Hakutulokset haulle: Parkinson-p��iv��

Ohi puhuminen sattuu

Pirjo Lipasti iski eräänä kevätpäivänä kuokan kotipihan multaan ja huomasi ihmeekseen otteensa lähes herpoavan. “Tunsin oloni väsyneeksi ja tympeäksi, käsikin tärisi kummasti.” Outo olo ja väsymys oli vaivannut Pirjoa töissäkin…

Hevonen – hieno terapeutti ja kunto-ohjaaja

Hevoseni Hella tietää milloin minulla on hyvä olla, milloin taas huono. Hella osaa lohduttaa, mutta osaa myös olla mukana ilon hetkissä, kertoo nykyisin Espanjassa asuva Laura af Ursin.   Kolmisen…

Apomorfiini-infuusiohoitoa tarjolla Parkinsonpotilaille

HUS:ssa aloitettiin ensimmäisenä Suomessa apomorfiini-infuusiohoito edennyttä Parkinsonin tautia sairastavalle potilaalle. Parkinsonin taudin varhaisvaiheen oireita hoidetaan mm. levodopalla ja dopamiiniagonisteilla. Kun sairauden edetessä perinteinen lääkehoito ei enää tehoa tarpeeksi, Suomessa on…

Sairastavan tarina antaa tunnin aiheelle kasvot

Kaarina Malm sairastaa Parkinsonin tautia. Tänään hän on kertomassa tarinaansa Stadin ammattiopiston lähihoitajaopiskelijoille. Kaarina tekee vapaaehtoistyötä kokemuskouluttajana ja kertoo itsestään opiskelijoille, muille sairastaville ja ammattilaisille. Malm kertoo sairastumisen olleen henkisesti…

Pienentävätkö elintavat Parkinsonin taudin riskiä?

Katri Sääksjärven tuoreessa väitöstutkimuksessa tarkastellaan Parkinsonin taudin riskitekijöitä, joihin voi mahdollisesti vaikuttaa elintapavalinnoilla. ”Parkinsonin taudin osalta tutkimusnäyttö ei ole vielä riittävää, jotta voitaisiin antaa suosituksia taudin ehkäisemiseksi. Elintavoilla saattaa olla…

Uusia löydöksiä Parkinsonin tautiriskin taustalla

Oulun yliopistossa tarkastetussa väitöstutkimuksessa tunnistettiin useita uusia mutaatioita ja geenejä, jotka voivat olla yhteydessä Parkinsonin taudin riskiin. Lisäksi kahden geenin (GBA ja TTN) mutaatioiden yhteisvaikutuksella havaittiin yhteys lisääntyneeseen sairastumisriskiin. Parkinsonin…