Luotu: Kirsti Martikainen, neurologian erikoislääkäri, vuonna 2009, päivitetty 2017

ICD-10 luokitus: E83.0 Kupariaineenvaihdunnan häiriö F02.89*E83.0 Hepatolentikulaariseen degeneraatioon liittyvä dementia

OMIM: 277900

Muut sairaudesta käytetyt nimitykset ja lyhenteet

Wilson’s disease, Hepatolentikulaarinen degeneraatio

Sairauden piirteet

Wilsonin tauti on synnynnäinen aineenvaihduntahäiriö, jossa kuparia sitoutuu aivoihin, silmiin, munuaisiin ja maksaan. Se johtaa hoitamattomana varhaiseen kuolemaan. Tautiin sairastuu niin miehiä kuin naisiakin ja sitä esiintyy kaikkialla maailmassa. Wilsonin tauti vaatii elinikäistä hoitoa. Jos häiriö havaitaan varhain ja kuparin kertyminen elimistöön estetään. Wilsonin taudin saanut potilas voi nauttia terveestä elämästä siinä missä kuka tahansa.

Perinnöllisyys

Sairaus johtuu perinnöllisestä kupariaineenvaihdunnan häiriöstä, minkä johdosta kuparia kertyy kudoksiin, erityisesti maksaan ja aivoihin. Geenivirhe on paikallistettu geeniin ATP7B, joka sijaitsee kromosomissa 13 (13q14.3). Se ohjaa kuparin sitoutumista, sitä sappeen kuljettavaan seruloplasmiinivalkuaiseen. Keski- ja Itä-­Euroopassa tavallisin mutaatio on H1069Q, mutta geenissä voi esiintyä useita erilaisia tautia aiheuttavia virheitä. Tauti vaatii virheellisen geenin sekä isältä että äidiltä. Jos viallisen geenin saa vain toiselta vanhemmaltaan, Wilsonin tautia ei tule ja mitään hoitoa ei koskaan tarvita. Mutta jos avioituu henkilön kanssa, jolla on myös yksi viallinen geeni, lasten riski saada tämä tauti on 25 %. Sairastuneiden henkilöiden lasten riski sairastua Wilsonin tautiin on Euroopassa tehtyjen väestötutkimusten perusteella ollut jonkin verran suurempi (4 %) kuin tilastollisesti arvioitu 0,5 %.

Wilson tautia sairastavilta puuttuu kyky poistaa ylimääräinen kupari elimistöstä maksan ja sapen kautta. Tämän seurauksena kuparia alkaa kertyä elimistöön heti syntymästä lähtien, ellei sitä estetä. Koska kyseessä on hoidettavissa oleva sairaus, suositellaan Wilsonin tautia sairastavan omien lasten tutkimista sairauden toteamiseksi ja sisarusten perinnöllisyysneuvontaa.

Yleisyys

Tauti on harvinainen ja geenivirhettä on arvioitu esiintyvän yhdellä ihmisellä yhdeksästäkymmenestä (1 : 90) ja sairautta yhdellä kolmestakymmenestätuhannesta (1 : 30 000). Uusien tutkimusten perusteella joillakin alueilla geenivirheen kantajien esiintyvyys saattaa olla huomattavasti yleisempää ja sairastaviakin 1 : 7000. Irlannissa tehdyn tutkimuksen mukaan 40 vuoden seurannassa todettiin 50 Wilsonin tauti -tapausta, ilmaantuvuus oli keskimäärin 18,7 miljoonaa syntynyttä lasta kohden.

Diagnostiikka

Tyypillisiä oireita ovat vapina, kävely- ja puhevaikeudet, oppimisvaikeudet, huonontunut koordinaatio, nielemisvaikeudet, masennus ja aggressiivisuus. Kuparia kertyy myös silmiin, mutta tämä ei vaikuta näkökykyyn. Kokenut silmälääkäri näkee helposti kuparikertymän aiheuttaman Kayser-Fleischerin renkaan. Maksavaurion seurauksena potilas saattaa tulla keltaiseksi ja aivovaurion seurauksena potilas saa neurologisia ja psykiatrisia ongelmia. Tautia epäiltäessä määritetään seerumin seruloplasmiinipitoisuus, joka on alle 30 % normaalista ja vuorokauden virtsan kuparieritys, joka on lisääntynyt. Seerumin vapaan kuparin pitoisuus on Wilsonin taudissa 30–50 % seerumin kokonaiskuparipitoisuudesta, kun se normaalisti on 10 %. Maksasta voidaan ottaa koepala.  Aivojen tietokonekuvaus ja aivojen magneettikuvaus saattavat näyttää epäspesifisiä muutoksia aivokudoksessa. Nykyisin myös geenivirheen osoitus on mahdollinen. Irlantilaisen tutkimuksen mukaan sairauden oireet ilmenivät keskimäärin 16,5 vuoden iässä (mediaani 15,5, vaihteluväli 10–40 vuotta) ja diagnoosiin päästiin keskimäärin 18,9 vuoden ikäisenä (mediaani 16, vaihteluväli 11–40 vuotta). Maksaoireet olivat hallitsevana 39 %:lla, neurologiset 34 %:lla ja neuropsykiatriset 10 %:lla, lopuilla oli näiden yhdistelmä.

Hoito

Hoitamattomaan Wilsonin tautiin potilas menehtyy, mutta jos taudin hoito aloitetaan riittävän ajoissa oireettomalla potilaalla (diagnoosi tehty sukututkimuksen perusteella), silloin potilas ei saa taudista mitään oireita. Myöhemmin todetun taudin oireita voidaan lievittää hoidolla, mutta tautia ei voi parantaa. Lääkehoidon tavoitteena on ylimääräisen kuparin kertymisen estäminen elimistöön vähentämällä kuparin imeytymistä suolistosta ja lisäämällä sen erittymistä virtsaan. Wilsonin taudin hoitoon on pitkään käytetty D-penisillamiinia. Hoidon aikana säännöllinen lääkärinseuranta on tarpeellinen. Hoito on elinikäinen, jos se lopetetaan, tauti uusiutuu usein jo muutaman kuukauden sisällä. Lääke lisää elimistön kuparieritystä ja elinikäisen hoidon aikana elimistö vähitellen vapautuu kupariylämäärästä. Lääkeannos on yleensä 1–1.5 grammaa päivässä. Lääke voi johtaa B6-vitamiinin puutokseen. Tästä syystä vitamiinia annetaan yhdessä D-penisillamiinin kanssa. Myös D-penisillamiinin ja sinkkisulfaatin yhdistelmähoitoa käytetään.

Noin joka toinen potilas kokee penisillamiinista haittavaikutuksia ja noin joka kymmenennellä haittavaikutukset ovat niin hankalat, ettei penisillamiinihoitoa voida jatkaa. Tavallisimmat haittavaikutukset ovat kuumereaktiot, ihoreaktiot ja eräiden veriarvojen muutokset. Makuaisti voi muuttua. Hankalin haittavaikutus on munuaisvaurio, johon liittyy valkuaisen erittymistä virtsan kautta. Jos hoito joudutaan lopettamaan, vaihtoehtoisena hoitona voidaan käyttää sinkkisulfaattia, Nykyisin on useammin käytetty trientiiniä tai trientiinin ja sinkkisulfaatin yhdistelmää. Tutkimuksissa on uusia lääkevalmisteita, joilla pyritään paremmin välttämään lääkityksen aloitukseen liittyvä haitallinen seerumin vapaan kuparipitoisuuden lisääntyminen.

Ruokavaliossa pyritään välttämään varsinkin hoidon alussa runsaasti kuparia sisältäviä ruokia, kuten suklaata, maksaa, pähkinöitä, sieniä ja äyriäisiä.

 Lääkehoitoon huonosti reagoivissa yksittäisissä tapauksissa on myös syväaivostimulaatiolla saatu hyviä tuloksia erityisesti hankaliin neurologisiin liikehäiriöoireisiin.

Wilsonin taudin aiheuttama maksavaurio voi alkaa äkillisesti vaikeana maksatulehduksena. Tämä voi olla niin vaikea, että pikainen maksansiirto on aiheellinen. Tauti ei uusiudu maksansiirron jälkeen, koska uudessa maksassa ei ole tätä geneettistä tautia. Maksan siirrolla on edullinen vaikutus myös neurologisiin ja psykiatrisiin oireisiin.

Ennuste

Tauti oireilee harvoin ennen koulun alkua. Elimistö varastoi ylimääräisen kuparin etupäässä maksaan ja aivoihin. Tauti aiheuttaa tästä syystä tyypillisesti sekä maksa- että aivovaurion. Lapsuus- tai varhaisessa nuoruusvaiheessa sairastumisen ensimmäisinä oireina todetaan usein maksavaivat. Wilsonin taudin aiheuttama maksavaurio saattaa muistuttaa mitä tahansa kroonista tai akuuttia maksatautia.  Myös munuaisiin syntyy kuparikertymää ja veriarvoissa saatetaan nähdä viitteitä häiriintyneestä munuaisten toiminnasta. Varsinaisia munuaisoireita ilmenee kuitenkin vain harvoin.

Harvinaisissa tapauksissa tauti saattaa alkaa hematologisilla oireilla. Tavallisin tapahtuma on tällöin hemolyysi eli punasolujen hajoaminen, joka aiheuttaa anemiaa. Potilailla saattaa myös olla luustomuutoksia, mm. nuorena alkanut luuston kalkkikato eli osteoporoosi. Lisäksi on kuvattu sydämen toimintahäiriöitä, joiden syynä on sydänlihaksen kuparikertymä sekä hormonaalisia häiriöitä kuten sokeritauti.

Aikuisiässä sairastuneet saavat usein aluksi neurologisia oireita. Vähitellen psykiatriset ongelmat lisääntyvät ja potilaalle tulee masennus tai muita psyykkisiä häiriöitä. Vaikeat psyykkiset oireet alle 30-vuotiaalla ihmisellä voi olla aihe Wilsonin taudin poissulkemiselle.

Suomessa

Tautia esiintyy myös Suomessa, tarkoista luvuista ei ole tietoa. Kelan lääkekorvaustilastojen perusteella lääkehoidon piirissä on ollut vuosittain vain yksittäisiä henkilöitä. Oirekuvan mukaan hoitoa ohjaa lastenlääkäri, sisätautilääkäri tai neurologi.

Kirjallisuutta ja linkkejä

Moilanen V ja Mäkisalo H. Wilsonin tauti. Duodecim 2010;126:635-42.
O’Brien M ym. Epidemiology of Wilson’s disease in Ireland. Mov Disord 2014;29:1567
Hedera P. Update on the clinical management of Wilson’s disease. The Application of ClinicalGenetics 2017;10:9-19.
Wikipedia
Neurologia
Parkinson’s Disease and Movement Disorders. Toim. J. Jankovic, E.Tolosa, 2002.
Movement Disorders. Toim.S.Fahn, J. Jankovic, 2007.

Jaa artikkeli