohistorian aikana on ollut tärkeää valmistautua kohtaamaan villieläimiä, vihollisia ja vaarallisia luonnonvoimia. Niinpä takaa-ajot, hyökkäykset, pakenemiset ja muut vastaavat melko primitiiviset uhkatilanteet ovat hyvin yleisiä aiheita unissa joka puolella maailmaa.

Unissa on myös paljon sosiaalista vuorovaikutusta: kohtaamme siellä vanhoja ja nykyisiä ystäviä ja ihastuksia, perheenjäseniä, tuntemattomia ihmisiä, ja jopa kuolleita sukulaisiamme. Sosiaalisen simulaation teorian mukaan unen yhtenä tehtävänä on vahvistaa ja ylläpitää meille tärkeitä sosiaalisia suhteita ja siteitä.

Niinpä uhkasimulaatioteoria selittää pelottavat ja negatiiviset unisisällöt kun taas Sosiaalisen simulaation teoria selittää mukavat ja positiiviset unet. Molempien tehtävänä on harjoittaa ihmisen henkiinjäämisen kannalta tärkeitä sisältöjä valvemaailmaa varten.

Huomattava osa REM-käyttäytymishäiriöpotilaista sairastuu Parkinsonin tautiin

REM-käyttäytymishäiriö on unihäiriö, jolla näyttää olevan läheinen yhteys voimakkaisiin uhkasimulaatiouniin. REM-univaiheen aikana lihaksemme rentoutuvat täydellisesti, mutta aivokuori on aktiivisessa tilassa, ja liikeaivokuorelta lähtee liikekäskyjä kohti lihaksia, jotka pysäytetään aivorungossa, jotta lihasliikkeitä ei syntyisi.

REM-käyttäytymishäiriössä tämä pysäytysmekanismi ei enää täysin toimi, jolloin nukkujan keho REM-unen aikana alkaa toteuttaa liikkeitä, jotka liittyvät unennäköön. Häiriöstä kärsivien unet myöskin muuttuvat aiempaa aktiivisemmiksi ja väkivaltaisemmiksi; niistä tulee painajaismaisia. Tällöin unennäköön liittyy voimakkaita liikkeitä: lyöntejä, potkuja, huitomista, huutamista; jotkut potilaat jopa ponkaisevat unessaan pystyyn ja juoksevat kunnes törmäävät valvemaailman huonekaluihin tai seiniin. Nukkujan tajunta on kokonaan unimaailman tapahtumissa, mutta hänen kehonsa liikkuu valvemaailmassa. Tämä saattaa johtaa törmäyksiin, joista seurauksena on mustelmia, ruhjeita ja jopa luunmurtumia. Myös samassa sängyssä nukkuva puoliso on vaaravyöhykkeessä ja saattaa vahingoittua nukkujan riehuessa unimaailmansa tapahtumissa.

REM-käyttäytymishäiriöllä on yhteys Parkinsonin tautiin. Tämän unihäiriön taustalla näyttää olevan häiriö aivojen samoissa dopamiiniradastoissa, jotka liittyvät Parkinsonin tautiin. Niinpä on havaittu, että huomattava osa REM-käyttäytymishäiriöpotilaista sairastuu myöhemmin Parkinsonin tautiin.

REM-käyttäytymishäiriö saattaa olla varhainen oire siitä, että aivojen tietyt dopamiinijärjestelmät ovat hiljalleen tuhoutumassa tai vahingoittumassa. Tämä antaa mahdollisuuden varhaiseen hoitoonohjaamiseen ja seurantaan. Myös teoreettisesti on tärkeää saada varhaisessa vaiheessa kiinni se sairausmekanismi, joka voi osoittautua Parkinsonin taudin alkusysäykseksi.

Aivojen välittäjäainejärjestelmän epätasapaino aktivoi unien uhkasimulaation  

Dopamiinijärjestelmällä näyttää olevan jokin rooli myös unien uhkasimulaatiotehtävän aktivoitumisessa, sillä REM-käyttäytymishäiriöstä kärsivien unet näyttäisivät sisältävän tavanomaista enemmän painajaismaisia ja varsin primitiivisiä tai väkivaltaisia uhkatilanteita.

Uhkasimulaatiomekanismin ajatellaan normaalisti aktivoituvan voimakkaasti vain silloin, jos henkilö kokee hengenvaarallisia tilanteita valvemaailmassaan, tai jos hän elää hyvin vaarallisissa ja stressaavissa ympäristöissä, joissa erilaisia uhkia on runsaasti läsnä. Esimerkiksi sotaveteraanit näkevät sotaunia vielä vuosikymmeniäkin sodan jälkeen, koska ovat kokeneet niin voimakkaita uhkatilanteita sodan aikana, että ne jäävät pysyvästi uhkasimulaatiouniin, vaikka sota olisi aikoja sitten ohi. REM-käyttäytymishäiriössä uhkasimulaatiojärjestelmä kuitenkin aktivoituu ilmeisesti sen vuoksi, että aivojen välittäjäainejärjestelmät menevät epätasapainoon, kun dopamiinijärjestelmän toimintaa häiriytyy ja vaimenee.

Kaiken kaikkiaan nukkumisella ja unennäöllä on siis lukuisia tärkeitä tehtäviä aivojen ja mielen hyvinvoinnin kannalta. Liian vähäinen ja liian pinnallinen uni voi ainakin teoriassa altistaa vahingollisten kuona-aineiden ja proteiinien kertymiselle aivoihin, mikä puolestaan on mekanismi monien etenevien aivosairauksien takana. Huono nukkuminen myös häiritsee muistia ja oppimista, ja voi täten edelleen voimistaa aivosairauksien kognitiivisia oireita.

Unennäön tehtävät liittyvät todennäköisesti ihmisen evoluutiohistorian aikana tärkeisiin taitoihin, joita unennäön aikana simuloidaan läpikäymällä lukuisia uhkaavia tilanteita ja sosiaalisia tilanteita.
Painajaismaisten uhkaunien lisääntyminen ja voimistuminen siten, että nukkuja alkaa liikkua REM-univaiheen aikana voimakasta unta nähdessään voi olla merkki aivojen dopamiinijärjestelmän alkavasta häiriöstä ja ennustaa myöhempää Parkinsonin tautia, ja siksi siihen kannattaa suhtautua vakavasti.

Antti Revonsuo
psykologian professori, Turun yliopisto

Antti Revonsuon tutkimuskohteita ovat mm. kognitiotieteen filosofia, tajunta ja tietoisuus sekä kognitiivinen neurotiede. Hänellä on professuuri myös ruotsalaisessa Skövden yliopistossa. Revonsuo on tutkinut tietoisuutta mm. uniennäkemisen kautta ja kehittänyt uhkasimulaatioteoriaa.

Parkinson-postia 1/2018