Hakutulokset haulle: suolisto

Parkinsonin tauti ja sen tutkimus keskiössä Parkinson-säätiön luentotilaisuudessa

…sairastavilla on paljon suolisto-oireita. Häiriöitä voi esiintyä koko ruuansulatuskanavassa. Ne oireilevat mm. kuolaamisena, nielemisongelmina ja erilaisina vatsavaivoina. Suolisto-oireita voi olla jo vuosia ennen liikehäiriöoireiden ilmenemistä. Esimerkiksi ummetusta voi esiintyä jo…

Uutta tietoa mikrobiomi-suoli-aivoakselin merkityksestä Parkinsonin taudissa

…taudin välillä. Suolisto-oireet voivat olla ajateltua monimuotoisempia Väitöskirjan ensimmäisessä osatyössä arvioitiin suolisto-oireiden ja suoliston mikrobiomin kliinisiä yhteyksiä parkinsonpotilailla ja verrokeilla. Tulosten mukaan 24,3 % parkinsonpotilaista ja 5,3 % verrokeista kärsi…

Tutkimus etsii yhä syytä Parkinsonin tautiin

Suolisto on avannut Parkinsonin taudin tutkimukselle viime vuosina aivan uusia kiinnostavia polkuja, Partinen toteaa. Kollega Kaakkola on samaa mieltä. – Mutta Parkinsonin taudin aiheuttaja ei ole kuitenkaan vielä varmasti selvinnyt,…

Ummetus tavallista Parkinsonin taudissa – ravinto- ja suolistokoulutuksen satoa

Suomen Parkinson-liitto järjesti yhteistyössä UCB:n kanssa kaksi koulutusta aiheesta Ravinto ja suoliston toiminta Parkinsonin taudissa. Koulutukseen osallistui Turussa ja Helsingissä yhteensä noin satakunta osallistujaa. Helsingin tilaisuudessa olivat puhumassa neurologi, LT…

Väitös: Parkinsonin tautia sairastavilla potilailla on suolistossaan selkeitä mikrobiston muutoksia

Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että suoliston ja suun mikrobit voisivat tarjota uusia näkemyksiä Parkinsonin taudin syntyyn liittyen, etenkin kun niiden on jo pidempään arveltu vaikuttavan tautiprosessiin. Ihmiskehon mikrobiasukkaat on…