Parkinsonin tauti

Parkinsonin tauti on ikävä seuralainen. Mutta ei se elämää estä. Se on jopa tuonut
elämääni hyviä asioita, kuten roppakaupalla uusia ystäviä.

Meitä parkkislaisia on paljon. Aina löytyy joku, jolle soittaa ja jonka kanssa voi keventää
mieltään. Koskaan ei ole tarvinnut jäädä yksin.

Lääkehoito

Lääkehoito aloitetaan useimmiten hitaasti lääkeannosta nostaen. Yleensä lääkitystä vahvistetaan ajan myötä asteittain. Lääkitys on aina yksilöllinen ja siihen tehtävät muutokset voivat eri potilailla olla hyvinkin erilaisia. Lääkkeisiin liittyy joskus sivuvaikutuksia, jotka voivat olla hankaliakin. Lääkehoito vaatiikin siksi erityisen tarkkaa ja asiantuntevaa lääkärin seurantaa.

Alkuvaiheessa oireet ovat yleensä lieviä ja lääkevaste on hyvä. Myöhemmin alkaa tulla vaikeuksia: ilmaantuu liikkeellelähdön vaikeutta, kävely hankaloituu, tasapaino huononee, kaatuiluakin voi olla. Tilanvaihteluita tulee monelle eli niin sanottua on-off-vaihtelua alkaa esiintyä. On-vaiheessa motoriset oireet reagoivat hyvin lääkkeisiin, mutta usein mukana on pakkoliikkeitä. Off-vaiheessa lääke ei puolestaan vaikuta ja alkaa ilmaantua ajoittaista avun tarvetta. Lääkevaste on kuitenkin yhä tallella.

Ajan myötä tilanvaihteluilla on tapana pahentua. Pakkoliikkeet voivat olla vaikeita ja on-off-vaihtelu huomattavaa. Off-vaiheessa potilas on toimintakyvytön, mutta vointi ei enää on-vaiheessakaan ole välttämättä kovin hyvä. Lääkkeiden sivuoireet voivat lopulta olla melkeinpä vaikeampia kuin sairauden oireet sinänsä.

Levodopa

Lääkehoidon kulmakivi on levodopa ja siihen liitetty levodopan pilkkoutumista estävä karbidopa (Kardopal®, Sinemet®) tai benseratsidi (Madopar®).

Levodopa on dopamiinin esimuoto, josta aivot tekevät dopamiinia. Hoitoa ei kuitenkaan aina aloiteta levodopalla ja usein rinnalla käytetään muita lääkkeitä etenkin nuorilla, joilla isot levodopa-annokset voivat aiheuttaa pitempään käytettyinä tahattomia liikkeitä (dyskinesioita). Iäkkäille taas monen lääkkeen yhdistelmä voi aiheuttaa sivuvaikutuksena sekavuutta tai harhanäkyjä, jolloin pelkkä levodopa saattaa olla sopivin vaihtoehto.

Hoito aloitetaan pienellä annoksella ja annosta nostetaan, kunnes löydetään kullekin sopiva lääkemäärä. Sivuvaikutusten ilmaantumisen estämiseksi on parempi sietää jonkin verran Parkinsonin taudin oireita kuin pyrkiä niistä tyystin eroon. Vaikka levodopa alkaa vaikuttaa jo parin viikon kuluttua hoidon aloittamisesta, parhaan tehon esilletulo voi joskus kestää kuukausia. Mahdollisimman tasaisen vaikutuksen saavuttamiseksi lääke annostellaan tavallisimmin kolme neljä kertaa päivässä.

Dopamiinin kaltaisesti vaikuttavat lääkeaineet (dopamiiniagonistit)

Dopamiiniagonisteja ovat pramipeksoli (Sifrol®), ropiniroli(Requip®) ja rotigotiinilaastari (Neupro®). Dopamiiniagonisteihin kuuluu myös apomorfiini (Apogo PEN®), jota käytetään pistoksina tai ihonalaisena infuusiona (Dacepton®). Apomorfiini-hoitoa voidaan harkita muun lääkehoidon ohella, jos sairastavalle ilmaantuu vaikeutuvia tilanvaihteluja.

Dopamiiniagostit vaikuttavat suoraan hermosoluissa oleviin dopamiinin kiinnityskohtiin. Kaikilla dopamiiniagonisti ei vaikuta yhtä tehokkaasti kuin levodopa, ja sivuvaikutuksia saattaa tulla herkemmin. Osa saa agonisteista alaraajaturvotusta. Joillekin voi ilmaantua niin sanottuja impulssikontrollin häiriöitä, kuten liiallista peli-, seksi tai shoppailuhimoa, ahmimista tai ylenpalttista touhuamista. Jos näin käy, lääkitystä on muutettava.

Etenkin hoidon alkuvaiheessa nuoren parkinsonpotilaan hoito aloitetaan yleensä dopamiiniagonistilla. Iäkkäämmillekin agonistilääkitystä voidaan käyttää, jos potilas sietää lääkityksen. Kun hoito aloitetaan dopamiiniagonistilla, levodopan aloittamisajankohtaa voidaan siirtää tuonnemmaksi. Useimmiten dopamiiniagonistia käytetään levodopahoidon ohella.

MAO-B-entsyymin estäjät

Rasagiliini (Rasagiline® ja Rasabon®), selegiliini (Eldepryl®, Selegilin®) ja safinamidi (Xadago®) estävät aivoissa dopamiinia hajottavaa MAO-B-nimistä entsyymiä ja siten lisäävät dopamiinin vaikutusta aivoissa. Rasagiliini on selegiliiniä voimakkaampi MAO-B-estäjä. Sen käyttöä varten tarvitaan erillinen B-lausunto.

Rasagiliinia ja selegiliiniä voidaan käyttää ensimmäisenä lääkkeenä etenkin, jos oireet ovat lievät. MAO-B-estäjiä voidaan käyttää myös lisälääkkeenä myöhemmässä taudin vaiheessa, jolloin levodopan tehoa ja vaikutusaikaa voidaan lisätä ja käytettävää levodopa-annosta pienentää. Rasagiliini ja safinamidi otetaan kerran päivässä, yleensä aamuisin.

Selegiliini on syytä ottaa aamuisin tai viimeistään puolilta päivin, koska myöhemmin otettuna se saattaa aiheuttaa unettomuutta. Selegiliini voi aiheuttaa verenpaineen laskua, joka saattaa tuntua huimauksena varsinkin pystyyn noustessa.

COMT-estäjät

COMT-entsyymi hajottaa levodopaa. Kun sen toimintaa estetään, vereen päässyt levodopa on pitempään saatavilla ja kerralla annettavan levodopan määrää voidaan vähentää. COMT-estäjää käytetään aina yhdessä levodopan kanssa, koska sen tarkoituksena on nimenomaan tehostaa levodopan vaikutusta. Yksin otettuna lääke ei auta.

Lääke aiheuttaa ripulia joka kymmenennelle. Yhdistelmävalmisteessa (Stalevo®, Levodopa/karbidopa/entakaponi®) entakaponi on yhdistetty samaan tablettiin levodopan ja sen pilkkoutumista estävän karbidopan kanssa.

Uusi COMT-estäjä on opikaponi (Ongentys), joka tulee Suomessa käyttöön vuoden 2021 aikana. Sillä on jonkin verran vähemmän sivuvaikutuksia kuin entakaponilla ja sen teho vaikuttaa vähintään yhtä hyvältä.

Antikolinergit

Antikolinergiset lääkeaineet, kuten biperidiini (Akineton®) ja orfenadriini (Norflex®), ovat vanhoja parkinsonlääkkeitä, joiden käyttö on nykyisin vähäistä. Vapinaa ne saattavat helpottaa, mutta niiden teho lihasjäykkyyteen ja hidasliikkeisyyteen on vähäinen. Etenkin iäkkäillä antikolinergit voivat heikentää muistia ja aiheuttaa virtsantulovaikeutta.

Amantadiini

Amantadiini on myös vanha lääke, jota nykyisin saa vain erityisluvalla. Teholtaan se vastaa antikolinergisiä lääkkeitä. Amantadiini saattaa vähentää pakkoliikkeitä, mutta vaikutus on yleensä ohimenevää.

Lue lisää: