Parkinsonin tauti on etenevä neurologinen sairaus, jonka oireita ovat liikkeiden hitaus, lepovapina, lihasjäykkyys ja tasapainovaikeudet.

Oireet johtuvat aivojen mustan tumakkeen solukadosta ja siitä aiheutuvasta dopamiinin vähenemisestä. Myös masennusta ja muistihäiriöitä voi esiintyä . Taudin syytä ei tiedetä, eikä sitä osata parantaa. Oireita hoidetaan lääkkeillä ja kuntoutuksella. Suomessa Parkinsonin tautia sairastaa noin 14 000 ihmistä.
Toivomme, että voimme auttaa Sinua samaan jonkinlaisen käsityksen sairaudesta ja siihen liittyvistä asioista.
Halutessasi voit ottaa yhteyttä Suomen Parkinson-liittoon ja kysyä lisää, puh. (02) 2740 400. Tulosta tästä Vastasairastuneen opas pdf

Perustietoa

Mikä on Parkinsonin tauti?

Parkinsonin tauti on parantumaton, etenevä neurologinen sairaus, jonka oireet saadaan nykylääkityksen avulla kuitenkin yleensä varsin hyvin hallintaan. Taudin pääpiirteitä ovat: lepovapina, lihasjäykkyys, liikkeiden hitaus, hitaus aloittaa tahdonalainen liike, liikkeiden nopeuden ja laajuuden väheneminen liikkeitä toistettaessa.
Tauti johtuu siitä, että aivojen tietyt liikesäätelyyn osallistuvat hermosolut alkavat tuhoutua.

Tuhoutuminen on etenevää, eikä sitä toistaiseksi pystytä millään hoidolla pysäyttämään. Samanlaista solujen vähittäistä tuhoutumista tapahtuu normaalissakin vanhenemisessa, Parkinsonin taudissa tuhoutuminen vain alkaa aikaisemmin ja on voimakkaampaa.

Taudin yleisyys

Koko väestöstä 1-2 ihmistä tuhannesta sairastaa Parkinsonin tautia. Yli 70-vuotiaista tauti on jo lähes kahdella ihmisellä sadasta. Kyseessä on siis kohtalaisen yleinen sairaus. Suomessa parkinsonpotilaita on noin 14 000 (2014). Keskimääräinen taudin alkamisikä on 60. ikävuoden molemmin puolin. Useimmille tauti kehittyy 50.-80. ikävuoden aikana. Alle 30-vuotiaana sairastuminen on harvinaista, joskin mahdollista. Miehillä tautia on jonkin verran enemmän.

Taudin kulku

Parkinsonin tauti on parantumaton, yleensä hitaasti etenevä sairaus. Eri potilaiden taudin kulku voi kuitenkin olla hyvin erilainen. Jonkun toimintakyky saattaa huonontua muutamassa vuodessa olennaisesti, ja joku säilyy vähäoireisena useita vuosikymmeniä. Suurin osa potilaista sijoittuu näiden ääripäiden väliin.

Mitä aivoissasi tapahtuu?

Parkinsonin taudissa hermosoluja tuhoutuu pääasiallisesti aivojen tyviosassa sijaitsevan mustatumakkeen alueelta. Mustatumake kuuluu aivojen liikkeiden säätelyjärjestelmään. Tämän tumakkeen dopamiini-solujen välityksellä tapahtuu tiedonkulku toisiin tumakkeisiin. Mitä enemmän soluja tuhoutuu, sitä alhaisemmaksi käy dopamiinin pitoisuus ja sitä enemmän ilmaantuu Parkinsonin taudin oireita.

Dopamiini osallistuu keskushermostossa paitsi liikuntakyvyn, myös tunne-elämän ja eräiden tiedollisten toimintojen säätelyyn. Solut eivät tuhoudu äkillisesti, vaan kyseessä on hidas tapahtuma. Näkyvien oireiden ilmaantumista edeltääkin useiden vuosien mittainen piilevä vaihe. Tautia ei voida todeta etukäteen eikä sen puhkeamista voida toistaiseksi millään keinoin estää.

Kuka sairastuu Parkinsonin tautiin?

Taudin aiheuttajaa ei tiedetä. Lukuisista tutkimuksista huolimatta ei edelleenkään voida kertoa, miksi juuri Sinä olet sairastunut Parkinsonin tautiin ja esimerkiksi puolisosi tai naapurisi ei ole. Erilaisia ympäristötekijöitä on tutkittu paljon, mutta mitään selvää syytä ei ole voitu osoittaa Parkinsonin taudin aiheuttajaksi. Parkinsonin tauti ei ole selvästi perinnöllinen, joskin sairastumiseen saattaa liittyä perinnöllinen alttius. On kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että esimerkiksi potilaan lapset sairastuisivat samaan tautiin.

Miten Parkinsonin tauti todetaan?

Parkinsonin tautia ei voida todeta millään verikokeella, vaan taudin diagnoosi perustuu aina yksinomaan lääkärin tekemään haastatteluun ja neurologiseen tutkimukseen. Diagnoosin teko ei välttämättä ole aina helppoa. Tämän vuoksi potilas tulee lähettää tautia epäiltäessä neurologin tutkittavaksi. On tärkeää, että diagnoosi tehdään huolellisesti. Onhan kyseessä jatkuvaa lääkitystä vaativa elinikäinen sairaus. Lääkityksen aloittamisella ei ole kiire. Taudin alkuvaiheessa tehdään neurologin harkinnan mukaan aivojen kuvantamistutkimus muiden harvinaisten sairauksien poissulkemiseksi.

Parkinsonin taudin oireet?

Parkinsonin tauti on varsin monimuotoinen sairaus. Oireiden painottuminen ja oireiden aiheuttama haitta ovat jokaisella potilaalla erilaiset. Kaikki eivät välttämättä saa kaikkia mahdollisia oireita. Jollakin vapina on pääoire, kun taas toinen ei vapise lainkaan, vaan kärsii lähinnä hitaudesta ja kankeudesta. Useimmiten taudin oireet alkavat kädestä tai jalasta ja etenevät kuukausien tai vuosien aikana saman puoleiseen toiseen raajaan ja sitten toisen puolen raajoihin. Tässäkin on suuria eroja. Koska solutuho aivoissa ei tapahdu tasaisesti, myös oireet vaihtelevat. Parkinsonin taudin yhteydessä usein esiintyviä oireita ovat: lepovapina, lihasjäykkyys ja liikkeiden hitaus.

Saattaa myös ilmaantua tasapainovaikeuksia, erilaisia autonomisen hermoston häiriöitä: mm. ihon rasvoittumista, hikoilun lisääntymistä, asennon vaihdokseen liittyvää verenpaineen laskua, ummetusta ja virtsarakon toiminnan häiriöitä.

Parkinsonin taudin yhteydessä voi esiintyä myös tiedollisten toimintojen ja tunne-elämän häiriöitä esimerkiksi tunneherkkyyden lisääntymistä, masennustaipumusta, aloitekyvyn heikkenemistä ja ajatusten hidastumista. Hallitsevina ovat kuitenkin liikuntakyvyn vaikeutumista aiheuttavat oireet.

Vapina eli treemori

Toispuoleinen vapina on ensimmäinen oire 70 %:lla. Vapina ilmaantuu usein ensin sormiin. Tyypillisimmin vapina alkaa toisesta kädestä ja leviää sitten kuukausien tai vuosien kuluessa samanpuoleiseen alaraajaan, sitten toisen puolen raajoihin ja joskus leukaan ja kieleen. Toisen puolen raajat saattavat vapista enemmän koko taudin ajan.

Kaikilla vapinaa ei esiinny lainkaan. Jollakin se voi olla koko taudin ajan hyvin lievää ja ajoittaista. Vapina saattaa olla myös voimakasta ja voi joskus olla ainoa taudin aiheuttama todellinen haitta. Sairauden alkuvaiheessa vapina on ajoittaista ja ilmenee esimerkiksi jännittäessä tai hermostuessa kuten muihinkin sairauksiin liittyvä vapina. Vapina esiintyy tyypillisesti levossa, mutta häviää tai vaimenee tahdonalaisen liikesuorituksen yhteydessä. Lievän vapinan voi saada lakkaamaan tahdonalaisesti.
Vapina vaihtelee minuuttien ja tuntien aikana huomattavasti, ja on riippuvainen raajan asennosta. Stressi, hermostuminen ja uupumus pahentavat yleensä vapinaa.

Jäykkyys eli rigiditeetti

Parkinsonin taudissa lihanjänteisyys lisääntyy ja lihaksiin ilmaantuu jäykkyyttä. Liikkeen aikana sekä venyvät että supistuvat lihakset jännittyvät. Lihakset vastustavat tällöin liikettä joko tasaisesti, jolloin puhutaan lyijyputkijäykkyydestä tai epätasaisesti, portaittain, jolloin puhutaan hammasratasjäykkyydestä. Myös lihasten lepojänteys lisääntyy. Kun jäykkää lihasta jännitetään, jännittyvät myös sellaiset lihakset, jotka eivät osallistu liikkeeseen. Jäykkyys on voimakkaampaa vartaloa lähellä olevissa lihaksissa (esimerkiksi niska, olkapäät, lonkka) kuin ääreisosien lihaksissa (nilkka ja ranne). Muiden oireiden tapaan myös jäykkyys on yleensä voimakkaampaa sillä puolella, josta tauti on alkanut. Jäykkyyden huomaa esimerkiksi, kun pujottaa käsiään paidan tai takin hihoihin, kun taipuu panemaan kenkiä jalkoihinsa tai kun pesee selkäänsä. Jäykkyyteen voi liittyä myös lihaskipuja.

Liikkeiden hitaus (bradykinesia)

Parkinsonin tautiin kuuluu aina liikkeiden hitautta, vaikka erot eri potilaiden välillä ovatkin huomattavia. Liikkeiden aloittaminen on normaalia hitaampaa, myös aloittamisen jälkeen liike voi olla normaalia hitaampi. Huomaamatta tapahtuvaa liikehdintää kuten käsien liikuttelua puhetta tehostamaan tai jalan nostamista istuen vuoron perään toisen päälle on Parkinsonin tautia sairastavalla vähemmän kuin muilla.

Usein sairastava valittaa lihasheikkoutta, mutta varsinaista heikkoutta ei voida todeta. Lihaheikkouden tunne johtuu siitä, että lihasten kyky suorittaa jatkuvia ja tiheästi toistuvia lihassupistuksia on heikentynyt. Näin ollen jaksottaisen liikesuorituksen automaattinen toteuttaminen käy vaikeaksi. Esimerkiksi kun kättä pannaan nopeasti vuoron perään nyrkkiin ja avataan, liike muuttuu kerta kerralta kankeammaksi. Hetkellisen voimaa vaativan lihasliikkeen suorittaminen kyllä onnistuu, mutta voiman ylläpitäminen ja liikkeen toistaminen ei onnistukaan yhtä helposti.

Hitaus ilmenee kävellessä myötäliikkeiden vaimentumisena tai puuttumisena: käsi tai kädet eivät heilahtele rennosti kävelyn tahtiin. Kasvojen lihasten hitaus saa kasvot näyttämään ilmeettömältä. Myös eri tunnetiloja kuvaava ilmehdintä on vähäistä. Se ei tietystikään tarkoita sitä, etteikö Parkinsonin tautia sairastava kokisi tunnetilojen vaihteluja kuten muutkin. Katse saattaa näyttää tuijottavalta, kun silmien räpyttely harvenee. Myös kielen ja nielun lihakset toimivat hitaammin ja kankeammin, mikä voi aiheuttaa puheen muuttumista hiljaisemmaksi, epäselvemmäksi ja vivahteettomaksi. Hienomotoriikka kömpelöityy, mikä näkyy esimerkiksi kirjoitusvaikeuksina tai napittamisen hankaloitumisena.

Liikunta

Jokaisen ihmisen pitäisi liikkua aktiivisesti, sillä liikunta on erittäin tärkeä toimintakyvyn ylläpitäjä. Erityisen tärkeää liikkuminen on parkinsonpotilaalle.
Säännöllinen liikkuminen sekä rentoutus- ja venytysharjoitukset kannattaa pyrkiä sisällyttämään päivittäiseen elämään. Kaikki liikkuminen on tärkeää, olipa se sitten imurointia, kaupassa käyntiä tai voimistelua.
Taudin alkuvaiheessa riittää usein voimistelu, myöhemmin voidaan oman voimistelu- ja venyttelyohjelman ohelle tarvita fysioterapiaa. Fysioterapian avulla voidaan esimerkiksi lievittää jäykkyyden aiheuttamia lihaskireyksiä ja kipuja sekä parantaa päivittäistoiminnoista selviytymistä.

Uiminen, allasvoimistelu ja sauvakävely sopivat monelle. Lihasvoimien parantamiseksi sopivat kuntosaliharjoitukset, sopivan harjoitusohjelman laatimisessa on fysioterapeutista apua.Voimisteluryhmät  ovat parkinsonpotilaalle erittäin suositeltavia. Ryhmät kokoontuvat yleensä säännöllisesti viikoittain. Kotoa lähteminen ja muiden tapaaminen virkistää myös mieltä, mikä taas suoraan parantaa toimintakykyä. Myös monet Parkinson-kerhot järjestävät voimistelua ja muuta ryhmätoimintaa.
Kokeilemalla kannattaa etsiä itselleen sopivat liikuntamuodot ja hyvinvoinnin kannalta sopiva liikkumisen määrä. Liiallisuuksiin ei kannata mennä, vaan levolle on myös jätettävä riittävästi aikaa. Useimmille sopii paremmin se, että tekee pari pienempää kävely- tai juoksulenkkiä kuin yhden niin pitkän, että ehtii väsähtää perusteellisesti.

Lääkehoito

Sairastuminen Parkinsonin tautiin tarkoittaa myös sitä, että joudut käyttämään todennäköisesti koko elämäsi ajan säännöllistä lääkitystä. Taudin oireita voidaan nykylääkkeillä lievittää usein varsin hyvin, vaikka lääkkeet eivät parannakaan tautia eivätkä estä sen etenemistä. Annettavan lääkehoidon tarkoitus on pitää tiedon kulku hermosoluista toiseen niin normaalina kuin mahdollista. Joskus jo taudin alkuvaiheessa voidaan käyttää monen eri lääkkeen yhdistelmähoitoa. Lääkkeiden lukumäärä ei sinänsä kerro taudin vaikeudesta mitään. Lääkehoito aloitetaan aina hitaasti lääkeannosta nostaen. Yleensä lääkitystä vahvistetaan ajan myötä asteittain. Lääkitys on aina yksilöllinen ja siihen tehtävät muutokset voivat eri potilailla olla hyvinkin erilaisia. Lääkkeisiin liittyy usein myös sivuvaikutuksia, jotka voivat joskus olla hankaliakin. Lääkehoito vaatiikin siksi erityisen tarkkaa lääkärin seurantaa.

Levodopa
(tuotenimi:Duodopa,Levocar, Kardopal, Madopar,Madopar Quick, Sinemet, Sinemet Depot)
Lääkehoidon kulmakivi on levodopa, joka pyrkii korvaamaan puuttuvan dopamiinin. Koska dopamiini ei pääse tunkeutumaan vaikutuskohtaansa eli aivoihin, annetaan dopamiinin esimuotoa levodopaa, joka on tärkein ja tehokkain Parkinsonin taudin lääkkeistä. Aina hoitoa ei kuitenkaan aloiteta levodopalla ja usein rinnalla käytetään muita lääkkeitä. Lääkitys aloitetaan aina pienellä annoksella ja annosta nostetaan, kunnes löydetään kullekin sopiva lääkemäärä. Sivuvaikutusten ilmaantumisen estämiseksi on parempi sietää jonkin verran Parkinsonin taudin oireita kuin pyrkiä niistä tyystin eroon. Vaikka levodopa alkaa vaikuttaa jo parin viikon kuluttua hoidon aloittamisesta, parhaan tehon esille tulo voi joskus kestää kuukausia. Mahdollisimman tasaisen lääkepitoisuuden saavuttamiseksi lääke annostellaan mielellään neljä kertaa päivässä. Joissakin tapauksissa voidaan myös käyttää pitkävaikutteisia valmisteita.

Mahalaukkuun tehdyn avanteen kautta pumpun avulla suoraan suoleen annosteltava jatkuva levodopainfuusio (Duodopa) tarjoaa uuden hoitomahdollisuuden pitkään Parkinsonin tautia sairastaneille. Hoito soveltuu tilanvaihteluista kärsiville potilaille, joiden oireita ei pystytä lievittämään toivotulla tavalla suun kautta otettavilla tableteilla. Levodopainfuusio-hoidossa potilas kantaa vyölaukussa lääkekasettiin yhdistettyä pumppua.

Dopamiiniagonistit
Apomorfiini (tuotenimi: (Apogo Pen), ihon alle pistettävä
Bromokriptiini (tuotenimi: Parlodel)
Kabergoliini (tuotenimi: Cabaser)
Pramipeksoli (tuotenimi: Pramipexol Sandoz, Pramipexol Orion,Sifrol)
Ropiniroli (tuotenimi: Requip depot, Ropinirol Orion/ Ratiopharm/ Sandoz)
Rotigotiini (tuotenimi: Neupro), laastari

Haittavaikutusten takia bromokriptiinia ja kabergoliinia ei enää suositella käytettäväksi Parkinsonin taudin hoitoon.
Dopamiiniagonistit vaikuttavat suoraan hermosoluissa oleviin dopamiinin kiinnittymiskohtiin. Dopamiiniagonistien teho on heikompi kuin levodopan.

Hoito voidaan aloittaa dopamiiniagonistilla, jolloin levodopan aloittamisajankohtaa voidaan siirtää tuonnemmaksi. Useimmiten dopamiiniagonistia käytetään levodopahoidon ohella, jolloin tarvittavat levodopa-annokset ovat pienempiä. Sitä voidaan käyttää myös lisälääkkeenä, jos levodopan teho on huonontunut.
Edenneen Parkinsonin taudin hoidossa voidaan äkillisten jähmettymisten hoitoon käyttää ihon alle injektiokynällä annettavaa apomorfiinia (Apogo Pen).

MAO-B-entsyymiestäjät
Selegiliini (tuotenimet: Eldepryl ja Selegilin Mylan)
Selegiliini estää aivoissa dopamiinia hajottavaa MAO-B-entsyymiä ja siten lisää käytettävissä olevaa dopamiinimäärää ja sen vaikutusta aivoissa. Selegiliiniä voidaan käyttää ensimmäisenä lääkkeenä tavoitteena siirtää levodopan aloittamista myöhäisemmäksi. Sitä voidaan käyttää myös lisälääkkeenä myöhemmässä taudin vaiheessa, jolloin levodopan tehoa ja vaikutusaikaa voidaan lisätä ja käytettävää levodopa-annosta pienentää. Selegiliini on syytä ottaa aamulla tai keskipäivällä, koska myöhemmin otettuna se saattaa aiheuttaa unettomuutta.

Rasagiliini
(tuotenimi: Azilect)
Azilectin vaikuttava aine on rasagiliini, joka estää dopamiinin hajoamista aivoissa ja lisää näin käytettävissä olevan dopamiinin vaikutusta. Parkinsonin taudin hoitoon lääkettä käytetään yksinään taudin varhaisessa vaiheessa tai myöhemmin yhdistelmähoitona levodopan kanssa.
Azilectin on todettu parantavan parkinsonpotilaiden liiketoimintoja taudin varhaisessa vaiheessa ja myöhemmässä vaiheessa lisäävän toiminta-aikaa (ns. ON-aikaa) ilman haitallisten pakkoliikkeiden lisääntymistä.
Azilect on erityiskorvattava (100%) Parkinsonin taudin hoidossa ilman levodopaa, kun edullisemmilla MAO-B:n estäjillä ei ole saatu toivottavaa hoitovastetta tai kun MAO-B:n estäjät eivät sovi. Erityiskorvattava lääke on myös yhdistelmähoitona levodopan kanssa potilailla, joilla esiintyy tilanvaihteluja. Peruskorvattava (tällä hetkellä 35 %) Azilect on Parkinsonin taudin hoidossa, kun yllä mainitut ehdot eivät täyty.  

COMT-estäjät
Entakaponi (tuotenimi: Comtess)
COMT-estäjä estää dopamiinin hajottavan COMT-nimisen entsyymin toimintaa ja lisäävät siten käytössä olevan levodopan määrää. Tällöin levodopaa on enemmän ja pitempään saatavilla ja kerralla annettavan levodopan määrää voidaan vähentää. Lääkityksestä on hyötyä tilanvaihteluiden hoitoon edenneessä Parkinsonin taudissa. Lääkettä käytetään aina yhdessä levodopan kanssa, koska sen tarkoituksena on nimenomaan tehostaa levodopan vaikutusta. Haittavaikutukset ovat samantyyppisiä kuin levodopalla. Lääke aiheuttaa ripulia joka kymmenennelle.Valmiste värjää virtsan ruskehtavaksi.

Tolkaponi (tuotenimi: Tasmar) Entakaponin tavoin vaikuttava tolkaponi on levodopan kanssa käytettävä lisälääke. Tolkaponia voi käyttää vain Lääkelaitoksen eritysluvalla, ja potilaan maksan toimintaa on seurattava säännöllisesti hoidon aikana.

Levodopa + karbidopa+ entakaponi
(tuotenimi: Levodopa / carbidopa/ entacapone Orion, Stalevo)
Sisältää levodopaa, karbidopaa ja entakaponia. Tabletteja on seitsemän eri vahvuutta. Lääke pidentää levodopan vaikutusaikaa ja sitä annostellaan yksi tabletti kerrallaan noin 3–6 kertaa päivässä, ja se soveltuu erityisesti tilanvaihteluista kärsiville potilaille.. Sivuvaikutukset ovat samantapaisia kuin levodopan ja COMT-estäjän yhdistelmällä.

Amantadiini (tuotenimi: Amantadin-CT)
Amantadiini vastaa teholtaan antikolinergisiä lääkkeitä, mutta hoidon teho saattaa heikentyä muutaman kuukauden jälkeen. Amantadiinia voidaan käyttää taudin ensimmäisenä lääkkeenä, mutta nykyään sitä käytetään lähinnä pitkään sairastaneilla, koska se osalla heistä helpottaa dyskinesioita (pakkoliikkeitä). Erityislupavalmiste.

Antikolinergit
biperideeni (tuotenimi: Akineton, Ipsatol)
Parhaiten antikolinergit auttavat vapinaan. Niitä käytetään nykyään enää nuorilla potilailla lähinnä lisälääkkeenä hoidettaessa vapinaa tai syljen valumista. Lihasjäykkyyttä ne saattavat hiukan helpottaa, mutta hidasliikkeisyyteen ne eivät vaikuta lainkaan.

Hoitomahdollisuudet paranevat

Parkinsonin taudin lääkehoito on kehittynyt valtavasti noin 30 vuoden aikana. Lääketutkimuksia ja lääkekehittelyä tehdään jatkuvasti eri puolilla maailmaa. On täysi syy uskoa, että kehitys etenee ja hoitomahdollisuudet paranevat jatkuvasti. Lähivuosina markkinoille on tulossa useita erilaisia, toistaiseksi tutkimuskäytössä olevia lääkeaineita.

Kirurginen hoito

Nykyisin Parkinsonin taudin hoidossa käytössä oleva kirurginen hoitomenetelmä on syväaivostimulaatio (DBS) Aiemmin käytetty talamotomia ,tulee kysymykseen vain poikkeustapauksissa. Kaikki Parkinsonin taudin leikkaushoidot kohdistuvat aivojen keskialueisiin. Suomessa hoitoja tehdään kaikkien yliopistosairaaloiden neurokirurgian klinikoilla. Solusiirrehoito eli dopamiinia tuottavien solujen siirtäminen tyvitumakkeisiin on vasta tutkimusasteella.

Talamotomia

Talamotomiassa käsitellään aivojen talamustumakkeen liiketoimintoja säätelevää osaa. Parhaiten talomotomia soveltuu niille, joiden lähes ainoa vaiva on sietämätön vapina tai joilla on levodopahoidon pitkäaikaisvaikutuksena hankalia tahattomia liikkeitä. Talamotomia ei estä taudin etenemistä eikä sovellut käytettäväksi yksinään Parkinsonin taudin hoitoon.

Syväaivostimulaatio (DBS)

Aivojen sisäisellä stimulaatiohoidolla tarkoitetaan sitä, että potilaan aivoihin asennetaan ohut elektrodi tietylle liikkeitä säätelevän hermojärjestelmän alueelle. Tavallisimmin stimulaatio kohdistetaan molemmille puolille subtalamiseen tumakkeeseen, joskus myös talamukseen tai pallidumiin. Stimulaation taso säädetään oireiden mukaan sopivaksi neurokirurgian tai neurologian klinikassa.

Stimulaatiohoidon on todettu vähentävän tahattomia liikkeitä ja jäykkyyttä. Stimulaatiohoito soveltuu myös niille, joilla sietämätön vapina on pääasiallinen oire. Taudin etenemistä stimulaatiohoito ei estä eikä se sovellu Parkinsonin taudin hoidoksi yksinään. Osalla potilaista voidaan operaation jälkeen lääkitystä vähentää, mutta taudin edetessä lääkitystä on myöhemmin lisättävä.

Lähde: Suomen Parkinson-liiton julkaisemat tietosivut. (Päivitetty 22.9.2015)

Sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskurssit

Suomen Parkinson-liitto järjestää sopeutumisvalmennus- ja teemakursseja Parkinsonin tautia sairastaville ja heidän omaisilleen. Kurssit ovat 5 päivän mittaisia. Sopeutumisvalmennuksen tavoitteena on tukea kuntoutujien osallistumista normaaliin elämään pitkäaikaissairauden rajoitteet huomioiden. Kela järjestää parkinsonpotilaille ja omaisille sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskursseja (www.kela.fi)

Lähde: Suomen Parkinson-liiton julkaisema Vastasairastuneen tietolehtinen 2014.

Katso myös lisätietoa: http://infopark.cardiff.ac.uk/

Jaa artikkeli